sunnuntaina, heinäkuuta 31

Hihiiii! Kyselin tänään Amandalta (tulevalta "äidiltäni") sopisiko josko tulisin 24.9 lauantaina 12.15 koneella Stanstediin. Vastaus oli söpö. Ensin hän kyseli josko voisin tulla Victorialle bussilla ja siitä taksilla kotiin, hän kyllä maksaa matkan. Stansted kun on pirun kaukana (60-70km? 1½h ainekin) ja hän joutuisi ottamaan vähintään kolme lasta mukaansa... Viimeisessä viestissä (sain neljä peräkanaa) Amanda totesi kuitenkin, että antaa olla hän kehittää minulle jonkun kyydin, muutenhan minä pidän heitä vielä ihan julmureina. :D
Itseasiassa meinasin ehdottaa alkuperäisessä viestissäni, että voisin tulla esim. Liverpool Streetille junalla (kentältä suora juna sinne) ja he voisivat hakea minut vaikka sieltä. Stansted todellakin on kaukana heiltä katsottuna (kauimmainen "Lontoon" kenttä) ja ruuhkat ovat todennäköisesti kamalat. Viestin kyllä, että mieluiten tulisin Heathrowlle, mutta lennot sinne maksavat vähintään sen 400 euroa kun taas Stanstedille pääsen 40 eurolla (ei en unohtanut nollaa). Ai niin, kaikki kammokokemukset Ryanairista saa kertoa. ;)
Saas nyt nähdä miten hommassa käy. Minä voin oikein hyvin sukeltaa rinkkoineni juniin ja metroihin, ei minua tarvitse oikeasti hakea, vaikka kivahan sekin tosin olisi, mutta ymmärrän paremmin kun hyvin jos toivoisivat minun tulevan vähän lähemmäs. Itseasiassa voisin ottaa vaikka taksin Stanstedilta aina kotiovelle asti ja silti säästäisin kasan rahaa. Vaan joo, huomanna näemme saanko lipun haluamalleni lennolle. Sisko maksaa matkani kun minulla ei ole korttia mikä kelpaisi nettiostoihin. :)
Nyt alkaa jännittää, minä olen oikeasti lähdössä!

sea   02:33    8 kommentti(a)


perjantaina, heinäkuuta 29

Tämä on vähintään vittuilua. :D

You Should Learn Swedish

Fantastisk! You're laid back about learning a language - and about life in general.
Peaceful, beautiful Sweden is ideal for you... And you won't even have to speak perfect Swedish to get around!

sea   20:16    0 kommentti(a)


torstaina, heinäkuuta 28

sea   22:22    0 kommentti(a)


keskiviikkona, heinäkuuta 27

Ääää...jos mä nyt sitten päivitän, olen lykännyt asiaa jo monta päivää. :)

Siskot ja kaveri oli vkloppuna Tampereella, käytiin Särkänniemessä. Visa oli kaveri eikä kaatanut vettä niskaan ennen kun vasta illemmalla. Onneksi mukana oli Tiia (kaveri) serkkuni (joka on ollut muina vuosina) sijaan, ei tarvinnut kuunnella kitinää ja pikkusiskokin viihtyi paremmin. Nauroimme mahamme kipeäksi ja minun tiskivuoreni hävisi vastaväitteistä huolimatta. Särkän uusi Trombi oli vähän pettymys. Jos laite ei kulkisi niin vatsallaan voisi se olla paljon hauskempi. Tornado on edelleen ykkönen. :)

Luin myös Potterin loppuun, piti saada se sunnuntaina siskon mukaan, myyn sen pois.
Nyt silmät kiinni he jotka eivät halua tietää yhtään mitään. Teksti EI sisällä juonipaljastuksia, lähinnä mielipiteitä kirjoitustyylistä jne.

Potterithan kulkevat hyvin jyrkän ja selvän kaavan mukaan. Ensimmäisissä kappaleissa (50 sivua) tapahtuu jotain, sitten tulee pitkä pätkä (200-500 sivua) kouluvuotta ja lopuksi ihan viimeisten sadan sivun kohdalla tapahtuu paljon (kohtaaminen tiedätte-kyllä-kenen-kanssa). Lopuksi juhlitaan vielä kouluvuoden päättymistä.
Minua tämä malli tympii. Miksi sen kouluvuoden aikana ei voisi tapahtua myös jotain? Miksi kaikki pitää tapahtua niin lopussa ja kamalalla kiireellä? Ja aina sama juttu. Loppu on jotenkin liian ennalta arvattava. Ehkäpä tämän takia minusta kirjan paras osa onkin tuo keskivaihe jossa käsitellään kaikkea "normaalia" elämää. Plus minä olen kai liian aikuinen, minusta tiedätte-kai-kenen ja Harryn taistelut ovat tylsiä.

Tästä uusimmasta kirjasta hieman....ei edelleenkään suoria juonipaljastuksia (maalaa alla oleva osio niin näet tekstin)
Kirja sai plussaa siitä ettei loppu ollut niin tavallinen, vaan jopa hieman yllättävä ja hämmästyttävä. Toivoisin kovasti, että Rowling kirjoittaisi Pottereiden jälkeen muista henkilöistä tuossa maailmassa, mutta viimeiset kaksi kirjaa on antanut olettaa, että Rowling saattaa jopa "tuhota" koko maailman. Harmi, sillä hänen luoma velhojen ja noitien maailma on sen verran kiehtova, että siitä riittäisi tarinaa ilman Harryakin.

sea   17:51    2 kommentti(a)


maanantaina, heinäkuuta 25

Tiiättekö mikä leffa kannattaa aloittaa puolilta öin (heti Ice agen jälkeen) kun edellisenä yönä on lukenut Potteria aamu viiteen, saadakseen sen luettua ennen kun sisko vie sen mukanaan Helsinkiin (myyn kaverille) ja sen takia nukkunut hikiseen ja huonosti seitsemän tuntia (kun normaalisti nukkuu 10-12)? Tuulen viemää. :)

sea   01:53    2 kommentti(a)


torstaina, heinäkuuta 21

Hyi yök kuvotus! Asuntooni lenti jättimäinen sudenkorento! Nyt se asustaa makkarin katossa eikä tule pois! Hain peitot ja tyynyt ja majotun sohvalle. Sisko saa huomenna tappaa sen. Siskot (iso ja isompi puolikas) tulevat huomenna kaverini kanssa tänne, kesän Särkänniemireissu edessä.
Älkääkä naurako siellä! Minä oikeasti kammoksun sudenkorentoja, en niitä pieniä, mutta niitä isoja. Muutama vuosi sitten huoneeseeni lensi semmoinen eikä se osannut ulos vaikka avasin sille koko ison ikkunan (lähes seinänkokoinen). Päristeli ympäriinsä vaan päättömänä eikä katsonut yhtään eteensä. Ahdistavaa.

sea   23:54    2 kommentti(a)


tiistaina, heinäkuuta 19

Ennen mä vihasin sitä tai lähinnä sitä melua sen ympärillä. Vuosi sitten totesin sen olevan ihan ok mutten kehdannut myöntää kellekkään pitäväni siitä. Vähän aikaa sitten kehtasin myöntää pitäväni sen maailmasta vaikken itse pääosista. Tänään kävin ostamassa sen. Nyt takana on jo pari tuntia. Onneksi takaporttina on mahdollisuus myydä se kaverille lähes täyteen hintaan. :)

sea   22:01    5 kommentti(a)


maanantaina, heinäkuuta 18

Tallensin ja siivosin eilen vanhoja merkintöjäni, tarkoitus olisi tulostaa ne ja koota "päiväkirjoja". Sivuja on aivan älyttömästi, ties montako sataa. Jäin lukemaan pari vuotta vanhoja juttuja. Ensin luin sieltä täältä alkupään kirjoituksiani ja etenkin sen syksyn ja kevään juttuja kun Timo oli armeijassa. Luin myös hieman ennen eroamme kirjoittamiani ja aina koko vuoden 2003 loppuun, Pitkäniemet ja semmoiset.

Minulla oli silloin kamala hätä josko Timosta ja minusta ei tulekkaan ystäviä. Kenen puoleen sitten käännyt kun tulee vaikeaa. En uskonut selviäväni yksin. Halusin jakaa hyvät ja huonot hetkeni jonkun kanssa kuten olin tehnyt jo vuosia. Miten hädissäni olinkaan. Niin kovin toivoin hyväksyntää, lähes hinnalla millä hyvänsä. Niin eksynyt ja hukassa. Ainoa lohtuni oli diapamit. Surullista, mutta toisaalta jotenkin lohdullista. Ehkäpä jossain on menty oikeaan suuntaan, koska tällä hetkellä nautin elämästä. Viimeeksi tänään totesin hiljaa mielessäni pitäväni elämästäni, jopa ehkä rakastavani sitä. Niin vaikeaa kun elämäni onkin, rahahuolia, jaksamattomuutta, turhautumista ja tympääntymistä niin silti jaksa taputtaa käsiäni sekä hyppiä hieman kun näen jotain kaunista ja sisälläni leimahtaa pieni liekki (esim. kuvaamani kaunis elämänlangan nuppu). Tokihan on harmillista etten ole enää Timon kanssa missään tekemisissä, yhteydenpito vain hiipui, mutta elämällä on joskus omia suunnitelmia.

Tori Amos kuullostaa pitkästä aikaa äärimmäisen pehmeälle ja saa ihon kananlihalle.

sea   01:00    0 kommentti(a)


sunnuntaina, heinäkuuta 17

Lisää kukkasaldoa (käyttäkää nextiä, en jaksa linkata kaikkia erikseen) sekä ällö sudenkorento. :)

sea   22:00    0 kommentti(a)


lauantaina, heinäkuuta 16

Lisää ahkerointia parvekkeella. Raahasin vihdoin tammikuussa talteenottamani bambuverhon kellarista ylös. Leväytin sen parvekkeelle ja ei kun jynssäämään. Onneksi verho osoittautui ehjäksi ja toimivaksi, ainoa vika siis pieni home ja mustuminen toisesta reunasta. Hyvä tuli, vaikkakin vähän hiki. Nyt verho roikkuu kaiteella ja odottaa kuivumista. Seuraavaksi pitäisi pohtia miten saan porattua reikiä parvekkeen kattoon. En omista tikkaita tai korkeita jakkaroita ja tällä 157 sentillä tavallinen tuoli ei riitä. :)
Aamulla parvekkeella oli pari ihanaa yllätystä. Kirjokierto oli avannut nuppunsa sekä sinisiä, että valkoisia! Pinkkejä nuppuja löytyy myös, joskohan ne huomenna? Kaikkein parasta oli kuitenkin elämänlangan täysi ylläri. Aivan syötävän ihana pinkkireunainen nuppu! Jos nuppu on jo noin kaunis niin miten kaunis se onkaan sitten auenneena. En malta odottaa. :)

ps. Sisällä asunnossa on aivan järjetön kaaos. Tiskit tiskaamatta, lehtiä lattialla, pölypalloja nurkat täynnä.

sea   20:16    2 kommentti(a)


perjantaina, heinäkuuta 15

Samainen parveke tuoksuu nyt mäntysuovalle ja saunalle. Hullu kun vähän olen niin päätin alkaa keskellä yötä siivoamaan sitä. Kaikki laudat ylös ja betonilattian harjaus. Muutama ämpärillinen vettä mäntysuovan kera. Laudat takaisin ja muutama ämpärillinen vettä lisää. Roskaa tuli pieni pussillinen ja vettä meni noin kymmenen ämpäriä. Kannatti, tuoksu on ihana. :)

sea   23:42    2 kommentti(a)



Joskus vielä olen niin iso ja rikas, että täytän parvekkeeni kukilla + en lähde samana syksynä pois kotoa. Nyt olen vielä pieni ja köyhä ja narutin parvekkeeni ajankuluksi. Rumat laatikkokoukut on paljon kauniimmat sekä tolppa (piti olla kokonaan narua, mutta ei jaksanut solmia niin paljon eikä naru olisi riittänyt) ja kaide "pehmeämpiä". :) Tuli muuten alle viidessä minuutissa hiki vaikka tuolla vähän tuuleekin ja päällä oli vain pieni mekko. *puuuuuh*

sea   16:47    0 kommentti(a)


torstaina, heinäkuuta 14

Jos olisin viitsinyt olisin voinut nousta eilen sängystä kirjoittamaan tämän postauksen, mutta kun olin jo sulkenut koneen.

Tänään kun menette sinne kumppanin kylkeen niin toimikaapa seuraavan kaavan mukaan. Mies käy makaamaan selälleen, nainen kyljelleen miehen kainaloon (miehen käsi naisen pään alle). Nainen nostaa päällimäisen jalan miehen reisien päälle, päällimmäinen käsi miehen rintakehälle. Pää johonkin kainalokuopan, olkapään ja rinnan välille. Mies laittaa oman vapaan kätensä naisen käden päälle ja silittää peukalolla naisen kämmenselkää. Mies voi vielä kääntää päänsä naiseen päin ja tökätä nenänsä johonkin tämän hiusrajaan. Olkaa hetki hiljaa paikallaan ja kuunnelkaa toistenne hengitystä. Jos nainen makaa miehen oikealla hän voi myös tuntea miehen sydämenlyönnit käden alla (itse suosin oikeaa puolta). Miettikään miten vihreäksi Elina tulee kateudesta.

Mikähän siinä on muuten ettei miehen kädet puudu? Jos minä otan miehen kainalooni niin alle viidessä minuutissa asentoa on vaihdettava, koska käteni on ihan tunnoton. Miehet eivät koskaan sano "odotas, mun käsi puutuu". Haapa kehitti tähän lauantaina teorian jonka mukaan miehellä on joku kiva kromosomi joka estää käsien puutumisen (naisen alla). En valita, olen erittäin tyytyväinen ettei miehen kädet puudu. =)

sea   22:05    8 kommentti(a)


keskiviikkona, heinäkuuta 13

On pitänyt sanoa jo pitkään jokin sana Lontoon pommi-iskuista. En osaa sanoa asiaan mitään uutta enkä jännää.
Se mikä minua Lontoossa viehättää on ne ihmiset. Englantilaiset on leppoisia ja heitä ei hetkauteta pienestä. Kun jenkit mesoivat ja hyökkäsivät Irakiin, englantilaisten asenne on lähinnä tämä. Tuosta asenteesta minä pidän, joten eiköhän kaikki lähdetä pubiin kunhan ensin on lätkäisty kätemme muiden joukkoon.

sea   01:16    0 kommentti(a)


tiistaina, heinäkuuta 12

Mä vihaan hellettä. En muista olenko koskaan tykännyt kuumuudesta. Minä en ole edes koskaan ollut Kanarian saarilla, lähimpänä "aurinkolomaa" oli Marokossa joskus lapsena, kerran. Minua ei myöskään ikinä saa mihinkään makaamaan auringon paahdettavaksi. Minä olen se joka istuu varjossa ja läähättää. Olisipa talvi.
Inhottavinta tällä hetkellä on ettei jaksa siivota, tiskata eikä laittaa ruokaa. Nälkä on kumminkin ja jano! Saa juomalla juoda ihan kaikkea mitä keksii eikä jano häviä mihinkään. Läääh.

Lauantai-sunnuntai yön-aamun tapahtumat pyörivät edelleen mielessä. On tuskallista nukkua yksin kun pääsi hieman muistelemaan miltä tuntuu olla kahden. Kosketuksen kaipuu on kamala.

sea   19:24    0 kommentti(a)


sunnuntaina, heinäkuuta 10

Yhtään ei jaksaisi kirjoittaa, mutta pakko kun jää muuten asiat pyörimään päähän. :)

Miitissä oli aika loistoa. Ihmiset eivät juoneet oksennuskännejä, sisko ei valittanut liikaa ja ahdistelijakin löysi lauantaina toisen ahdisteltavan sekä järvivesi oli lämmintä. Viime vuotiseen tapaan en malttanut olla kyttäämättä muutamaa ihan söpöä yksilöä. Tänä vuonna tosin Koivu jyräsi Kuusen ohi, vaikkei minulla häneen mitään saumoja olekkaan. Ei sillä, että minun ja Kuusen välillä koskaan tulisi olemaan mitään (opimme sen jo viime kesänä). En voinut (kaikesta huolimatta) olla vähän näkemästä päiväunia lauantaina Koivusta ja kesken päiväunieni tämä tietysti tuli sisälle. Siinä oli hieman hämmentävä olo ja kovasti teki mieli sanoa, että otappa se avain sieltä ovesta ja laitetaan tuo ovi lukkoon, ei sieltä saunalta kukaan tänne ole nyt tulossa. Joutu hieman punastellen kääntymään naama seinään. :D

Ne päikkärit muuten johtuivat ihan vain siitä, että en edellisenä yönä saanut nukkua. Haapa väitti kivenkovaa pysyvänsä hereillä pidempään kun minä ja joutui valvomaan kuuteen aamuun. Aamu menikin nähdessä painajaisia jossa vilisi puolikuolleita torsoja ja haita, mökin rannassa. Tervettä.

Sitten se varsinainen asiani.
Haapa houkutteli lauantaina, että jäisin hänen viereensä saunalle nukkumaan (huom. pöytäkirjan mukaan hän ei vongannut). Ja mikäpä siinä, itseasiassa jäin oikein mielelläni. Saunalle ei mahdu nukkumaan kun muutama ihminen (meitä oli kolme) ja mökille reilusti enemmän. Uni ei tule kovin hyvin jos huoneessa tuhisee kymmenen muuta (+ yksi kuorsaa). Kun olin saanut makuupussit ja tyynyt alas huomasin ettei se sohva ollutkaan niin leveä kun oletin. Aikamme käkätettyä ja pulistuamme minä (?) ehdotin, että pääsisin kainaloon. Siinä olikin sitten aika mukavaa, paitsi rintakarvat kutitti.

En ole ihan varma oliko miehen kainaloon käpertyminen fiksu idea (ei siinä kainalossa siis tapahtunut yhtään mitään). Olen jo reilun puoli vuotta yrittänyt pakolla sulkea kaikki miehet ja ajatukset miehistä elämästäni, kaiken läheisyyden, hellyyden, seksin, jopa sooloseksin. En vain halua alkaa kaipaamaan kumppania (tai ylipäätään miestä) kun ei nyt ole siihen hyvä aika ja kun olen kerta päässyt siihen tilaan etten nyt juuri välttämättä tarvitse. Sitten sitä ihan ajattelemattomasti kysäisee pääseekö kainaloon ja hups, muistaa miten kiva on maata lämpimän kyljen vieressä, kuunnella toisen hengitystä ja miten kivalta toisen keho tuntuu omaa vasten, miten kivaa on kun toisen käsi silittää omaa kättä. Paska. Ei näin.
En minä kadu viereen käpertymistä, tekisin sen uudelleen, nyt vaan vituttaa mennä nukkumaan yksin. Oliko sen pakko olla niin pehmeää, lämmintä ja mukavaa! Mistä mä nyt revin jonkun miehen viereeni vaikken semmoista nyt oikeasti elämääni tahdo.

En tiedä kiittääkkö luojaa vai en, että siellä saunalla nukkui myös se Kuusi, muuten saattaisin kiroilla pahemmin, tiedä (tiedän) mitä olisi tapahtunut jos olisimme olleet kahden. :)

sea   23:28    0 kommentti(a)


perjantaina, heinäkuuta 8

miitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiittimiitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiitmiit nääs. :)

sea   14:40    8 kommentti(a)


torstaina, heinäkuuta 7

Tänään on ollut komea keli. Päivällä tuli rakeita oikein kunnolla. Itse napsin pari kuvaa parvekkeelta. Parvekkeella oli kiva seurata kun piha muuttui valkoiseksi. Mitä nyt hirveä kilinä kun rakeet iskeytivät metalliseen kaiteeseen. Kimposivat muuten ärhäkästi! :D Muiltakin löytyy komeaa kuvasaldoa rakeista.
Tuon jälkeen ilma kaunistui taas hetkeksi. Bussipysäkillä ihastelin auringonpaisteessa vielä viimeisten salamoiden räiskettä. Kävin vähän shoppaamassa vaatteita (en varmaan koskaan ole shoppaamalla shopannut vaatteita?!). Lähtiessäni Koskikeskuksesta ulkona tuli taas vettä kun saavista ja ukkonen oli majoittautunut (Ilvekseen) aivan pään päällemme. Vau! Oli hieno seistä ulkona katoksessa ja katsella salamoita, korvat vaan soi! Vieressä täti kertoi, että Tampereella ukkonen tuppaa jylläämään kauan päällä, kiitos kahden järven. Kiva! Maalla ei koskaan päässyt nauttimaan ukkosesta kun vieressä on vuori eikä ukkonen tule sen lähelle. Tosin maalla ukkonen pelottaa. Lisää tälläisiä päiviä! :)

sea   19:44    4 kommentti(a)


keskiviikkona, heinäkuuta 6

Edellisen vastapainoksi muutama hyvä muisto lapsuudesta.

* Lehmänlannan tallominen naapurin pellolla.
* Bussimatkat Tampere-Lahti-Mikkeli välillä, istuin aina edessä ja juttelin kuskin kanssa.
* Sienisörsselin teko ja ketunleipien syönti.
* Omenavarkaissa naapurin ulko-oven edessä. Meillä oli kaiken lisäksi tupla-tripa määrä omenapuita verrattuna naapuriin.
* Kesä jolloin vanhasta laiturista oli jäljellä vain kelluva vanerilevy joka oli sidottu rantakoivuun. Laituri alkoi upota heti kun sille astui. Sinä kesänä opin hyppäämään pääedeltä.
* Pyöräreissut kaupalle (6km) uimapuvussa ja t-paidassa. Takaisin tulomatkalla istuimme aina vanhalle maitolaiturille syömään "varastamiamme" nameja. Tunnustin juuri viimeeksi maalla ollessani iskälle miten tenavana huijasimme aina namien määrän namipussissa. Lappasimme pussiin yleensä markalla enemmän kun mitä kerroimme myyjälle. Pitäisiköhän käydä tunnustamassa asia myyjällekin, Aili elää vielä. :D
* Kesä jolloin keräsimme pari ämpäriä viinimarjoja ja palkkiorahoilla pääsimme Tykkimäelle.
* Kesä jona syntyi suosikkikissanpentuni, Jimi, Juuso, Mila ja Muusa. (Muusa olisi ollut oopperalaulaja jos olisi ollut ihminen, Mila missi.)
* Kesäyöt aitassa lukien vanhoja (1950-1980) Aku Ankkoja.
* Herneiden ja mansikoiden salasyönti takapihalla.
* Pyöräkilpailut vaahteralle/koivulle/pihlajalle/riihelle. (Osa näkyy tässä kuvassa.)
* Talvisin pulkkamäessä (Siltalahden notko) kiljuminen. Hyppyri jonka rakensimme naapurin rantamäkeen.
* Luistelu järven ympäri.
* Hevosleikit navetassa (rakensimme vanhaan navettaan heinistä ja säkeistä hevoset.)
* Iltapäiväretket vuorelle ja vanhaan lahoon torniin kiipeäminen (nyt se on kai jo kaadettu?).
* Barbileikit serkkujen alakerrassa (varastohuone vain meidän käytössä!)
* Merja Jalon kirjat.
* kirjastoauto

Onhan niitä, suurin osa ajoittuu aikaan kun asuin maalla eli kun olin 9-12-vuotias tai kesiin jolloin olin maalla.

sea   20:20    0 kommentti(a)


tiistaina, heinäkuuta 5

Ensimmäinen muistoni lienee se kun makasin yläkerran lattialla korva lattiassa kiinni ja kuuntelin vanhempien tappelua alakerrasta. Olin kaiketi neljä tai viisi? Vanhemmat erosivat kun olin viisi. Siitä tapahtumasta ainoa muisto on kun ajamme pois pihasta iskän ja siskon vilkuttaessa. Muutimme äidin kanssa Tampereelle, asuimme puoli vuotta vuoden keskustassa ja siltä ajalta ainoat muistot on kun makasin päiväkodin yläsängyssä ja odotin miten iltavuorolainen vaihtuu yövuorolaiseen. En uskaltanut nukkua ennen kun näin tätien vaihtuvan, pelkäsin ettei toinen täti tulekkaan töihin ja jäämme yksin. Äiti työskenteli siis vuorotyössä ja minä olin öitä tarhassa.Tämän jälkeen muutimme Ylöjärvelle jossa muistan aina lähteneeni kouluun ja tulleeni koulusta (1.-2. lk) tyhjään kotiin. Puolentoista vuoden päästä muutimme pois, koska naapurit olivat kertoneet sosiaaliviranomaisille miten leikin yksinäni pihalla vielä ilta kymmeneltä ja vietän öitä yksin kotona. Äiti tietenkin kieltää kaiken. Nekalassa opettajani vihasi ja nöyryytti minua kun en osannut kertotaulua (2.lk) (fiksu opetusmenetelmä eikö, en nimittään osaa vieläkään) ja äiti kävi öisin baareissa. Kalevaan muutimme koska äiti halusi muuttaa uuden miestuttavan luokse asumaan (3.lk). Kalevassa kaverit ajoivat minut nurkkaan ja haukkuivat koska en tiennyt mikä on Tappara ja Ilves. Äidin suhde kariutui ja minä muutin isälle, koska äidillä ei ollut työtä eikä asuntoa. Isällä asuessani (3.-6.lk) muistan olleeni kohtalaisen onnellinen, mitä nyt koulussa sain tasoani huonompia numeroita, koska opettajan mielestä minä en voinut olla yhtään parempi kun isäni ja siskoni (sama opettaja opettanut heitä). Joka kevät ja joulu puhuin kavereille miten aion muuttaa äidin luo, olihan minulle luvattu monet kerrat, että näin tapahtuu heti kun äiti asettuu aloilleen. Joka joulu ja kevät petyin ja palasin kavereiden ihmeeksi kouluun. Lopulta äitini muutti Helsinkiin ja asettui aloilleen. Jouluaattona (5.lk) minulle kerrottiin, että minun sijaan siskoni muuttaa äidin luo, tapaninpäivänä. Seuraavat puoli vuotta yritin mankua, että minäkin vihdoin pääsisin takaisin äidin luo, mutta sisko ei halunnut jakaa huonetta kanssani. Lopulta seiskalle mennessä sain tahtoni läpi.
Muutin Helsinkiin äidin luo. Äiti lähti samana syksynä kuukaudeksi Algeriaan silloisen poikaystävänsä luo. Olimme siskon kanssa kotona kahden (serkkumme kuulma kävi vahtimassa meitä, mutta minä en sitä muista). Kotiin tullessa äiti kysyi mitä mieltä me olisimme jos hän menisi naimisiin tämän miehen kanssa ja saisi lapsen. Siskoni sanoi ensimmäiseen kyllä jälkimmäiseen ei, minä molempiin ei, todellisuudessa äitini oli jo raskaana ja häät sovittu. Uusi isäpuoleni lähinnä istui (ja haisi) katsoen ranskankielistä tv:ta. Hän ei edes lapsen synnyttyä hoitanut tätä. Kun äiti palasi töihin (iltatyö 16-24), minä hoidin pikkusiskoa, jota en edes halunnut. Isäpuoleni sitä vastoin huiteli kaveriporukan kanssa ja petti äitiäni avoimesti. Tulipa jopa aamulla sairaalaan katsomaan vastasyntynyttä lastaan toisen naisen kotoa. Monet kerrat äiti uhkasi heittää hänet pihalle, mutta aina otti takaisin, jopa kuukausien tauon jälkeen. "Pitäähän lapsella isä olla." Minä taasen olin puoli-ilmainen lapsenvahti. Joka päivä tulin koulusta suoraa kotiin ja samalla oven avauksella äiti lähti töihin. Minä siivosin, laitoin ruokaa, tiskasin ja hoidin pikkusiskon. Äiti tuli kotiin vasta yhden aikaan yöllä. Muistan "haaveilleeni" pikkusiskon tiputtamisesta parvekkeelta, niin paljon tilannetta vihasin. Joskus minun ollessa 13v. tilanne karkasi täysin käsistä. Äiti oli väsynyt miehen pettämisiin ja alkoi juoda, hyvin nopeasti kotiviini ei enää riittänyt vaan äiti meni töiden jälkeen pubiin ja istui sillä kunnes se suljettiin. Tämän jälkeen hän tuli ja herätti minut (räväytti valot päälle ja istui sängylleni) kertoakseen mitä kukakin juoppo oli sanonut ja tehnyt. Kun silmät sikkurassa yritin mutista jotain takaisin äiti suuttui. Alkoi joka öinen huuto siitä miten minä en koskaan tehnyt mitään, en siivonnut en tiskannut enkä huolehtinut kodista. Miten "tuosta ovesta ulos lähtiessä ei ole asiaa takaisin", "turha tulla sitten mankumaan lapsenvahdiksi kun omat kakarat väännät". Huudon ainoa plussa oli, että tiesin kohta pääseväni nukkumaan. En tiedä nukuinko 13-16 vuotiaana yhtään yötä putkeen ilman herätystä. Jossain vaiheessa äiti päätti raahata myös miehiä pubista kotiin, eritoten naimisissa olevia. Eräänkin vaimo soitti ja haukkui minua huoraksi sunnuntai aamuna (arvatkaa kuka käräytti äidin). En koskaan käynyt yhtään kokonaista keskustelua näiden miehien kanssa, en edes isäpuoleni, ketään ei kiinnostanut perheen lapset. Yhdeksännellä luokalla paine kasvoi minulle liian suureksi ja aloin kännäämään (ja napsimaan lääkkeitä). Yritin kaikkeni sammuakseni, mutta minua oli lyöty hyvällä viinapäällä. Lopulta tuli se päivä kun sammuin, seitsemän oluen, kossupullon ja muutaman bentson jälkeen. Kaverit meinasivat kantaa minut pakkaseen, mutta onneksi olin hieman tolkuissani ja he jättivät minut rappukäytävää. Tämän jälkeen välimme oli tietenkin poikki ja koulussa alkoi vaivihkaa hakkaaminen ja potkiminen (kylkiin, jalkoihin, käsiin...ei koskaan naamaan, sen opettajat olisi nähneet). Peruskoulun päätyttyä menin kympille. En saanut ainuttakaan kaveria, koska en suostunut mielistelemään vittumaista fyysisesti vammaista tyttöä. Minä kohtelin häntä kuten kaikkia muitakin ja jos hän vittuili, vittuilin takaisin. Kotona tilanne jatkui. Hoidin pikkusiskoani ja äiti kännäsi. Aloin kärsiä mahakivuista aamuisin enkä jaksanut mennä kouluun. Toisaalta jos jäi kotiin sai ehkä nukkua pari tuntia pidempään, mutta joutui myös kuuntelemaan "mitä vittua sä lehmä täällä makaat"-huudon. Tiedä sitten kumpi oli parempi. Kerrottuani äidille vatsakivuista tämä epäili sitä vatsahaavaksi, ihmetellen mistä minä muka niin stressaan. Kahden vuoden aikana karkasin kotoa kahdesti Pakilan turvataloon, josta kuitenkin palasin aina kotiin. Kukaan ei kuunnellut ongelmiani. Eihän meidän perheessä mitään koskaan satu, kaikki on hyvin, kunhan teinityttö vaan marisee.
Luojan kiitos sitä päivää kun muutin pois kotoa, kauas. Otavassa sain vihdoin olla rauhassa huudoilta. Tosin äiti piti lapsilisäni ja pisti pikkusiskon niillä tarhaan, joten äidistä en eroon päässyt, onneksi isäni ymmärsi hätäni ja antoi minulle viikottain hieman rahaa ruokaan. Vuokraa ei asuntolassa onneksi tarvinnut maksaa. Heti kun sain lainaksi henkkarit alkoi baarissa ravaaminen, oli pakko turruttaa aivot ja mielellään vielä hyväksikäyttää kilttejä miehiä. Oli minun vuoroni olla julma ja kova. Samaan aikaan kuitenkin aloin saada paniikki/ahdistuskohtauksia, viiltelin käsiäni ja haaveilin käden lyömisestä ikkunan läpi. Keinutin itseäni sängyllä ja pelkäsin tulevani hulluksi. Olkapäälläni istui käärme joka kuiski ilkeyksiä korvaani. Vuosi Lontoossa antoi sentään tähän kaikkeen pienen tauon. Palatessani Suomeen kaikki tosin iski kahta kauheammin takaisin. Asuin puoli vuotta Salossa, yksin, peläten joka yö muurahaisia selässäni ja paholaisia nurkissa. En saanut otetta mistään. Ajauduin suhteeseen varatun miehen kanssa.
Tampereella muutin vuonna 1999, olin siis 20v. (Tässä vaiheessa voitte aloittaa päiväkirjani alusta, siellä on tekstiä vaikka kuinka...koska ette kumminkaan sitä tee, jatkan.) Luojan kiitos kämppikseksi siunautui ihana ihminen joka jopa vei minut erään pahan paniikki/ahdistuskohtauksen jälkeen päivystykseen. Vaan eipä se vielä mitään auttanut. Laahustin päivästä toiseen ylisuureen mustaan villapaitaan pukeutuneena ja jätin koulun kesken. Muutin halvempaan asuntoon ja lakkasin käymästä ulkona ellei ollut pakko. Kauppa oli ainoa pakko, sillä minä olen tunnesyöppö, syön iloon, suruun, palkinnoksi, pettymykseen, pahaa oloa poistaakseni, kaikki käy. Seisoin ikkunallani haaveillen hypystä alas (kymppi kerros), pyörittelin teekuppia keräten rohkeutta kaataakseni sen niskaani. Suunnittelin hautajaiseni ja testamenttini. Tapasin Timon, joka sentään piristi minua ehkä puoleksi vuodeksi jonka jälkeen kaikki paha palasi. Tärisin monena yönä sängyssä kohtauksen saaneena enkä kyennyt lopettamaan sitä. Itkin ja hyräilin, mutta toinen puoli minua tanssi korvani juuressa ja juhli surkeaa tilaani. Kävin juttelemassa terapeuteille kivoja ja popsin jos jonkunmoista pilleriä. Auttoihan ne ehkä hetkeksi ja toivathan ne 40 kiloa lisäpainoa. Lopulta kolmen vuoden jälkeen Timo jätti minut koska ei kestänyt haluani kuolla (en olisi ikinä parisuhteen aikana tappanut itseäni). Hotkaisin kasan lääkkeitä, koska koko elämä (laskut) kaatui päälle, jouduin ensiapuun. Yritin päästä sairaalaan, mutta minua pidettiin liian terveenä (hei, huolitellun ihmisen takana voi olla ihminen joka voi pahoin, meikki ja siistin hiukset eivät tarkoita tervettä). Lopulta sain lääkärin ymmärtämään tilanteeni ja pääsin kolmen viikon hermolomalle (olin 25v.) Pitkäniemeen. Opin miten kivoja lääkkeet ovat ja miten niillä voi turruttaa pahan olon. Jäin koukkuun bentsoihin. Btw. ikinä en ole ottanut lääkkeitä huvin vuoksi, pitääkseni hauskaa, aina olen ottanut niitä ahdistukseen ja turruttaakseni pahan/ahdistavan olon. Viime kesänä olin hetkellisesti hukassa ja vedin jälleen liikaa lääkkeitä päätyen ensiapuun. En tahtonut kuolla, edistys kai sekin, kunhan olla tuntematta mitään. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen aloittanut viisi koulua enkä ole saanut mistään papereita, olen aloittanut kahdesti työt koulun ohessa ja lopettanut, koska en jaksanut. Kesällä 2004 aloitin tiiviin terapian psykiatrin hoivissa. Sain uusia lääkkeitä jotka pitävät harhat poissa. Katkaisin välit äitiini, koska en kestä kuunnella niitä kännisiä puheluita siitä miten nykyinen aviomies kännää ja hakkaa (niin paljon ettei äidistäni ole enää ikinä työelämään). En myöskään kykene hyväksymään, että äitini antaa pikkusiskoni elää tälläisessä ympäristössä. (Nykyään rakastan pikkusiskoani, enkä halua hänelle mitään pahaa.)
Tänä keväänä olen hapuillut varovaisin askelin ja toivonut heikon jään kantavan minua, toivonut, että suunta on ylöspäin. Toivonut, että vihdoinkin hoitava tahoni ymmärtäisi, että kaikki ei voi muuttua vuodessa tai edes kahdessa onnelliseksi. Aika on hiton kova sana, jos vain muutkin sen ymmärtäisivät. Aikaa tämä maailma ei vai tunnu antavan.


Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kerätä sääliä tms, tarkoitus on vain kertoa elämäni faktat sellaisena kun ne omin silmin näen/muistan. Varmasti muistan jotain väärin, mutta todellisella faktalla ei ole väliä sillä minun mielessäni asiat ovat miten ne oman muistini mukaan on (aivan sama olinko öitä yksin vai en jos minusta tuntuu, että olin). Tässä kirjoituksessa ei myöskään ole mainittu kaikkein vaikeimpia asioita elämästäni, sillä niitä en kykene sanomaan/kirjoittamaan ääneen. Lapsuudessani on varmasti myös tapahtunut paljon asioita joita mieleni ei suostu muistamaan, ihmekös tuo.

Maksan veroni (olen maksanut jo monia vuosia) ja saan ilmaista rahaa (500e+asumistuki/kk). Silti kukaan ei tahdo vaihtaa osia kanssani. Miksi?

sea   21:04    8 kommentti(a)


sea   17:03    0 kommentti(a)


maanantaina, heinäkuuta 4

Hyvä ystäväni, tuttavani, lukijani

Minä en ole vastuussa sinun teoistasi tai mielipiteistäsi. Jos minä kritisoin sinun tekojasi tai mielipiteistäsi se on vain minun mielipide, sinun ei tarvitse toimia sen mukaan. Minulla on oma mielipide, sinulla oma. Minä olen vastuussa omasta elämästäni, omista teoistani ja mielipiteistäni, sinä olet vastuussa omistasi. Älä siis syytä minua jos oma elämäsi, tekosi tai mielipiteesi eivät miellytä sinua.

Elina

sea   17:44    4 kommentti(a)



Ulkona on kaunis ilma, rahaa tuli eilen, mutta avattuani koneen tänään alkoi masentaa heti. Tuli niin paha mieli tuosta häirikköjutusta, ylipäätään siitä, että taas kerran sain muistutuksen miten moni tuttu ihminen lukee tätä blogia. En pidä siitä yhtään. Hyvin harva tuttu ihminen tuntuu ymmärtävän mikä ero blogiminällä ja liveminällä on. Ihmiset jotenkin ajattelevat, että olen livenä samanlainen kun täällä, puhun samoista asioista, käyttäydyn samanlailla. Enkä nyt taaskaan sano, että jompikumpi minä olisi teeskentelyä tms. Tämä on minulle päiväkirja, tänne kirjoita juuri ne asiat mitä en halua ääneen sanoa, ne asiat mistä en edes halua puhua ääneen. Ja kuten päiväkirjoissakin, tänään kirjoitettu juttu voi olla huomenna jo vanha juttu ja mieli muuttunut. Tänään haukun jonkun kaverin tekemiset lyttyyn ja huomenna olen jo unohtanut asian ja olemme taas kavereita. Tämä nyt vain on julkinen päiväkirja, mutta ei se tee siitä yhtään sen vähempää päiväkirjaa. Jos et osaa suhtautua tähän niin niin ole hyvä ja mene lukemaan fakta juttuja.

Ainailona haastoi minut meemiin, muuten hyvä, mutta minä en oikeasti osaa (enää) niitä yhdyssanoja.
V*ttusaa*anaper*elemävihaanihmisiäjotkakatsovatoikeudekseentullaaukomaanpäätätoisenblogiin. Enminäkääntulesinunblogiisihaukkumaansinuavaikkajoskusniintekisikinmieli. Munkämppäontulikuumaeikätelkkaristatuumitäänkivaa. Kelpaako? :P

sea   17:10    8 kommentti(a)



Pakko postata vähän. En meinannut sanoa mitään, koska siitäkös toinen osapuoli tykkäisi, mutta minä en vain usko, että ihmiset oikeasti on inhottavia.

Häiriköinti ja kiusaaminen on perseestä. Olen joskus itse ollut häirikkö ja kiusaaja (koulussa), mutta onnekseni olen aikuistunut hieman. Älkääkä älähtäkö siellä. Tokihan minä puhun ja kirjoitan inhottavaan sävyyn joskus, mutta pyrin siihen etten hauku ihmisiä vaan mielipiteitä ja asioita. Minä en vihaa/inhoa kun tasan yhtä ihmistä, äitiäni. Minusta ihmisillä on oikeus olla asioista eri mieltä ja ilmaista se. Minusta asiat kinastelevat, eivät ihmiset. Inhoan kinasteluja joissa mennään todella henkilökohtaisuuksiin, koska silloin aletaan pilkkaamaan ihmisiä. Juuri sen takia en ymmärrä tätä häirikköä jonka suurin tarkoitus lienee kuuluttaa koko maailmalle minun oikea nimi, kotiosoite, puhelinnumero ja etenkin se totuus jonka jo suurin osa lukioista tietää, minä olen lihava. *vilkuttaa häirikölle* Kyllä, minä olen lihava, minulla on syömishäiriö nimeltä BED (ahmimishäiriö), sitä ei lääkäri ole diagnosoinut, mutta olemme lääkärin kanssa asiasta keskustelleet ja minulla on siihen lääkitys. Minä olen lihava. Riittääkö?

Jos minä siis joskus kritisoin toisten ihmisten tekoja, ajatuksia, mielipiteitä, periaatteita tai muuta sellaista en minä kritisoi itse ihmistä. Kritisoin myös ystävieni tekoja/sanoja, luojan kiitos suurin osa heistä ymmärtää etten tarkoita sitä pahalla tai loukkaavaksi. Minusta ihmiset vain ovat erilaisia ja eri mieltä. Vähänkö tämä maailma olisi tylsä jos kaikki ihmiset ajattelisivat samanlailla. Keskustelu/kritisointi/kinaaminen voi olla myös rakentavaa ja miellyttävää, kunhan ymmärrettään ettei irvata toista henkilökohtaisesti ihmisenä vaan puhutaan nimenomaan asioista. Tokihan mielipiteet tekee ihmisestä mikä hän on, mutta mielipiteetkin muuttuvat...myös minun. :)

sea   01:24    0 kommentti(a)


sunnuntaina, heinäkuuta 3

Estin anonymousena kommentoinnin. Valitettavasti kintereilläni on eräs tuttu ihminen joka tykkää häiriköidä ja solvata. Olen pahoillani, että te muut joudutte kärsimään siitä. Tehkää toki oma tunnus bloggeriin jolloin voitte kommentoida. Ette tarvitse omaa blogia siihen. Tämä on yksi niistä syistä miksi en pidä siitä, että minut livenä tuntevat ihmiset lukevat näitä sivuja. Ihmiset ottavat liian helpolla asiat henkilökohtaisesti ja turhan tiukkapipoisesti. (En puhu sinusta Pauliina, sinun tekstisi on suht asiallista.)

sea   23:31    0 kommentti(a)



Luin juuri vähän aikaa sitten jostain blogista miten blogin pitäjä on kirjoittanut itselleen joka vuosi kirjeen joka on osoitettu jonnekin 10-20 vuoden päähän. Idean oli saanut pieni runotyttö kirjasta. Mikä blogi se oli?

sea   03:13    3 kommentti(a)



Kyllä tuo Robbie Williams on hot. Niin suloisen karski, rento britti! Nam. Ei voinut kun tuijottaa niitä ihania silmiä kuola valuen. Hitsi kun tuli vaan pari biisiä. :)

sea   00:58    4 kommentti(a)


lauantaina, heinäkuuta 2

Edellinen postaus aiheutti joissain ihmisissä kummallisia purkauksia. On se piru kun ihmiset ovat kateellisia masentuneen elämästä tai luulevat tuntevansa ja tietävänsä millaista elämäni on. Toivoisin syvästi, että ihmiset pystyisivät olemaan onnellisia omasta elämästänsä, olivat sitten sairaita, terveitä, köyhiä, rikkaita, valkoisia, mustia, naisia tai miehiä. Minäkin yritän olla tyytyväinen omaan elämääni vaikka se minusta joskus onkin aivan älyttömän epäreilu ja lyö lyötyä. Tokihan olisi kiva olla rikkaampi, terveempi, laihempi, kauniimpi ja viisaampi, mutta miksi kadehtia ihmisiä joilla asiat on huonommin? En minä ainenkaan kahdehdi yhtäkään opiskelijaa jotka elävät aivan naurettavalla summalla kuussa, en kadehdi vammaisen lapsen äitiä (vilkuttaa Kauralle :), en myöskään kodittomia ihmisiä jotka paleltuvat talvella hengiltä. Jos minun joitain ihmisiä pitää kadehtia niin niitä joilla on rakastava äiti, rahaa sen verran ettei tarvitse miettiä onko varaa ostaa maitoa vai ei, niitä jolla on rakastava kumppani vieressä ja varmuus tulevaisuudesta. Kateus, tuo suomalainen kansantauti. Ja kyllä, se on minusta jonkinlaista kateutta jos terve työssäkäyvä ihminen tulee vinkumaan miten valtion tuilla elävä sairas ihminen lomailee ja leikkii sairasta.

sea   23:08    9 kommentti(a)


perjantaina, heinäkuuta 1

Olen huomannut jännän käännöksen joka on tapahtunut tässä vajaan vuoden sisällä. Ennen otin itseeni ja raivostuin kun joku irkissä motkotti minun elävän vain verorahoilla kattoon räkien. Nyt hymyilen ja antaudun keskusteluun hyvin mielin. Tiedän jo, että minulla on oikeus elää näin, minulla on oikeus olla sairas niin kauan kun se tuntuu tarpeelliselle ja minulla on oikeus käyttää verorahoja.
Huvittavaa tän kertaisessa keskustelussa oli se, että suomenruotsalainen (kohtalaisen rikkaan perheen vesa) kitisi miten olisi niin kiva lomailla ja saada ilmaista rahaa. Minä voisin sanoa, että kyllä minullekin kelpaisi kaksikielinen perhe (oppisi kaksi kieltä hyvin) ja rikas isi joka maksaa kaiken. Voisin myös sanoa, että raha ei koskaan ole ilmaista ja ilmaisesta voi joskus joutua maksamaan saakelin kovan hinnan. Mutta hei, emmä jaksa suuttua, mä menen ostamaan jäätelön. Sossu nimittään ajatteli erilailla kun minä ja maksoin minulle vähän enemmän kun piti. Vaikka onhan se vähän surullista jos terve työssäkäyvä ihminen kadehtii sairasta joka saa 800 euroa kuussa. :)

sea   18:12    10 kommentti(a)







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger