Yhtään ei jaksaisi kirjoittaa, mutta pakko kun jää muuten asiat pyörimään päähän. :)

Miitissä oli aika loistoa. Ihmiset eivät juoneet oksennuskännejä, sisko ei valittanut liikaa ja ahdistelijakin löysi lauantaina toisen ahdisteltavan sekä järvivesi oli lämmintä. Viime vuotiseen tapaan en malttanut olla kyttäämättä muutamaa ihan söpöä yksilöä. Tänä vuonna tosin Koivu jyräsi Kuusen ohi, vaikkei minulla häneen mitään saumoja olekkaan. Ei sillä, että minun ja Kuusen välillä koskaan tulisi olemaan mitään (opimme sen jo viime kesänä). En voinut (kaikesta huolimatta) olla vähän näkemästä päiväunia lauantaina Koivusta ja kesken päiväunieni tämä tietysti tuli sisälle. Siinä oli hieman hämmentävä olo ja kovasti teki mieli sanoa, että otappa se avain sieltä ovesta ja laitetaan tuo ovi lukkoon, ei sieltä saunalta kukaan tänne ole nyt tulossa. Joutu hieman punastellen kääntymään naama seinään. :D

Ne päikkärit muuten johtuivat ihan vain siitä, että en edellisenä yönä saanut nukkua. Haapa väitti kivenkovaa pysyvänsä hereillä pidempään kun minä ja joutui valvomaan kuuteen aamuun. Aamu menikin nähdessä painajaisia jossa vilisi puolikuolleita torsoja ja haita, mökin rannassa. Tervettä.

Sitten se varsinainen asiani.
Haapa houkutteli lauantaina, että jäisin hänen viereensä saunalle nukkumaan (huom. pöytäkirjan mukaan hän ei vongannut). Ja mikäpä siinä, itseasiassa jäin oikein mielelläni. Saunalle ei mahdu nukkumaan kun muutama ihminen (meitä oli kolme) ja mökille reilusti enemmän. Uni ei tule kovin hyvin jos huoneessa tuhisee kymmenen muuta (+ yksi kuorsaa). Kun olin saanut makuupussit ja tyynyt alas huomasin ettei se sohva ollutkaan niin leveä kun oletin. Aikamme käkätettyä ja pulistuamme minä (?) ehdotin, että pääsisin kainaloon. Siinä olikin sitten aika mukavaa, paitsi rintakarvat kutitti.

En ole ihan varma oliko miehen kainaloon käpertyminen fiksu idea (ei siinä kainalossa siis tapahtunut yhtään mitään). Olen jo reilun puoli vuotta yrittänyt pakolla sulkea kaikki miehet ja ajatukset miehistä elämästäni, kaiken läheisyyden, hellyyden, seksin, jopa sooloseksin. En vain halua alkaa kaipaamaan kumppania (tai ylipäätään miestä) kun ei nyt ole siihen hyvä aika ja kun olen kerta päässyt siihen tilaan etten nyt juuri välttämättä tarvitse. Sitten sitä ihan ajattelemattomasti kysäisee pääseekö kainaloon ja hups, muistaa miten kiva on maata lämpimän kyljen vieressä, kuunnella toisen hengitystä ja miten kivalta toisen keho tuntuu omaa vasten, miten kivaa on kun toisen käsi silittää omaa kättä. Paska. Ei näin.
En minä kadu viereen käpertymistä, tekisin sen uudelleen, nyt vaan vituttaa mennä nukkumaan yksin. Oliko sen pakko olla niin pehmeää, lämmintä ja mukavaa! Mistä mä nyt revin jonkun miehen viereeni vaikken semmoista nyt oikeasti elämääni tahdo.

En tiedä kiittääkkö luojaa vai en, että siellä saunalla nukkui myös se Kuusi, muuten saattaisin kiroilla pahemmin, tiedä (tiedän) mitä olisi tapahtunut jos olisimme olleet kahden. :)