keskiviikko, toukokuu 9

Ahdistaa taas aivan tajuttomasti. Pari viime päivää on ollut taas harvinaisen hankalaa tai ei siis mitään ole tapahtunut (paitsi tänää, siitä kohta lisää), ahdistaa vaan. Muutaman minuutin tuossa jopa harkitsin viiltelyä tms.

Niin. Soitin tänään vihdoin (lykännyt asiaa muutaman kuukauden) varatakseni ajan sille inhottavalle mtt-lääkärille. Tai soitin jo viime viikolla, mutta hän oli lomalla. Sanoin asiani kauniisti, vaikka hän tylysti kysykin "mitä asiaa"...lääkkeet lopussa ja muutenkin lääkitystä pitäisi tarkastella ja sitten se Kelan tukema psykoterapia kun se psykotestit tehnyt psykokin sitä ehdotti, samoin myös oma psykoni ja hänen kautta kuullut, että myös tuo lääkäri. Mutta ei, katsellaan tässä kun hänellä on taas kohta loma ja silleen...katsellaan ensin tuohon kun minulla on aika psykolle (viikon parin päästä). Mitähän me sinne katsellaan? Olen psykon kanssa asiasta puhunut monesti, hän sanoo, että on lääkäristä kiinni sen psykoterapian kanssa, puhu lääkärille. Eikä se psyko siihen lääkitykseen mitään sano saati kirjoita uutta reseptiä kun on todellakin vain psykologi.

Ai miten niin tuntuu sille, että tuo lääkäri välttelee minua, odottaa vain, että kyllästyisin ja päättäisin tervehtyä itsekseen? Ai miten niin minä alan olla ihan vainoharhainen ja kuvittelen, että minua ollaan väkisin ajamassa mielenterveystoimistosta ulos? Miksi en ollut pätkääkään yllättynyt tästä uutisesta.

sea   01:30   


2 Kommentti(a):

Blogger akka...
Kysypä kaikki kysymykset myös siltä lääkäriltä. Ja kysy niin usein että tulee järkevä vastaus.

Ja aina voi ottaa yhteyttä ylempään lääkäriin...
Blogger sea...
Eivät he kuulma minua ulos mtt:stä halua, olen kysynyt. Ja se lääkäri nyt selittää sinisen punaseksi jos oikein ääneen pääsee....

On vähän huono kuva ylilääkäristäkin. Aikanaan soitin kysyäkseni voiko lääkäriä vaihtaa, hän sanoi juttelevansa lääkärini kanssa. Unohti sitten soittaa ja kertoa miten kävi. Myöhemmin kun soitin ja kysyin niin totesi vain, että lääkärini mielestä vaihtoon ei ole mitään syytä. Ja se siitä. Eikä häntä tuntunut asia kiinnostavan sen enempää. "Sopikaa keskenään."







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuu 2004
elokuu 2004
syyskuu 2004
lokakuu 2004
marraskuu 2004
joulukuu 2004
tammikuu 2005
helmikuu 2005
maaliskuu 2005
huhtikuu 2005
toukokuu 2005
kesäkuu 2005
heinäkuu 2005
elokuu 2005
syyskuu 2005
lokakuu 2005
marraskuu 2005
joulukuu 2005
tammikuu 2006
helmikuu 2006
maaliskuu 2006
huhtikuu 2006
toukokuu 2006
kesäkuu 2006
heinäkuu 2006
elokuu 2006
syyskuu 2006
lokakuu 2006
marraskuu 2006
joulukuu 2006
tammikuu 2007
helmikuu 2007
maaliskuu 2007
huhtikuu 2007
toukokuu 2007
syyskuu 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger