lauantaina, maaliskuuta 31

Vihdoin sain haettua uuden puhelimeni Postista. Lappu tuli tiistaina ja eilen kävin jo Postilla, mutta myöhästyin 3min kun luulin Postin olevan auki 20, mutta olikin 18. Nooh...

Aika söpö kapinehan tuo on. Ei ihan noin vaaleanpunainen kun kuvat kertoo, vähän lilahtavampi. Kamalasti taas kaikkea uutta pitää opetella kun yrittää saada asetuksen mieleisekseen. Soittoääniä oli muuten tosi vähän ja nekin jotain poppihissimusiikkia. Pitää kai tilata jostain.
Kameran käyttöä pitää myös harjoitella, sillä linssihän sijaitsee tuon alaosan yläosassa (jos tajusitte) eikä läpän yläreunassa. Tosin tuossa kuvassakin näkyy läpän oikeassa yläkulmassa joku pieni kamera, siitäkään ei ohjekirjassa ollut mitään paitsi sanat "pieni kamera". Miten lie siis toimii?


Muttamutta, mikä ihme on tämä n. perusmuistikortin (esim. kamera) kokoinen adapter-juttu. Puhelimen sisuksiin se ei mahdu mihinkään eikä ohjekirjassakaan näkynyt sen suurempia juttuja (en ole lukenut sana sanaan). Mukana oli sellainen sim-kortin kokoinen muistikortti ja sille oli kyllä paikka. Ilmeisemmin myös sellainen pieni on se mikä pitää ostaa jos haluaa lisää muistia?

Kuva otettu kännykällä, ihan ok jälkeä ottaen huomioon, että on ilman salamaa ja aikas hämärässä. :)

sea   00:56   


4 Kommentti(a):

Anonymous Unelias...
Oisko se "pieni kamera" se jokka puhutaan videopuheluita.
Hieno härpäke sulla.
Blogger sea...
No sepä se varmaan! Enhän mä kato edes ajatellut, että tommosia videopuheluita... Kännyköissä on niin kamalasti kaikkea mitä ei ikinä tule käyttäneeksi.
Anonymous orchid...
Se "pieni kamera" on juuri se videopuhelukamera. Ja se adapteri on sellainen johon voi laittaa sen pienen muistikortin sisälle ja sitten esim. valokuvausliikkeessä tai omalla kopiokoneella tulostaa/tallentaa levylle kuvat muistikortilta. Tuommoiselle pienelle muistikortillehan ei taida sopivaa koloa muuten löytyä juuri esim. valokuvausliikkeiden laitteista... Tulipas selostus:)
Blogger sea...
Juuh. Tuo adapteri selvisikin tässä yksi päivä eräässä sähköpostissa jonka sain. Kiitos kuitenkin. :)







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger