Kävin sitten kuuntelemassa mitä psykologisten testien tulos oli. Ei sinänsä mitään uutta. Itkeskelin lähes jatkuvasti, yrittäessäni selittää miksi vetäsin testeissä lähes skitsofreniset pisteet. Sen siitä saa kun lääkäri pakottaa töihin ja psyko ei koskaan kerro suoraa mielipiteitään (vaan lääkärin kautta). Tai kun ihmiset ahdistaa niin pirusti, että tuntuu kun jokainen katsoo pahasti ja puhuu selän takana. Sulkeutuneisuudeksikos se psyko sitä kuvasi vai oliko se joku eristäytyminen tai jotain. Tottahan sekin. Jos valta olisi minulla en koskaan astuisi ovesta ulos tai korkeintaan sellaiseen kelloaikaan kun muut ovat poissa kaduilta ja kaupoista.
Over all... Koska muistini ja hahmottamiskykyni on kunnossa olen työkykyinen. Tämä psyko näkee maailman kovin kauniina...hänestä selvästi on ihan kiva, että käyn lukiota eikä tuntunut ymmärtävän ettei sen käyminen toimi. En minä voi ottaa mitään kivaa osa-aikatyötä koulun rinnalle, koska se vetää toimeentulotukeni ja työkkärirahani nollille jolloin en pääse voitolle pätkääkään. Sellainen ei kovin kannusta työntekoon joka on tuskallista ja rankkaa. Joku palkkio ja motivaattori pitäisi olla jos aion ottaa yhtään enempää pakkotunteja elämääni. Koulun 8h/vk on minulle jo niin paljon (ja sen palkkio on oppiminen, koulussa minä viihdyn). Totuus on, että ihminen ei voi olla puolikuntoinen. Joko olet täysin työkykyinen tai sitten sairas, mutta puolikuntoisena eläminen on lähes mahdotonta (ellet ole ollut vuosikymmeniä töissä josta voit jäädä osa-aikaiselle eläkkeelle tms).
Ei hirveästi innosta koko elämän suhteen. Hittoako tässä edes elämään jos mikään ei muutu eikä kukaan suostu tukemaan kuntoutustani. Mä olen niin kun || näin lähellä ratkeamispistettä. Joku kaunis päivä mun päässä vielä napsahtaa lopullisesti. Repesin muuten räkävaluunenästäitkuun kotonakin.