perjantai, helmikuu 2

Kävin tänään hakemassa huuto.net huutoni Vohvelikahvilasta (myyjä on siellä myyjänä). Hävettää todeta, että ensimmäistä kertaa kävelin Frenkelin kautta/siltaa toiselle puolelle, Cumuluksen taakse. Näin myös ensimmäisen kerran Hotel Tammerin läheltä. Alue on takulla yksi Tampereen kauneimpia ja minä en siellä ole pahemmin käynyt. Niin, olen asunut Tampereella pian kahdeksan vuotta. Että näin. Lupaan ja vannon, että ensi kesänä menen kuvaamaan kauniita rakennuksia tuolta. Talvikin voisi olla ihan kiva aika kuvailla ellei tulisi märkiä plättyjä taivaalta. Huudon, maljakko, ympärillä oli Annista aivan törkeän kivaa paperia. Niillä leikittiin kunnes olivat ihan lättäniä eikä enää ruttaantuneet kunnolla. Vasemmalla jälleen kuva Annin silmistä. Niin hankala kuvata, zoomaamalla kuva suttaantuu (vain digizoom), lähelle menemällä Anni alkaa puskea kameraa. Mutta tahdon niin jakaa kanssanne Annin upeat vihertävät silmät!

sea   20:17   


7 Kommentti(a):

Blogger Daddalie...
Kannattaa myös käydä Tammerissa sisällä. Se on huikeen cool!
Blogger sea...
Kiitos vinkistä!
Anonymous Tiina...
Älä huoli. En mäkään ole kävellyt tuota siltaa pitkin tietääkseni, ja olen asunut Tampereella kaaaaauan. :)
Anonymous tiina yhä...
Ai niin ja piti vielä sanoa, että Annilla on kauniit silmät.
En tosin saanut isompaa kuvaa auki, jotain jumitusta varmaan, mutta näkee sen tosta pienestäkin kuvasta.
Blogger sea...
Mä olen missannut ylipäätään koko Frenkelin ja aina melkein Tuomiokirkolle asti! Sairasta. :D

Bloggerilla on jotain häikkää, kokeile myöhemmin uudelleen.
Siinä Frenckelin sillan puolivälissä on siinä patorakennuksessa Ympäristökeskus Moreenia. Siellä on muistaaksi ilmainen se näyttely ja se vaihtuu aina välillä. Siis niinku ympäristöasioista. Tosi mielenkiinoinen yleensä. Poikkea joskus.
Blogger sea...
Juu, huomasin sen Moreenian siinä, katselinkin mikä se on. Vitsi, pitää ottaa selvää tarkemmin. :)







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuu 2004
elokuu 2004
syyskuu 2004
lokakuu 2004
marraskuu 2004
joulukuu 2004
tammikuu 2005
helmikuu 2005
maaliskuu 2005
huhtikuu 2005
toukokuu 2005
kesäkuu 2005
heinäkuu 2005
elokuu 2005
syyskuu 2005
lokakuu 2005
marraskuu 2005
joulukuu 2005
tammikuu 2006
helmikuu 2006
maaliskuu 2006
huhtikuu 2006
toukokuu 2006
kesäkuu 2006
heinäkuu 2006
elokuu 2006
syyskuu 2006
lokakuu 2006
marraskuu 2006
joulukuu 2006
tammikuu 2007
helmikuu 2007
maaliskuu 2007
huhtikuu 2007
toukokuu 2007
syyskuu 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger