tiistai, tammikuu 23

Oli sitten se biologian koe. Meni ihan hyvin. Tosin tehtyäni pari tehtävää olin ihan poikki ja edessä oli vielä yksi iso tehtävä! Siis käsi ei ollut poikki kuten ehkä joskus ennen vaan aivot. Ensimmäistä kertaa varmaan kokeessa tuli tunne, että nyt olen suoltanut tähän koko osaamiseni ja joutunut ajattelemaan. Huh. Ohessa muuten kokeen ensimmäinen sivu, olisin ottanut toisestakin sivusta, mutta kamerasta loppui patterit eikä ole ladattuna yhtään. Klikkaa kuvaa niin saat paperin isona. Piti muuten kokeen jälkeen oikein kysyä opettajalta onko alimman tehtävän taulukossa virhe! En kerta kaikkiaan saanut sitä toimimaan. Opettaja pohti aikansa ja totesi, että ehkei kyse olekkaan sukupuolisidonnaisesta. Hämmästyttävää, koska mielestäni meille ei ole paljoa muuta opetettu. Opettaja oli siis eri kun kurssin pitäjä. Anyway, onneksi oli vaihtoehtona hemofilian periytyminen, tein sen. Veikkaan sen menneen ihan oikein. Samoin osasin sanoa sanan ja pari sattuman ja valinnan vaikutusta perinnöllisyyteen. Ekasta tehtävästä osasin vain kaksi ekaa. :( Tein myös kakkosen...mutta...siinä se virhe tulikin. Tein komeat kaaviot ja selittelin kovasti, mutta kotona huomasin, että olin selittänyt meioosin (joka on vaikeampi!) vaikka kysyttiin mitoosia. Voihan sanonko mikä! Nyt vaan toivotaan, että opettaja katsoo minun sekottaneen mitoosin ja meioosin eikä rokota koko tehtävää vääräksi. Siis monestihan opettaja antaa jotain pisteitä jos tehtävässä on jotain oikein vaikka se olisikin väärin. Esim. matikassahan saa pisteitä vaikka vastaus olisi väärä jos tehtävässä on oikealla jäljillä. Harmittaa vaan aivan tajuttomasti. Parhaassa tapauksessa kokeesta olisi voinut tulla jopa kasi, mutta nyt tuskin tulee kovin hyvää, etenkään kun en varmaan käyttänyt ylipäätään tarpeeksi termistöä. *mur* Kerrankin kun oikeasti osasin! Ja olisin muuten osannut sen pirun mitoosinkin.

Vaan mitäpä ihanaa postilaatikosta löytyi! Kiitos kiitos kiitos Ziina! Tässähän ihan hämmentyy ihanasta lukijasta joka ei pelkästään laittanut lankaa vaan myös ylisöpön pyykkipojan (eteiseen muiden kaveriksi), silmukkamerkkejä ja kännykkäkorun! Oih! Huomatkaa muuten hauska postimerkki. :)

Tunnisteet:

sea   21:47   


8 Kommentti(a):

Anonymous Anonyymi...
Huomasin :), mutta niinhän se on pienet asiat niistä se ilo syntyy.

Juu kattelin että Ziina oli niin innokas, ja ajattelin että ei tule tuplasellaisia :)

Äänetön flunssan potija :(
Blogger sea...
Aijoo, en huomannut sanoa blogissa, että Ziina on postittamassa!

Voi sua, onneksi netissä ei tarvita ääntä, kunhan sormet toimii. ;)
Anonymous Örkki...
Ööh, mitä outoa alimmassa tehtävässä oli? Ominaisuus perityy dominoivasti, ja kysytty jälkeläinen on kääpiökasvuinen todennäköisyydellä 1/2.
Blogger sea...
Jaa dominoivasti miten? Ei ainenkaan X-kromosomin mukana, kuten olen X ja Y taulukkoon laittanut. Silloin virhe löytyy alimmasta polvesta.
Anonymous Örkki...
Autosomaalisesti dominoivana.
Blogger sea...
Ihan outoa minulle. Miten se toimii?
Anonymous Örkki...
Siis dominoiva geeni, joka on muualla kuin sukupuolikromosomeissa. Kun sairaiden joukossa näyttää olevan yhtälailla äijiä ja muijia, niin geeni ei voi olla sukupuolikromosomissa. Kun kaksi sairasta voi saada terveitä lapsia, tautigeenin on pakko olla dominoiva. Lapsi numero 11:n toinen vanhemmista on sairas ja toinen terve, ja perheessä on sekä sairaita että terveitä lapsia. Siispä sairaan vanhemman on pakko olla heterotsygootti ja lapset ovat sairaita todennäköisyydellä 1/2.
Blogger sea...
Millä sitten selität sen, että lapset kolme ja viisi on terveitä? Jos kerta molemmat vanhemmat on sairaita. Hmm..ei kun hetkinen...hmmm... Ehkä tajusin joo.







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuu 2004
elokuu 2004
syyskuu 2004
lokakuu 2004
marraskuu 2004
joulukuu 2004
tammikuu 2005
helmikuu 2005
maaliskuu 2005
huhtikuu 2005
toukokuu 2005
kesäkuu 2005
heinäkuu 2005
elokuu 2005
syyskuu 2005
lokakuu 2005
marraskuu 2005
joulukuu 2005
tammikuu 2006
helmikuu 2006
maaliskuu 2006
huhtikuu 2006
toukokuu 2006
kesäkuu 2006
heinäkuu 2006
elokuu 2006
syyskuu 2006
lokakuu 2006
marraskuu 2006
joulukuu 2006
tammikuu 2007
helmikuu 2007
maaliskuu 2007
huhtikuu 2007
toukokuu 2007
syyskuu 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger