Tyrkkäsin masennussivulle pari uutta lausetta.
Soitin myös ylilääkärille. Ihan mukavan oloinen. Vähän tosin hämäsi kun hän oli lähes kärkeen kysymässä onko minulle persoonallisuushäiriöitä. Hmm, jaa persoonallisuushäiriöinen ei saa vaihtaa lääkäriä? Sanoi juttelevansa lääkärini kanssa asiasta.
Mitä jos lääkärini mielestä minä vain olen hankala ihminen ja minä vain liioittelen (sitähän minä diagnoosini mukaan teen ja teenkin joskus). Jos vain tunnen voimakkaasti niin tarkoittaako se ettei lääkäriä silloin vaihdeta? Onko sillä väliä vaikka tunteeni olisi liioittelua, jos en kerta tule lääkärin kanssa toimeen? Jos en saa sanottua asiaani lääkärille tai lääkäri jyrää minut puheillaan niin onko silloin väliä miten voimakkaasti tunnen eri tunteita? Hoitoni ei etene enkä parane, sehän se pääasia pitäisi olla? Ymmärrättekö mitä meinaan?

Eksä voi ottaa itteäs niskasta kiinni ja aloittaa normaali elämä. Mä olen seurannut sun juttujas jo pitkään, enkä ymmärrä mikä sua oikeen vaivaa. Jaksat aina vaan kertoa kaikkia juttuja kissasta ja lempparijätskistäsi yms. mutta silti suaa vaivaa joku kamala ihme juttu.

JOo kyllä mä tiedän etten mä voi tietää mikä sua vaivaa ja millaista sun elämä oikeesti on, mutta sellaisen kuvan netin välityksellä saa, että kaikki on ihan hyvin kunhan olisi rahaa ja rakkautta enemmän. Tsemppiä.

Käy lukemassa tuo linkkaamani sivu ja siellä olevat linkit. Jos sen jälkeenkään et ymmärrä niin sitten en voi mitään.

Tämä netti on myös vain pieni osa todellisuutta.

Uteliaisuuttani ihan on pakko kysyä: oliko ylilääkäri nainen vai mies, kuinka vanha noin suunnilleen? Se on aika harvinaista, että valkotakkiin saa hyvän kontaktin.. hän ei varmaan enää tee potilastyötä, hallinnoi ehkä vain..?

Nainen, varmaan semmoinen keski-ikäinen. Ottaa kuulma jonkun verran itsekin potilaita vastaan, mutta vähän. Eikä yksi puhelinkeskustelu sano vielä mitään. Luulin psykoakin tosi mukavaksi. ;P

Luulen, että persoonallisuushäiriöiselle pidetään tärkeänä pitkää lääkärisuhdetta, ja varmaan se liittyy moneen persoonallisuushäiriöön se taipumus vaihdella lääkäriä. Mutta ymmärrän kyllä, että on turhauttavaa, kun tuntuu ettei synkkaa lääkärin kanssa. Minä kehitin negatiivisia tunteita psykoterapeuttiin, etten jotenkin halunnut avautua sille ja ehkä meni kahden vuoden terapiat siksi vähän hukkaan. Toisaalta kyllä yritän suhtautua terapeuttiin melko persoonattomana. Olen kyllä sikäli johdateltavissa, että vaikka minulla olisi epäilykseni terapiasuhdekemioiden toimivuudesta ennen terapiasuhteen lukkoon lyömistä niin en oikein saa sanotuksi. Mutta kyllähän joku lääkäri tai terapeutti suhde tuntua muista syistä epämiellyttävältä ja sitä heijastaa sen lääkärin olemukseen. Ainakin minusta on aika raskasta käydä (vaikka nyt en käy) terapiassa, vaikka psykoterapeutti olisi millainen.

Mjoo, ymmärrän kyllä sinällään, että toisille ei kelpaa varmasti mikään. Itse en ole pyytänyt lääkärin vaihtoa aiemmin. Kerran on psyko vaihdettu, mutta se oli sukupuolikysymys. Naiselle on helpompi avautua kun miehelle. En näe, että tuota tapausta voisi nähdä mitenkään ongelmana (joskin siitä on tehty myöhemmin ongelma).

Tuo terapian ym ajan hukkaaminen minuakin vaivaa! Tässä on nyt oikeasti oltu sairas niin kauan etten haluaisi venytellä sitä enää "turhien" asioiden takia. Tuntuu, että tässä on nyt hukattu jo niin monta vuotta ettei enää jaksaisi.

Aika persoonattomasti minäkin olen yrittänyt suhtautua lääkäreihin ja psykoihin. Ja tähän mennessä on mennyt ihan ok. Lääkäreiden kanssa on ollut aina hieman hankalampaa, mutta se varmasti johtuu siitä, että heitä näkee niin harvoin ja koen aika vahvaa auktoriteettiä heidän kanssa. On vaikea avautua vapautuneesti kun toisella on sinun elämä kädessä.
Terapeutteja (sis terapeutti, psyko, psyki) minulla on ollut about viisi ja muutama omahoitaja eri "laitoksissa". Vain yhden kanssa on ollut ongelmia, se oli juuri tuo miespsyko.