perjantaina, lokakuuta 27

Vähän kuvia... Annista... :D
Uudella irkkikanavalla on ollut mukavaa. En ole salaillut taustojani, mutta eipä pahemmin ole tullut puheeksikaan. Kahdesti ole ajautunut mielipidekinaan, mutta naurettu on lopuksi. Kukaan ei pidä minua tyhmänä, mitättömänä, turhana, taliaivona eikä minään, tai jonain sentään. Minun jutuilleni nauretaan, minua kuunnellaan, minua arvostetaan ja seurassani viihdytään. Ei, kanava ei ole mikään hullujen kerho, ihan tavallisia ihmisiä ympäri Suomea, meitä toki yhdistää yksi pieni asia, mutta se nyt yhdistää miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa eikä sillä ei ole mitään tekemistä mielenterveyden tms kanssa.
Toisinaan ikävöin vanhalle kanavalle (niitä muutamia hyviä ystäviä ja tuttavia) ja varmasti sinne tässä joku päivä menenkin piipahtamaan. Mutten jää jos meno on entisenlainen. Nyt tiedän ettei minun tarvitse, vika ei ole minussa.

Että näin...itseasiassa on pitänyt kirjoittaa monesta asiasta muttei ole viime päivinä jaksanut, ollut niin paljon menemistä. Ehkä viikonloppuna? Niin joo, tuo yksi kuva on tosi heilahtunut, mutta tarkoitus on näyttää miten Anni aina kiipeää olalleni kun istun tässä lattialla. Anni siis on sohvalla ja minä lattialla sen edessä kone olohuoneenpöydällä. Anni nostaa etutassut selkääni/hartioilleni/olalleni ja puskee korvaani. Ihanaa hierontaa! :)

Tunnisteet:

sea   23:46   


2 Kommentti(a):

Anonymous Anonyymi...
Tänään kokeilin sun ehdotusta kohmettaa hunaja-karviainen ja se OLI hyvää. Kiitos vihjeestä.
Blogger sea...
Ole hyvä. Muutamaa viiliä olen myös maistellut ja niistä rapoa myöhemmin. :)







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger