Katselin juuri Fahrenheit 9/11:n nauhalta. Monesti on pitänyt tuo vuokrata, mutta aina jäänyt. Onneksi tuli nyt telkkarista. Täytynee sanoa etten ihan hirveästi ole perehtynyt USA:n politiikkaan, mutta en silti ole koskaan pitänyt Bushista. En ylipäätään koko valtion typerästä toiminnasta. Varmasti siellä on paljon hyviäkin tyyppejä, mutta... En ymmärrä tätä suurta vapaushehkutusta enkä ylipäätään maailmapoliisiasennetta. Onneksi asun liittoutumattomassa Suomessa ja toivottavasti Suomi sellaisena pysyykin.
Siinä vaiheessa dokumenttia kun päästiin Irakissa oleviin sotilaisiin olin jo niin kypsä ettei ollut isosta kiinni ettenkö olisi lopettanut katselua. Harvoin tv-ohjelmat saavat minua syvän inhon tai raivon valtaan. Itken, nauran, kiljun ohjeita ja sanon ihmisiä tyhmiksi, mutta harvoin oikeasti tuntuu ihan mahassa asti, harvoin kuvottaa. Ei, en vaan voi käsittää. Syntyvätkö amerikalaiset todella tuollaisiksi? Voiko kasvatus saada tosiaan ihmisissä tuollaista aikaiseksi? Huh.

Huomenna on psyko. Olen pohtinut josko väittäisin olevani itsetuhoinen. Se kun tuntuu painavan vaakakupeissa aina ja paljon. Jos et ole itsetuhoinen ja pohdi itsemurhaa et ole tarpeeksi sairas eikä hoito tunnu etenevän mihinkään. Vasta kun ihminen on vaaraksi itselle tai muille hänet huomioidaan. Enhän minä pahasti valehtelisi. Jos en olisi itseni kanssa päässyt sopuun itsetuhoisten ajatusten kanssa niin olisin takulla itsetuhoinen juuri nyt. Päässäni vain on tapahtunut harvinaislaatuinen *klik* ja olen kiusallanikin päättänyt elää tämän elämän. Tämä on ensimmäinen kerta kun oikeasti pohdin valehtelua hoitoni suhteen. En ole koskaan valehdellut psykoille/lääkäreille tai no ainenkaan tietoisesti ja tarkoituksellisesti. Varmasti olen jättänyt oikeisematta jotain luuloja tai hieman huijannut saadakseni diapameja, mutta en mitään oleellista ja tärkeää. Diapamiriippuvuudenkin kerroin lääkärille heti kun sen huomasin. Olen ollut hyvin rehellinen tunteistani, teoistani ja ylipäätään kaikesta hoitavalle taholle (joskos jopa itse ihmettelen miten rehellinen!). Enkä edelleenkään tahtoisi mennä valehtelemaan, mutta jotenkin tuntuu ettei minulla ole enää mahdollisuuksia. Tähänkö sitä on mentävä? Valehdeltava asioiden olevan huonommin kun ne on jotta saisi hoitoa? Miksi oikeat ongelmat eivät riitä?