Aamulla kampesin siis itseni mielenterveystoimiston lääkärille, sille lohdulliselle lokakuun ajalle jonka sain silloin touko-kesäkuussa. Jestas muuten vihaan sen lääkärin narisevaa ääntä.

Tilanne ei hänen mukaansa ole muuttunut, hän menee sen mukaan mitä aikanaan päiväsairaalassa on päätetty. Joko minä jatkan heillä käymistä eikä sen erikoisempaa tai kuten hän tahtoo, menen uudelleen päiväsairaalaan. En oikein ymmärrä mikä ihmeen ihmeiden tekijä tämä päiväsairaala on. Siellä saa jotenkin todella hyvän ja selvän kuvan ihmisen tilanteesta ja jaksamisesta. Pah sanon minä. Jokainen osaa rakentaa palapeliä ja jutella kivoja, tai no ei jokainen, mutta jokainen jolla ei ole ongelmia sosiaalisissa suhteissa. Päiväsairaala on ihan hyvä keksintö en sitä sano, mutta ei se sovi kaikille. Minunlaiseni tympääntyy siellä kuoliaaksi eikä se millään tapaa vastaa tarpeitani. Minä tarvitsen terapeutin joka ymmärtää ja kuuntelee, osaa kysyä oikeita kysymyksiä, jonkun jonka kanssa saan vatvoa asioitani. Tämä ei mielestäni toteudu missään rentoutus- tai leivontaryhmässä. Kyse ei siis ole siitä ettenkö halua hoitoa tai parantua, vastustan vain täysin väärää hoitoa joka vie vain aikaani, hermojani ja turhauttaa. Vähän kun opettelisi pyöräilemään jotta pysyisi pinnalla.

Lääkäri mesosi päänsä punaiseksi myös päivärytmistäni ja ruokailuistani. Totta, olisi järkevää herätä aamulla ja mennä nukkumaan illalla, myös säännöllisen terveellinen ruokailu olisi fiksua. Mutta miksi heräisin aamulla kun ei ole mitään tekemistä koko päivänä ja vaikka olisi niin ei jaksaisi tehdä? Parempi nukkua, koska silloin ei murheet paina eikä tarvitse syödä. Nukkumalla 12 tuntia saan skipattua aamupalan ja lounaan, joihin minulla ei ole rahaa. Riittää kun syö välipalan, päivällisen ja iltapalan. Lääkärini tosin väitti kiven kovaan, että jos lakkaan ahmimasta rasvaisia grilliruokia ja herkkuja minulle jää rahaa terveelliseen ruokaan. Mitä veen grilliruokia! Sitä paitsi totuus on, että rasvaiset ruuat on halvempia kun terveelliset! Tehkääpä hintavertailua vaikka juusto- tai lihahyllyllä, terveellisen kilohinta on vähintään tuplat. Kumpaahan se köyhä ostaa seuraavan päivälliseksi, muutaman omenan vai paketin sika-nautajauhelihaa (nauta-sika on kalliimpaa, sika olisi toki halvin, mutta sitä ei joka paikassa ole). Totuus on etten edes ole viime kuukausien aikana kovin ahminut, ei ole rahaa ahmia. Muutaman kerran olen nipistänyt jostain muusta ruuasta ja ostanut karkkia/keksejä, hajoan jos en saa edes joskus ahmia. Vaan tuskin tälläisiä tarvitsee ruokakaupassa erikoislääkärin miettiä.

Parantuminen työkykyiseksi olisi tosiaan kivaa, olen tosin menettänyt jo uskoni siihen. Eikä työ varmastikkaan mikään rangaistus ole jos olisi siihen voimia. Vaan kun ei ole voimia tuntuu ajatuskin työstä järkyttävälle. Jos ei jaksa niin ei jaksa, oli sitten kyse fyysisestä tai psyykkisestä jaksamisesta. Juokse itse 50 kilometrin lenkki.

Miksi toisaalta tahtoisin sairaalaan? Ei tarvitse tehdä ruokaa eikä maksaa sitä, ei tarvitse siivota, tiskata, pestä pyykkiä, yhtään mitään. Ja kyllä, kotona ollessa niitä tarvitsee tehdä. En minä vain katso televisiota ja irkkaa (itseasiassa enhän minä ole irkissä viime aikoina edes puhunut pahemmin). Eilen tiskasin, pyykit odottaa pesua ja imuroidakin pitäisi tällä viikolla. Ruuan ostaminen ja laittaminen on se suurin...oikeastaan ostan ja laitan hyvin yksinkertaisia ruokia, koska en jaksa keskittyä ruuanlaittoon enempää kun vartista puoleen tuntiin. Tavallisia arkisia asioita joita ei ehkä tule mieleen ennen kun huomaa ettei jaksa.

Terapia ja kuntoutus vielä... Kuten yllä sanoin en minä hoitoa ja kuntoutusta vastusta, vastustan vääränlaista hoitoa. Mikä sopii toiselle ei sovi toiselle. Masennus ei ole mikään yksiselitteinen sairaus, jo pelkkää perusmasennusta ihmiset sairastavat erilailla saati jos kyseessä on psykoottisia, maanisia tms vivahteita. Ei masennus ole sairautena pelkkä masennus, sen alle kuuluu kymmeniä erilaisia diagnooseja ominen oireineen. Ja vaikka kyseessä olisi sama diagnoosi ei silti kaikille sovi samanlainen hoito. Minä haluaisin Kelan tukemaan terapiaan terapeutille jonka kanssa enimmäkseen saisi itse vapaasti pohtia, mutta hän kuitenkin välillä tekisi tarkentavia kysymyksiä tai ohjaisi pohdintaani oikeaan suuntaan. Haluaisin myös yrittää käydä koulua saadakseni elämääni jotain sisältöä. Koulu olisi tekemisen lisäksi hyväksi tulevaisuuden kannalta. Rahallisesti olisin mieluiten kuntoutustuella, koska silloin saisin rahaa säännöllisesti ja voisin keskittää energiani paranemisprosessaain ja kuntoutumiseen. Olen väsynyt todistelemaan jaksamistani/jaksamattomuuttani, kyllästynyt kun sanani ei paina (mahtaakohan papereissani lukea patologinen valehtelija?) ja vittuuntunut lääkäreihin jotka luulevat tietävänsä paremmin mikä on tilanteeni. Hassua miten psykojen ja terapeuttien kanssa asiat on aina menneet suht ok, mutta lääkäreiden ei. Kumpihan taho juttelee kanssani enemmän ja tietää paremmin? Vihaan lääkäreiden ristiriitaisia puheita siitä miten asiat ei parane hetkessä, mutta silti pakotetaan työkykyiseksi ennen kun on voimia.

Ei jaksa enempää. Kysykää taas jos kysytyttää. Paitsi yksi kysymys, ihan rehellinen ja mitään vihjaamaton kysymys. Onko terveen ihmisen oikeasti näin vaikea käsittää millaista on olla henkisesti loppu?

Ja Pauliina, painu jo sanonko mihin täältä blogista.

Ensinnäkin: koeta jättää blogiisi tulevat kommentit omaan arvoonsa (tämäkin sinulle on varmasti sanottu miljoona kertaa).

Toiseksi: kyllä meidän ns. terveiden on todella vaikeaa ymmärtää, joten siksi niitä omituisia kommentteja satelee. Itse olen vierestä seurannut ja todennut, ettei se todellakaan ole esim. työnvieroksumista, jos sanoo, että ei vaan jaksa käydä töissä tai koulussa.

Voimia, hienoa, että kuitenkin jaksat kirjoittaa.

Yritän kovasti jättää, tuntuu vain niin pahalle kun tullaan tavallaan minun reviirille aukomaan päätä. Itseasiassa siinä on syy miksi irkissä olen vaiennut, en jaksa tapella. Mutta täällä haluan kirjoittaa vapaasti. Tietysti voisin sulkea kommentit, mutta ei pari mätää omenaa tee koko korillisesta huonoa.

Ehkä se on vaikeaa...itse jotenkin aina niin uskon siihen mitä ihminen itse sanoo kokevansa. Minä harvoin kyseenalaistan toisen tuntemuksia itsestään...jos nyt älysit mitä ajan takaa. :D

Kiitos kovasti. Kirjoittaminen on minulle omanlaista terapiaa ja tapa purkaa pahaa oloa.

Jos lohduttaa, niin tiedän kuinka hankala on ihmisen ymmärtää ellei itse ole sitä väsymystä ja uupumusta kokenut. No myönnettäkööt, mulla aviomies aika hyvin on ymmärtänyt.(plussaa siis hänelle).
Mulla kun loppui ne vähäisetkin voimat kun kilppari sanoi työsopimuksen irti, ja nyt kun ko. lääkettä olen sen kymmenisen kuukautta syönyt, hoitotasapainossa n. 2 kk, niin mä alan olemaan vähin erin siinä kunnossa että jaksan muutakin kuin tuijottaa seinää apaattisena..
Mulla taas yritetään hoitaa VAIN oiretta, ei asioita sen takana.. ja joskus palaa hihat eri instansseihin. Joten otan osaa... ja valitteluni..

Mutta jos nyt jotain hyvää, niin saahan siellä päiväsairaalassa kanssa ruokaa, meillä ainakin aamupalan ja lounaan ja päiväkahvin. Ja välipalojakin jos mieli vain tekee.

Siellähän sit tulee ainakin se rytmi päivään, että kun aamulla menet sinne ja olet hereillä ainakin siihen asti kun tuut kotiin:) Ja kai sä nyt sen kuntoutustuenkin saat sitten takaisin, jos sinne menet..? Kun ethän sä kai nyt työttömänä voi olla ja sit käydä siellä? Tai siis että ainakin sairaslomalla pitäis sun sitten olla...

Mut siis joo, ei ne kaikki eri toimintaryhmät munkaan mielestä oo kovin mielekkäitä ja aika tylsäähän siellä kyllä on. Mutta eipä ne taida kunnallisella tasolla sitten paljon muuta hoitoa tarjota, kun tuota päiväsairaalaa ja sit sitä terapiaa.

En oikein tiedä mitä sanoisin. Paitsi että, ehkä se tästä vielä jonain päivänä paremmaksi muuttuu.

Niiin raivostuttavaa! Jotkut lääkärit todellakin hoitaa diagnoosia eikä ihmistä! Ylipäätään ärsyttää kun tungetaan vaan lääkkeitä lääkkeen perään, eihän monikaan sairaus puhtaasti lääkkeillä parane.

Tää on oikeasti mulle aika uutta ettei ihmiset kerta kaikkiaan voi tajuta. Ymmärrän ettei ihminen voi ymmärtää miltä toisesta tuntuu, mutta jotenkin olen aina ajatellut, että tavallinen talliainen uskoo siihen mitä toinen sanoo. Jos minä sanon olevani väsynyt niin miksi minua epäiltäisi? Jos toinen sanoo, että hänen jalkaansa koskee niin miksi epäilisin? Ehkä mä olen vain tosi ymmärtämätön. ;)

Kiitos ja voimia sinullekin.

Heidimaria: Hitto! Hyvä pointti! Miten mä voin käydä päiväsairaalassa ja olla työtön...enhän mä voi! Tooooosin lääkärin puheiden mukaan se tod.näk. pistäisi mut töihin sanoi päiväsairaala mitä vain, se tuntuu olevan sille joku päähän pinttymä.

Totta, siellä saa ruokaa. Mutta sinne joutuu myös heräämään. Jos olisin kotona heräisin 16 maissa jolloin söisin eka kerran 17 aikaan. Kun olen päiväsairaalassa syön kyllä siellä, mutta kotona myös, ensimmäisen kerran 17 maissa. :)

Jeh, ei nämä kunnalliset kyllä tosiaan ole mitenkään riemullisia. Ehkä tämä tästä...tai sitten ei...

Hei

Jotkut on myös sellaisia, että saavat jotain kiksejä vittuilusta. Sitähän en tiedä, että miksi. Mutjoo, työnviroksujaksi pääsee helpolla, mua on sanottu sellaiseksi, kun sanoin, etten halua valehdella työhaastattelussa saadakseni paikkaa.

Sitten on tietty ne, jotka ei vain tajua. Ja mä en tajua miten ei tajua. Mut en tajua kovin monia muitakaan asioita...

Huonoa itsetuntoa on ruokittava muiden mollaamisella... Tätähän tietysti ei mollaaja myönnä!

Musta on hassua kun jotkut ihmiset ei tajua vaikka kuinka selittäisi. Olenko huono selittämään vai eikö vain haluta tajuta? Eikö voisi edes päätyä siihen, että vaikka ei pohjimmiltaan tajua niin selvästi selittäjä itse tajuaa ja eikös se riitä?

Valitettavaa kyllä julkisella terveydenhoitopuolella on paha tapa hoitaa vain oireita sen sijaan, että tutkittaisiin perimmäistä syytä. Olen oikeasti miettinyt, että tuo oireiden hoito voi olla loppupeleissä kalliimpaa yhteiskunnalle, kuin se, että vähän panostettaisiin tutkimuksiin ja hoidettaisiin asia kerralla kuntoon eikä vasta sitten,kun oireiden hoito ei enää riitä.

Itsellä ei ole varsinaista masennusta ollut, mutta ehkä lievää rasitteneisuutta, jolloin on ollut vaikeuksia jaksaa tehdä asioita, joten sen pohjalta kyllä ymmärrän sinua hyvin.

Väittäsin, että ennaltaehkäisevä ja heti kunnon hoito olisivat paljon halvempaa pitkällä tähtäimellä. Kunnilla ei vain ole vara ajatella pitkällä tähtäimellä. Taitaa muutenkin riittää kun tilastollisesti näyttää hyvälle...

Täytyy melkein ihmetellä jos et ole missään vaiheessa masentunut! Lapsettomuus on kuitenkin hurjan vaikea juttu.

Kirjoitin pitkän pitkän kommentin siitä kuinka totta puhutkaan, mutta deletoin tuskissani.. Sanonpa vain että ymmärrän mistä puhut, sitä samaa käyn läpi itsekin. Sitä vaan toivoo että löytäisi jonkun joka ymmärtää. Jonkun sinunlaisesi! :D Voimia sinulle!

Eiiii! Ei saa deletoida pitää julkaista. :)

Sähän löysit mut jo? ;)

Kyllä, terveen ihmisen on ilmeisesti lähes mahdotonta käsittää millaista se on. Siis todella ymmärtää, pystyä kuvittelemaan. Mutta viisas ihminen pystyy käsittämään, että tässä on nyt juttu, jota sen on mahdoton käsittää, ja kunnioittaa just siks sitä, mitä toinen itsestään kertoo. (En mäkään osaa kuvitella, miltä tuntuu kun on jalka poikki, kun ei oo koskaan ollu. Uskon silti kun kerrotaan että sattuu.) Jos on tosi empaattinen ja omaa hyvän mielikuvituksen ja riittävästi elämänkokemusta, voi sitten pystyä kuvittelemaan joitain asioita, kun toinen selittää, ja sillä lailla oppia ymmärtämään, miten ja miksi toinen toimii. Jokaisen kokemus on kuitenkin pohjimmiltaan ihan sen oma.

Lääkärin pitäis mun mielestä koulutuksensa pohjalta käsittää, että näissä jutuissa on kyse jostain, mitä on vaikea tajuta jos ei ole kokemusta. Ja sitäpaitsi tietää, mitkä on minkäkin sairauden oireet. En sitte tiedä, lääkäreissäkö vika vai koulutuksessa...

Varmasti ihmisen on vaikea käsittää jos ei ole itse kokenut. En minäkään tiedä miltä katkennut jalka tuntuu. :)
Hain kuitenkin juuri tuota jotta ihminen uskoo toisen sanaan ja käsittää ettei voi pohjimmiltaan tietää miltä toisesta tuntuu. Sitähän ihmisten välinen kanssa käyminen aina pohjimmiltaan on, luottamista toiseen. Pitää uskoa toisen sanomaan, koska itse ei aina tiedä tai ole ollut paikalla.

Vaikea sanoa kummissa vika. Luulen, että koulutuksessa, miten muuten voisi olla noin monta pöljää?