Jossain blogissa/blogeissa puhuttiin säälistä. Säälillä on hirveän negatiivinen maine. Joskushan sääli on ihan hyväksi etenkin jos sen taustalla on ymmärrystä ja myötätuntoa. Monesti kuitenkaan säälittävä ei edes halua sääliä. Ihmiset säälivät usein sairaita, vanhoja, köyhiä ja vammaisia. Kuinka moni heistä kuitenkaan tahtoo sääliä? Hyvin harva. En minä halua, että minua säälitään, koska olen sairas. Ei sääli tuo elämääni mitään. Moni kuitenkin luulee minun jopa kerjäävän sääliä. Itseasiassa, minä kaipaan vain ymmärrystä. Psykollekin totesin, että hyvin usein itse ymmärrän jopa sellaisia ihmisiä jotka ovat tehneet todella väärin tai muuten tekoja jotka satuttavat muita. En tiedä mistä olen perinyt kykyni astua lähes kenen tahansa saapaisiin. Mummolta ehkä? Sisko? Nykyään tosin pidän välillä kyvyn sisälläni, olen niin kyllästynyt ymmärtämään. Ymmärrys on mielestäni kuitenkin täysin eri asia kun sääli. Usein ymmärrys tosin tulkitaan sääliksi. On varottava katsoessaan tai jutellessaan kohtalotovereille tai muuten "poikkeavalle" ihmiselle. Tahtoisi osoittaa ymmärtävänsä, mutta pelkää toisen katsovan sen sääliksi. Sääli. Ymmärrys on lohdullista, rauhoittavaa ja joskus todella tärkeää.

Tänään oli työväenopiston ensimmäinen ruotsin "tunti". Pyörin pitkään päiväunilla ja pohdin menenkö vai enkö. Viime päivät on olleet todella ankeita ja ahdistavia. Mikään ei huvita. Huomasin siinä tehdessäni itseni kanssa kauppaa, että olen vaihtanut rangaistuksen palkkioksi. Ennen saatoin ajatella "en mene, mutta jos en mene niin sitten tiskaan". Useinkaan se ei toiminut, en mennyt enkä tiskannut. Nykyään ajatus menee jotenkin näin "menen, mutta sitten käyn ostamassa kaupasta paketin keksejä jotka saan ahmia". Se saattaa monesti toimia! Tiedä sitten kumpi on viime kädessä fiksumpaa. Tänään menin kurssille. Siellä oli muuten ihan kivaa, ei edes ruotsi ahdistanut. Noin puolet ihmisistä oli samassa jamassa kun minä, peruskoulussa oli jokin muu maistunut ruotsia paremmin, puolet taas ulkomailta jotka halusivat oppia Suomen kakkoskielen. Niin, enkä edes ostanut niitä keksejä palkkioksi vaikka kävelin törkeässä kaatosateessa kotiin (1,5km). En jaksanut enää kauppaan, huomenna sitten. ;)

Anni ihanalle terveisiä, että pääset kokeilemaan miltä tuntuu käydä vessassa, kun siellä onkin puupellettejä. :) Isoveli arpoi teidät yhdeksi juhlakisan voittajista. :)

Ei oo totta! Vitsi! Kerrankin voitan jotain blogikisoissa! :)

Onnea sisko arpajaisvoitosta! :)

Mä luulen että me ollaan peritty kyky ymmärtää mummolta ja papalta, ne molemmat oli todella ymmärtäväisiä ihmisiä jotka pitivät kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina ja kaikki ihmiset hyväksyttiin juuri sellaisina kuin he ovat, taustasta, syntyperästä ja äidinkielestä välittämättä, rikolliset ja "pahat" ihmisetkin olivat vain ihmisiä meidän muiden joukossa ja heidät hyväksyttiin sellaisena.. kaikkea ei tarvitse hyväksyä mutta ihmisiä pitää ainankin yrittää ymmärtää, olisi voinut olla mummon ja papan tunnuslause.

Ja itse olen myös huomannut toimivani samoin, saa olla aika paha tai tehdä jotakin todella pahaa, että en ymmärtäisi ja vaikka joskus loukkaannun hetkeksi, ymmärrän kuitenkin lopulta, joskus ehkä liikaakin :)

Ja tätä ymmärtämistä lisää varmasti meidän iskä, eipä taida olla kauheasti ihmisiä joita se ei ymmärtäisi ja hyväksyisi..

Kiitos. Ja mä kun just pääsin siihen kristallihiekkaan. :D

Mummo ja pappa on niin kaukasia ettei tosiaan tullut mieleen ennen kun miettimällä mietin. Mutta totta juu, he olivat kyllä ymmärtäväisiä ja suvaitsevaisia ihmisiä. Iskäkin on juu, mutta iskä on tietyllä tapaa aika vanhoillinen... Vaikea sanoa, jotenkin tuntuu hassulle, että tuollainen perityisi noin kaukaa lapsuudesta, mutta ehkä se sitten? :)

Kyllä varmaan tommosia malleja imee jo tosi pienenä. Siitäkin, miten itseen suhtaudutaan.

Mä tulin ajatelleeks, että taidan usein pyrkiä välttämään huonoja sääli-assosiaatioita mustalla huumorilla. Senkin kanssa saa olla tosi varovainen, mutta jos tosiaan pystyy samaistumaan toiseen ja ymmärtämään, pystyy yleensä myös heittämään läppää niistä vaikeuksista sellasella tavalla, joka nimenomaan välittää sitä ymärrystä ja hyväksyntää paljon paremmin kun joku "voi kun sulla on varmasti kurjaa" -asenne. Itse ainakin koen monesti näin.

Tuttujuttu. Minäkin yleensä väännän huumoria joskus tosi mustaakin ennemmin kun säälin. En tiedä olenkohan koskaan sanonut "voi kun sulla on kurjaa". Yök! Ei kukaan sääliä halua! Paitsi ehkä marttyyrit, mutta niille en sitä suo. ;P