Annin hännässä on joku juttu, se on usein kippuralla muttei kissaa vasten kuten monella muulla. Tuossa Anni nuuhkuttaa ulkoilmaa parvekkeen ovella. Yhden sisälle lentäneen kärpäsenkin pisti jo parempiin suihin!

Huomenna (tänään) alkaa koulu. Ei itseasiassa huvita yhtään. Suunnitteleminen on niin kivaa, mutta toteuttaminen ei. Miten ihmeessä jaksan raahautua maanantaisin ja keskiviikkoihin kouluun ja torstaisin vielä työväenopiston ruotsin tunnille? Kolmena päivänä viikossa pakkomenoa! Tekisi niin mieli perua nuo venäjä ja espanja kun en niitä sillä tavalla edes tarvitse. Saan tarvittavan kurssimäärän täyteen jo pakollisilla kursseilla joten nuo olisivat pelkkä hupi. Pitäisikö sittenkin aloittaa maltillisemmin ja mennä vain sinne ruotsin kurssille? Kerta viikossa, törkeän vaikeaa ainetta, olisi varmaan jo tarpeeksi hankalaa? Seuraavassa jaksossa sitten kaksi iltaa lisää koulua viikossa?

Tunnisteet: Anni Pitkätassu

Ah, taas kirjoitat kovin tutun kuuloisesti.. Minullakin on tuota - stressaannun "pakkomenoista". Ensin saatan olla ihan innoissaan, mutta sitten.. Mikähän meitä oikein vaivaa?

Minäkin tässä olen suunnittelemassa uusia harrastuksia. Ajattelin VIHDOIN uskaltautua ikonimaalauspiiriin. Olen haaveillut siitä jo vuoden verran, mutta en ole uskaltanut aiemmin. En ole mikään taiteilija ja olen pelännyt, että ihmiset pitäisivät töitäni vitseinä tai jonain pilkkana.

Ajattelin mennä aerobicciinkin, kun kansalaisopisto pitää sellaista tosi lähellä kotiani. Mutta toisaalta hirvittää: entä jos olen huonokuntoisin siellä ja huomio kiinnittyy minuun kohtuuttomasti?

Voi että tuo sinun kisusi on SÖÖTTI! En varmaan itse haluaisi koskaan lähteä kotoa, jos siellä olisi tuollainen herranterttu odottamassa. -Niin, ja mitä kouluun tulee, niin ota rennosti vaan, vähä kerrallaan, omien voimavarojen mukaan. Ei kukaan ole sinun niskassasi huohottamassa, että nyt suoritat 100 kurssia, mars! Joskus vähemmän on enemmän.

Mäkin stressaannun pakkomenoista. Olen nyt ihan hajalla, kun olen aloittamassa tanssitunnit ja sitten tässä on kaikkea muutakin samaan aikaan. Ihan kamalaa. Silloin kaikki hyvätkin menot muuttuu pahoiksi menoiksi ja kamaliksi möröiksi, jotka aiheuttaa stressiä. Aargh. Mut hyvä tietää, etten ole ainoa näin omituinen stressaaja.

Ymmärrän kyllä hyvin tuon sun olon, ettei tee mieli mennä espanjaan eikä venäjään... Ja eihän sun tarvii! Jos tuntuu siltä, niin aloita vaan sillä ruotsilla. Eihän tämä nyt mikään ainutkertainen tilaisuus elämässä ole noita kieliä opiskella, ehdit sit vaikka ysikymppisenä mummonakin kiikkustuolissa!:)

Peggy: Yritämme liikaa? Pitää olla tehokas ja tuottava? On niin paljon kaikkea tarjolla?

Itse olen onneksi pääsemässä eroon tuosta "emmä voi mennä sinne kun ne pitää mua huonona"-ongelmasta, kaikkihan me ollaan alottelijoita joskus, kansalaisopistoon on muutenkin matala kynnys (siellä ihmiset ei oikeasti osaa aluksi). Hermostun vain itseeni kun mikään tieto ei jää päähän vaikka kuinka lukisi ja kuuntelisi. Masennus on tehnyt minusta tyhmän.

Heidimaria: Jännä miten omista mukavista menoista tulee pakkomenoja joista stressaa! Eihän sen niin pitäisi mennä? Harrastukset pitäisi olla ilo arjessa?

Pohdin sängyssä yöllä kovasti tätä (kirjoitankin siitä postauksen jossain vaiheessa) ja herättyäni peruin heti molemmat kurssit. Menen vain sinne ruotsiin ja sillä selvä. En kumminkaan pysty jatkamaan espanjaa enkä venäjää, enkä tarvitse niitä täyttämään kurssimäärää joten olkoon. Ehkä opettelen kummankin kielen sitten vanhana mummona. ;)