Vähän olen ollut ahkera tänään! Raivasin hyllyt vaatehuoneesta ja siirsin ne olkkariin. Säädin myös rojut hyllyyn uudelleen. Huomatkaan itsekseen kaatunut Bean! :D (Sama Gloomy K:n päivänkuvanakin).
Kasasin myös ruokapöydän pois, vein sen ja rikkinäisen tv:n kellariin. Kellarista toin ylös kissan hiekkalaatikon, kopan ja leluja. Pesin kaikki ja pistin paikalleen, ruoka-alusen ja -kupit myös. Imuroinkin suurimman osan kämpästä. Kohta on kisuturvallinen koti! Parvekkeelle voisi harkita kehittävänsä jotain vielä tai sitten isken vain tuon verkon oven eteen.

Koti näyttää ihanan avaralle kun sai siirreltyä huonekaluja ja pääsi siitä turhasta keittiönpöydästä eroon. Piristää mieltä. :)

Mahtavaa että saat kissan! Mukavaa olla taas lukemassa sun blogia, vaikka kaikki sun kuulumiset ei niin mukavia olekaan. Romahti itsellä tossa masennusjaksoksi välillä niin ei edes blogeja jaksanut lukea :-/ Mutta nyt on taas kaikki hyvin, mulla nämä on kuitenkin tämmöisiä poishoidettavia eikä onneksi samanlaista helvettiä kun sulla. Jaksamista! Toivottavasti kissa tuottaa parempaa oloa.

Kiitos. Kyllä tässä alkaa jännittää. Huomenna! Hieman myös pelottaa, se on 15-20v vastuu. Mutta niinhän sitä kaikki isommat tapahtumat elämässä hieman pelottaa. :)

Onpa jotenkin hätkähdyttävää kun toinen ihminen toteaa minun elämän olevan toisiaan helvettiä. Voisin melkein rutistaa sinua ja sanoa, että kyllä tämä tästä, kestän kun nainen. Toisaalta ihana huomata, että joku sentään ymmärtää. Kiitos.

Jaksamista myös sinne! Parempaa kohti! :)

Kiva idea laittaa viherkasvi kannuun! :)

Tuosta en voi ottaa kunniaa sillä tuollaisia kukkaruukkuja myydään/myytiin VapaaValinnassa. Mutta kiva se on! :)

Kun itse tietää, mitä masennus, ahdistus yms. on, ja hetken miettii millasta on jos niistä joutuu kärsimään vuosia, aika nopeati tajuaa ettei ostais moista. Mun pisin ja muutenkin pahin masennukseni kesti vuoden, teini-iässä. Se oli hirveetä. Etenkin kun sillon ei tajunnu kärsivänsä masennuksesta, vaan luuli että se, millasena maailma näyttäyty, oli Totuus.

Musta jokaisen tuska on kuitenkin aina itselle se kamalin tuska vaikka se toisten silmissä olisikin pieni. Ei tunteita voi vertailla, ei oikeastaan edes positiivisiä. Hyvä jos itse pystyy vertailemaan omia masennuskausiaan tai positiviisiä päiviä. :)

Teini-ikäisenä masennus oli todella kamalaa! Tosin teininä kaikki tuntui aina niin voimakkaalle. Sitä oli niin omassa maailmassaan ja kukaan ei ymmärtänyt.

Odotan sitä kun paranen pahimmasta masennuksesta ja se tulee enää kausina. Silloin voi luottaa siihen, että se parempi kausi todella tulee.