Pistetään alkuun nyt vielä huomautus, että tämä postaus ei kerro kenestäkään henk.koht. siinä ei mainita ketään nimeltä eikä osoiteta sormella. Älkää lukeko riveiltä tai rivien välistä sellaista mitä siellä ei ole. Jos joku osaa kääntää tämän koskemaan juuri itseään niin sietää katsoa peiliin ja pohtia pyöriikö se maailma oman navan ympärillä.

Itse asiaan. Vedin tuossa vähän päikkäreitä ja siinä loikoillessa aloin pohtimaan tuota edellisessä postauksessa sivuamaani aihetta. On jännä miten jotkut ihmiset mesoavat tekevänsä hirveästi töitä ja elättävänsä suurinpiirtein koko maapallon. Heillä on silloin oikeus sanoa mitä vain. Ollaan niin martyyreitä ja täydellisiä kuin vain voi. Kritiikki kohdistetaan usein vähempi osaisiin, sairaisiin tai muuten "viallisiin" ihmisiin. Kuinka usein saankaan kuulla olevani mitätön, koska en ole töissä. Jos sinulle ei ole töitä, perhettä, tenavia, omakotitaloa, mökkiä ja kultaistanoutajaa teet ilmeisemmin jotain väärin eikä se sovi. Elämälle on luotu tietyt raamit jota jokaisen pitää noudettaa, muuten olet saamaton, laiska etkä minkään arvoinen.
Tokihan minustakin jokaisen ihminen voisi tehdä kykynsä mukaan töitä, se pitää mielen virkeänä ja varmasti auttaa pysymään elämän syrjässä kiinni. En kuitenkaan pidä vammaisia, fyysisesti tai henkisesti, tai sairaita, fyysisesti tai henkisesti, mitenkään ihmeellisenä. He eivät kykene työhön, mutta takulla heillä on muuta annettavaa muille. Ehkä heidän tehtävä on opettaa ihmisiä suvaitsevimmiksi ja avoimimmiksi. En kuitenkaan pistäisi ketään (edes niitä marttyreitä vaikka he itse niin tekevät) työhön joka ei anna mitään ja jolla ei elä. On hirveän turhauttavaa jos omia kykyjä ei noteerata tai jos palkalla ei makseta vuokraa. En näe mitään fiksua kiljua kuinka tekee paskaa hommaa, koska jonkun ne on tehtävä ja ainenkin on töissä, ei voi sanoa ettei tee mitään. Marttyyriasenne on niin syvältä. Kärsi kärsi, kyllä sitä kirkkaimman kruunun saa.

Minusta ihmisen ei pidä kärsiä elämässään tahallisesti. Jos työpaikka ei miellytä niin vaihtoon. Jos elämä ei miellytä niin senkin voi muuttaa parhaan kykynsä mukaan. Meillä jokaisella on kuitenkin vain tämä yksi elämä (meinä itsenä, uskon uudelleensyntymiseen), joten miksi emme tekisi siitä sellaista kun tahtoisimme. Eihän tästä kuitenkaan jää käteen kun se oma onni. Annetaan jokaisen elää sellaista elämää kun he haluavat. Aivan sama mitä he elämällään tekevät kunhan eivät vahingoita toisia. Tietysti jos haluaa elää marttyyrinä ja kärsiä niin siitä vaan, en vain usko sen olevan kovin hohdokas elämä. Mutta jos tykkäät vedellä multaisia punajuuria niin anti mennä. Sinä olet oma yksilö kuten myös minä, eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen on mitä on. Mikä minä tai sinä olet tuomitsemaan toisen ihmisen tapaa elää tai ylipäätään toista ihmistä, saati sanomaan mikä on oikein tai väärin. Meissä jokaisessa on jotain mikä kuullostaa toisen korvaan ihmeelliselle, mutta mitä sitten. Se on minun tapani elää, elä sinä omalla tavallasi. Ihmisenä me olemme kuitenkin ihan yhtä arvokkaita eikä kenenkään pitäisi väheksyä ketään.

Kyllä tosiaan ainakin me suomalaiset olemme liikaa kiinni "maallisissa" - tarkoitan sitä, että minuakin ärsyttää tuo tapa määritellä ihminen työnsä, omaisuutensa ja muiden ulkonaisten seikkojen mukaan. Aika harvalla kuitenkaan on Ura (sanan varsinaisessa merkityksessä) ja Nokian pääpomoksikin pääsee vain yksi ihminen kerrallaan.

Minusta ihmistä pitäisi arvioida vain persoonan perusteella. Onko hänet tavattuaan olo hyvä vai huono? Ottaako ihminen muut huomioon ja tuoko maailmaan enemmän iloa kuin surua?

On ahdaskatseista tuijottaa vaan siihen pankkitilin saldoon tai ammattinimikkeeseen. Ihmisillä on kuitenkin niin erilaisia lahjoja. Joku dirika voi olla henkisesti pystyynkuollut, mutta joku työtön tai eläkeläinen osaa luoda kauneutta vaikkapa tiffanytöillä tms.

Niinpä. Mielestäni jokainen on ihan yhtä arvokas ja hieno ihminen, oli sitten työtän tai Nokian pomo. Ei kenestäkään tule fiksua, filmaattista ja upeaa ihmistä töitä tekemällä tai millään muilla maallisilla omaisuuksilla. Kyllä se on korvien väli mistä moni asia lähtee.

Hämmästyttää vain postauksesi luettuani, että mistä sitten johtuu ettet itse ole tyytyväinen omaan elämääsi. Valtaosan ajasta valitat etkä tee asioiden eteen mitään. Syy tai vika on aina toisissa, henkilöissä, yhteiskunnassa tai asioissa yleensä.

Katsoisit itse peiliin ja ottaisit vihdoin itse vastuun omasta elämästäsi.

Kerro mitä minun sinusta pitäisi tehdä, ihan konkreettisesti jotta ottaisin vastuun omasta elämästäni?

Itseasiassa olen tyytyväinen elämääni. Jos mietin elämääni muutama vuosi taakse päin niin en pitänyt siitä yhtään, mutta nykyään olen enimmäkseen aika tyytyväinen. Selvästi elämäni on kääntymässä parempaan, hitaasti ja varmasti.
Hassua jos olet saanut kuvan etten pidä elämästäni yhtään. Olen yrittänyt tännekin kertoa hyviä asioita enkä vain valittaa. Tosin eihän tämäkään ole silti kun pieni osa todellista elämääni.

On mielenkiintoista, että aika moni sanoo samaa kolmenkympin lähestyessä. Elämä yksinkertaisesti tuntuu muuttuvan paremmaksi. Itse olin nuorena todella usein onneton ja sekaisin, mutta nyt olo on todella tasapainoinen ja onnellinen. Itseluottamustakin on enemmän ja asioita katsoo useammalta kantilta kuin ennen.

Kyllä ihminen tekee virheen siinä, jos samaistuu liikaa työhönsä tai uraansa tai omaisuuteensa. Kaiken muunhan voi kohtalon oikusta menettää, paitsi omaa sisäistä tasapainoaan ja onnentunnettaan!

Masentuneena ja kyllä, nuorempana, sitä on niin riippuvainen muista ja muiden mielipiteistä, kaikki tuntuu niin mustavalkoiselle. Ehkä sairastuminen (millainen tahansa vakavampi) saa ihmisen pysähtymään, ihan kuten ikääntyminenkin. Nauraminen ja olkien kohauttaminen auttaa useampaan asiaan. Tärkein oppimani lienee "tämä on minun elämä, eikä kenenkään muun". Ja todellakin, mitä sitä loppujen lopuksi elämästä jää käteen, muistot ja onni. Ei se raha tai omaisuus auta siellä kuolin vuoteella, mutta olisi mukava muistella onnellisia aikoja ja olla tyytyväinen siihen miten on oman elämänsä elänyt. Suurin osa kun niistä muista ihmisistä kuitenkin katoaa ympäriltä vuosien varrella.