Lähdin etsimään erotodistusta kellarista, huomenna kun on ilmottautuminen kouluun. Ei löytynyt, pengoin vielä laatikoista ja jäin lukemaan taysin minusta kirjoittamia papereita. Tuli jotenkin surullinen olo kun luin sitä paperia jonka he kirjoittivat kaksi vuotta sitten lääkkeiden yliannostuksen jälkeen. Eksyin myös lukemaan siitä ajasta vanhan blogin puolelle ja kuuntelemaan musiikkia mitä silloin kuuntelin (Jonna Tervomaa). Olin aika sekaisin, mutta kirjoitukseni oli hienoja. Jotenkin myös tunsin enemmän, voimakkaita tunteita ja tuntui, että elän. Tiedä sitten tuntuiko se sille silloin, mutta nyt tuntuu. Jollain asteella muistelen haikeana tuota aikaa. Sairaana olossa on oma lohtunsa. Alla oleva pieni pätkä kuvaa sitä mielestäni hyvin. Pätkä on lainattu omista teksteistäni (18.7.2004).

"Tuli myös ikävä Pitkäniemeen, lääkkeitä, paniikkikohtauksia ja jopa niitä kamalia kohtauksia mitä sain kauan sitten. Se tietynlainen helpotus kun menettää kontrollin, oman kroppansa ja mielensä hallinnan. Kaiken tämän yksinäisyyden keskellä Se olisi uskollinen "kumppani". Saisi hetkeksi lakata ajattelemasta itse, saisi hetkellisesti seota. Niin kummaa kun se onkin, se on vapauttavaa."