Soitin sinne päiväsairaalaan kysyäkseni ottavatko minut takaisin. Tietenkin pääsin juttelemaan sen lääkärin kanssa joka ei päätöstään muuta. Hänestä se, että kykenen laittautumaan ja olemaan aktiivinen ihmisten keskellä on tarpeeksi. Samapa kai tuo jos sitä hymynaamaa ei kykene vetämään kun viikon ja vaikka päivästä muu aika menisi romahtamiseen. Olen kuitenkin tarpeeksi vahva vetämään tuota roolia. Tuntuu, että oli ihan sama mitä hänelle sanoin, koska kaiken hän käänsi päässään "tämä tyttö ylireagoi kaikkeen, tämä on vain sitä".
Jos jotain vihaan niin sitä lopuksi sanottua "tehdään nyt näin, eikö"...mitäpä minä siihen voin sanoa. Ei tehdä? Ei näyttänyt minun sanani tehoavan joten voin jankata loputtomiin ei tehdä eikä siltikään mene läpi vaan teemme kuten hän tahtoo. Ja kun ne niin antoivat ymmärtää hoitojakson alussa, että ymmärtävät ettei ihminen ole terve vaikka näyttäisi sille!
Päätä särkee...taidan mennä takaisin peiton alle hajoamaan.

Voi paksa. Voi ei. Miten ne voi tehdä noin?

Jaksua. Halaus.

Kyllä minuakin hiukan kummastuttaa tuollainen touhu. Melkein kuin jotakin heitteille jättämistä..

Vaikka en neuvoa haluakaan, niin silti tulee mieleen, että voisiko olla hyvä ratkaisu näyttää ja kertoa IHAN KAIKKI siellä sairaalassa. Mennä sinne laittamattomana, näyttää todellinen itsesi.

Uskomattoman monet ihmiset muuten "lieventävät" ja kaunistelevatkin asioita puhuessaan lekurille. Häpeävät itkeä, häpeävät olla niin hajalla kuin ovat. Mutta se ei auta mitään. Minäkin olen tehnyt niin, joskus olen suorastaan valehdellut saadakseni tilanteet näyttämään paremmilta. Se on kai ihan inhimillistä, mutta ei pitäisi suotta olla vieraskorea tai noloilla lekurissa, kyllä ne ovat kaikenlaista siellä nähneet.

Toivottavasti eivät sentään voi pakottaa sinua sinne vanhustenhoitotyöhön. Minä en ole varma siitä, kuinka nämä jutut menevät.. jos siis eläkettä ei saa, niin kai työttömyysturvan kuitenkin saa?

Duussi: Jaa-a, joskus tuntuu, että ne voi tehdä ihan mitä niitä itse lystää. Eikä päätösten mukana tule edes lappua missä sanotaan mihin saa valittaa...

Peggy: Sanoi se päivärin lääkäri "voivoi, onpas kaukana, mutta minä en voi sille mitään" kun sanoin seuraavan ajan mtt:n olevan lokakuussa. Kaippa voin soittaa mtt:n ja kysyä pääsisinkö jonkun juttusille, mutta tiedä taas kun ei lääkäri ole tehnyt päätöksiä ja kesälomat tulossa.

Olen tässä viime viikkoina tosissaan pohtinut tuota roolin vetämistä ja vaikka luulin päässeeni siitä pitkälti eroon niin hui kauhea en itseasiassa ole päässyt pätkääkään eroon. Olen vain oppinut vihaamaan itseäni kun huomaan vetäväni roolia.

Täysin laittautumattomana ulos lähteminen on vaan jotenkin ihan hirveä ajatus. Näin juuri päikkäreillä unta kuinka setäni tulee kysymään mikä mulla on kun naama on ihan punanen (unessa oli nyt hetki menossa). Jotenkin se käveleminen tuolla ulkona sellaisten ihmisen ympärille jotka eivät tiedä mistä on kyse on se kamalaluus. Jos voisin vain humahtaa suoraa sinne ja pois sieltä.
Pelottaa myös hurjasti jos se lääkäri näkee minut siellä päivärissä. Jyrää kumminkin alleen taas ja minä lähden häntä koipien välissä kotiin kun en uskalla sanoa asioita ääneen (kiukkuisena vaikenen, en huuda/motkota tms). Tai mitä jos ne pitävät minua vain valehtelijana joka yrittää saada tahtonsa läpi? Siis pitävät sitä meikitöntä minua valheena?

Entä jos printtaisit valikoituja pätkiä täältä blogista ja luetuttaisit niitä? Tosin jos on riittävän pässi niin mikään ei auta. Sillon pitäis kyllä jostain saada hommattua toisen lääkärin mielipide.

Toimeentulotukeen (sossusta) on kyllä oikeus, kun rahat ei riitä tai kun "ensisijainen etuus" eli vaikka se työkkäri ei oo vielä alkanu tippua tilille.

Olen monesti tuota pohtinut, ei vain ole printteriä käytössä.

Sossu on kiero laitos. Vaihtuessa toiselta tuelta toiselle et voi koskaan olla varma onko se jo liikaa sossulle ja maksavatko he ylimääräisiä menoja vai ei. Joskus saamasi summa voi olla pienempi (opiskelija), mutta silti et saa mitään. Eikä voimat kyllä riitä todellakaan mihinkään kinaamiseen ja ravaamiseen edes taas. :(