Huh huh. Olipa aamupäivä. Jostain ihme syystä olo on kuitenkin nyt ok. Koko aamu tuntuu jotenkin ihan epätodelliselle ja unelle, ehkä siksi.

Menin siis sinne päiväsairaalaan. Istuin siihen aulaan odottamaan kun ex-omahoitajani veti jotain ryhmää juuri. Odottelin siinä vajaa tunnin, ihmisiä meni ja tuli. Eräs ystävällinen hoitaja kävi muutaman kerran katsomassa, että olen vielä kasassa. Ex-omahoitajakin kävi siinä, muttei sanonut kuin moi. Enhän minä siihen osannut mitään sanoa. Istuin ja odotin josko hän kohta hakisi minut huoneeseen kun useampi hoitaja/sihteeri oli luvannut välittää sanan hänelle. Ryhmä oli lopettanut jo aikaa sitten, mutta ex-omahoitajaa ei näkynyt (paitsi sen mitä se siinä vilahti). Paniikkioireet alkoi todella iskeä päälle, nyin niskahiuksiani ja purin sormiani (siis en kynsiä vaan ihan rystysiä ja sormia) ja semmoisia. Lopulta pyysin jatkuvasti ohi kävelevää sihteeriä pyytämään sen ystävällisen hoitajan (ollut mukana minun hoitoneuvotteluissa joten tietää mikä minun on) jos ex-omahoitajalla ei ole aikaa. Noh, tämä ystävällinen hoitaja tuli, mutta kun hän on kohtalaisen uusi ei hän tiennyt miten menetellä tilanteessa, hän ei voinut minua ottaa vastaan kun oli "valvojana" yhteisissä tiloissa. Ohi käveli sitten toinen hoitaja (saattoi olla jopa se joka piti sen veemäisen keskusteluryhmän josta tännekin kirosin) ja ystävällinen hoitaja kysyi tältä neuvoa. Tässä vaiheessa itkin ja tärisin jo. En ole koskaan julkisissa tiloissa (edes terapeutilla) ollut tuossa kunnossa.
Tämä toinen hoitaja sitten alkoi selittää puhelinajasta ex-omahoitajalle, Osviitasta, Paussista ja jotain mielenterveystoimistostakin, en itseasiassa kuullut enää kovin hyvin, koska tajuntaani iskeytyi vain tieto "tänne ei voi tulla akuuttitilanteissa" ja tajusin, että minut vain halutaan pois, sama se vaikka selitin, että olin pari viikkoa sitten ollut siellä ja, että minun mieltä painoi se lääkärin päätös ja kuka sen voisi muuttaa jos ei se lääkäri joka sen kirjoitti. Vaan en oikeasti edes kuullut kunnolla mitä se hoitaja selitti, käänsin pääni jo toiseen suuntaan ja vain itkin itkemistäni. Lopulta hoitaja sanoi moi ja lähti käytävää pitkin omille asioilleen, jättäen minut yksin siihen aulaan (odottaen, että poistun). Keräsin kiukkuisena tavarani ja pakenin vessaan saamaan kohtauksen. En ole ikinä aiemmin saanut ahdistuskohtauksia muualla kuin kotona, enkä olisi ikinä voinut kuvitellakkaan saavani niitä julkisessa paikassa. Mutta nähtävästi totaalinen flippaaminen, kiskoilta tippuminenkaan ei auta.
En suoraan sanoen ymmärrä kuinka pääsin kotiin jäämättä auton alle, se kun oli ainoa ajatukseni kun päiväsairaalan ovesta ulos pääsin, jos jään auton alle niin pääsen ainenkin sairaalaan eikä tarvitse hetkeen murehtia mitään. Kotona pakenin lähes heti päiväunille etten tekisi mitään typerää (satuttaisi itseäni jotenkin). Onneksi olo on nyt suht ok, mutta kuten alussa sanoin jotenkin koko aamu on nyt vain unta.

En voi olla pohtimatta saako hoitoalan henkilöstö tehdä noin. Minusta meille opetettiin koulussa, että hoitoalan ihmisenä en saa ohittaa apua tarvitsevaa ihmistä (onnettomuus, sairaskohtaus tms) ellen ole varma, että hän on saamassa apua, muuten minua voidaan syyttää heitteillejätöstä. Olenko oikeassa? Eikö se ole aika heitteillejättöä, että ajetaan pois sairaalasta sanoen ettei tämä ole akuuteille asioille, soita tuonne (eikä muuten edes annettu numeroa). Eikö hoitajan olisi pitäny tietää, että lähtiessäni niistä ovista minulle on apu jossain takuuvarmasti? Eikö hän olisi voinut ottaa minut huoneeseensa rauhottumaan kun näki, että olen aivan poissa tolaltani ja kun olisin rauhoittunut olisi järjestänyt minulle jonkun "jatkohoitopaikan" eli soittanut sinne Osviittaan/Paussiin/mtt:n ja järkännyt minulle ajan pian (tai katsonut, että teen sen itse). Jos ihminen on todellakin aivan muissa maisemissa (se, että sanoo joo ei mielestäni tarkoita, että viesti menee perille) ei mielestäni ole kovin vastuullista pistää toista vain ulos sanoen "soita sinne ja tonne"?

Todella inhottavasti tehty mun mielestä tuolta hoitohenkilökunnalta. En minäkään ikinä ole saanut ahdistuskohtausta julkisella paikalla enkä osaa edes kuvitella minkälaista se olisi, varsinkin kun ihmiset eivät näytä haluavan auttaa vaikka se niiden työtä olisikin.

Ei tosiaan ollut kiva istua siinä aulassa jossa muut työntekijät (myös jonkun työttömienyhdistyksen) ja potilaat/asiakkaat käveli ohi. Minusta tuon hoitajan teko oli suoraa sanoen ilkeä.

Voi ei! Paljon myötätuntoisia ajatuksia suuntaasi.. Totta puhuen en olisi voinut uskoa tuossa käyvän noin. Sinun tavallasi olen kuvitellut, että terveydenhoitohenkilökunnan on PAKKO jo virkansa puolesta reagoida toisen hätään. Tuo on kyllä täysin käsittämätöntä!

Heillä on siellä varmaankin tietynlainen "protokolla", tietty sovittu tapa käsitellä tilanteita, joissa potilas tulee sinne vielä uudemman kerran tms. Uskoisin ainakin näin olevan. Tuo sitten kai oli sitä protokollaa. Vaikea uskoa, että sitä apua on NOIN vaikea saada!

Mietin sellaistakin, että entä jos olisit ollut aivan murskana ja epätoivoissasi vaikka yrittänyt viiltää ranteet auki vessassa. Kuka olisi siitäkin kantanut vastuun??? Olisiko sanottu, että "oho, ei me tiedetty, että se niin paha tilanne oli"??

Itse ainakin pelaisin niin varman päälle kuin vain suinkin voin, ettei vain tulisi tunnolle esimerkiksi itsemurhayrityksiä, tai jotain muuta henkistä hajoamista. Tiedän, että siellä on ihmisillä kiire ja että varmasti suurin osa parhaansa yrittää voimavarojensa mukaan, mutta ei ihmistä tosiaan voi tuolla lailla laittaa pois sairaalasta, kun ei ole mitään käsitystäkään siitä, kuinka hajalla hän on.

Onneksi päikkärit sitten kai lievittivät vähän oloa? En tiedä, jos itse olisin siellä sairaalassa töissä niin pureskelisin varmasti kynsiäni miettiessäni, että noinkohan se pois laitettu ihminen nyt alkaa juoda/vetää huumeita/viiltää ranteet/viillellä muuten vaan/saa ahmimiskohtauksen tms.

Minä en kyllä tajua tätä mielenterveysasioiden hoitoa Suomessa. Joskus tuntuu, että siinä ei ole mitään logiikkaa. Ketkä sitä hoitoa oikein saavat? No, toisaalta jos Suomessa voi joku avohoitotapaus vetää sivullista kirveellä päähän metrossa, niin kaipa se sitten jotakin kertoo hoitoon pääsemisen korkeasta kynnyksestä.

Silti, olen kyllä aivan tyrmistynyt täällä. Minusta on täysin käsittämätöntä, että vielä yrittävät sinua sinne vanhustenhoitotyöhönkin lykätä. Ei tässä ole päätä eikä häntää.

Virtuaalihalauksia.. koeta toipua tuosta järkyttävästä elämyksestä siellä sairaalassa.

Kyllä minäkin oletin, että jos todella flippaan pahasti niin pakkohan niiden on jotenkin reagoida. Vaan reagoiko mtt lääkäri aikanaan kun vedin lääkkeitä ensiapuun asti ja vaadin päästä Pitkäniemeen? Ei.

Ymmärrän todella tuon protokollan ja sen ettei sinne voi mennä kriisissä/akuutissa tilanteessa. Mutten ymmärrä miten sellainen voidaan pistää pihalle jos sellainen vastaan tulee.

Siellä vessassa istuessa pohdin todella vakavissani josko soittaisin 112 ja pyytäisin niitä hakemaan minut sillä olin todellakin sekoamassa totaalisesti. Olisi sekin ollut näky kun hakevat minua...

Harkitsen josko pistäsin mailia ja kiittelisin sitä ystävällistä hoitajaa ja haukkusin sitä toista. Ystävällinen hoitaja olisi selvästi halunnut tehdä jotain, mutta toinen tuli ja otti tilanteen itselleen.

Emmä usko, että voin joutua vanhushuoltoon, eihän mun selkä edes kestä sellaista... Tiedä sitten mihin työhön ne laittaisi, mutta mikä tahansa on liikaa. Patoisin kuitenkin vihaa vain sisääni ja vihaisin kaikkia.

Oon ihan kauhistunut tuosta mitä sulle on tapahtunut! En olisi tosiaan minäkään uskonut, että noin voi tehdä! Sun pitäis nyt nopsaan vaan saada joltain lääkäriltä tai hoitajalta aika, joka vois sulle sit kirjottaa jotain lähetettä tai jotain jonnekin jatkoon. Ethän sä mitenkään ole työkunnossa, pitäishän niiden se nyt ymmärtää!

Todella inhottavasti tehty niiltä. Toivottavasti saavat kuulla siitä vielä.

Tuli mieleen että vähän samanlainen tilanne voisi olla jos esim. johonkin hoitokotiin ilmestyisi ihminen, jota olisi vaikka ammuttu, ja vaikka hoitokodissa olisi hoitajia ja kaikkia välineitä ym. hoitajat vain sanoisi että soita hätänumeroon, tämä ei ole sairaala. Ja tiedän tuon tunteen kun kukaan ei tunnu ymmärtävän tilanteen vakavuutta vaikka olisit itsemurhan partaalla. Minä kerran otin lääkkeitä ja jouduin sairaalaan yöksi ja yöllä lääkäri lupasi psykiatrin käyvän luonani aamulla. Ei kuulunut psykiatria ja tuosta yöstä jäi käteen vain suuri lasku sairaalassaolosta. Voimia sinulle!

Heidimaria: Olen kieltämättä itsekin näin jälkikäteen hyvin hämmentynyt etteivät tehneet mitään, edes ottaneet sinne huoneeseen rauhoittumaan...
Toisaalta ei tämä kai pitäisi niin outoa olla kun enhän minä tosiaan päässyt psykiatriseen (Pitkäniemeen) kun yritin itsemurhaa.

Soittelen kaiketi huomenna mielenterveystoimistoon, pakko kai sieltä on joku aika saada jollekin?

Ilona: Siksi pohdinkin onko tuo todella heitteillejättö, jos niin sittenhän siitä voisi oikeasti nostaa haloon.

Eipä minullekkaan mitään suurempia ole tarjottu kun olen lääkkeiden takia ensiapuun joutunut. Kun olen mtt:n listalla niin katsovat, että kyllä se sinne menee itsekseen.

Voi apua.. ettei edes itsemurhayritys saa hoitoa osakseen!

Oletko lukenut Anna-Leena Härkösen romaanin "Loppuunkäsitelty"? Siinä hän kertoo siskonsa itsemurhasta. Sisko oli aiemmin yrittänyt jo ja tullut pysäytetyksi viime hetkellä. SILTI ei päässyt hoitoon, vaikka pyysi itse. Toinen yritys sitten onnistui.. Karmaisevaa!

Olisi varmaan kannattanut soittaa sinne 112-numeroon. Jos jo tuntuu siltä, että siellä kylppärissä hajoaa.

En ole, ko kirja on kyllä luettavien listalla, mutta tuppaa olemaan lainassa kokoajan kirjastosta.

Jäsnkää oli kun kerroin tuosta tapahtumasta päiväsairaalassa niin toiset potilaat järkyttyivät, he olivat päässeet helpommin Pitkäniemeen. Minä vain näytän liian terveelle, kuullostan liian terveelle... Olenhan minä 20 vuotta opetellut terveenroolia. Tuolta vanhan blogin puolelta voi lukea miten se Pitkäniemijuttu silloin meni.

Ei siellä 112:kaan aina olla kovin reiluja. Tuskin olisivat lähettäneet ketään jos olisin soittanut.

Jos Sea olet tosissasi siitä eilen mun blogissa keskustellusta kisusta, niin laita mulle sähköpostia siihen kissanpaivia osoitteeseen. :) Näkyy blogin sivulaatikosta.

Tämmönen maailma :-( Tampereen MTT on karsean ylikuormitettu, mutta kyllä sun pitäisi päästä sinne. Osviittaa ne meinaavat horjuttaa, kun se on toiminut RAY-rahoituksella ja se sotii jotain EU:n kilpailusäädöksiä vastaan. *kiroilee raskaasti*

Joka tapauksessa yritä saada apua! Mä pidän peukkuja ja varpaita! Mikä helkkari on, ettei apua tarvitseva ja itse haluava, kuntoutusnäkymiltään lupaava ihminen saa apua?

Jeh. Soittelen sinne huomenna. Onhan minulla mtt:n hoitosuhde, mutta en tuossa keskustan mtt:ssa ole koskaan terapiassa käynyt vain lääkärillä. Hervannassa oli terapiassakin. Tarkoitus olisi kai aloittaa terapia tuossakin, mutta kun se ensimmäinen lääkäri aika on lokakuulle...

Jos jaksat hakea apua olet liian terve.