torstaina, toukokuuta 18

Tänään on ollut ihmeen hyvä päivä, raskas tosin. Heräsin kummallisen virkeänä eikä väsymyskään ole iskenyt pahasti. Keskusteluja on käyty paljon tänään...
Aamusta tosin onnisti, en joutunut pullaterapiaan vaan pääsin piirtämään. En ole mitenkään taiteellisesti lahjakas siis piirtäen, joten piirtelin vähän kukkia. Osalle joukosta taideterapia taitaa olla aika kohdallaan sen verran synkkää ja abstraktia tuli.
Ennen lounasta oli omahoitajan kanssa keskustelu. Vaikka kuva omasta hoitajasta oli vähän negatiivinen ei hän loppujen lopuksi ollut niin nuiva. Sai minut jopa ajattelemaan hieman asioita. Myönsi kyllä, että olen varmasti terveempi kun muut (kun kitisin aiheesta), mutta oivalsi myös se ettei se tarkoita minun olevan terve, ongelmat on vain muualla eikä heijasta ulkoiseen olemukseeni. Loistavaa! Kerrankin joku tuntuu tajuavan!

Lounaan jälkeen kipasin päivärin (päiväsairaala, ei voi sanoo päikkis kun se on päiväuni) sossutätille joka oli aika mahtava. Mikähän siinä onkin, että laitosten sossut on avuliaita ja kiinnostuneita toisin kun perussossut. Kävi ilmi, että minun kuuluu saada rahani takaisin. En vissiin kertonut? Asumistukipäätös tuli ja siinä sossu suoraveloittaa koko tämän kuun tuen itselleen takaisin. Mutta kappas, eihän heillä ole oikeutta veloittaa joko 315e kun eivät antaneet minulle tässä kuussa kun joku 260e. Sossutäti myös totesi ettei minun tarvitse maksaa Mikkelin sossuun takaisin rahoja kun eivät kerta ole niitä perineet. Hah! Jes! Saan maksettua laskut! :)

Iltapäivällä oli vielä keskusteluryhmä jossa puhuimme ystävistä ja siitä miten paljon heitä voi kuormittaa tai miten sanoa ettei jaksa kuunnella toisen murheita. Vaikeaa se on. Tokihan sitä haluaa olla perillä ystävien ja läheisten tilanteesta (sekä vaihtaa mielipiteitä), mutta kun omissa murheissa on tekemistä ei sitä jaksaisi kuunnella enää toisten murheita. Eikä sitä tarkoita pahalla, vaikka toinen osapuoli aina kyllä loukkaantuu jos sanoo ettei jaksa kuunnella. Totesimme, että onkin ihan hyvä kertoa läheisille perustilanne, mutta joka päiväiset murheet sitten puretaan ammatti-ihmiselle. Valitettavasti kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, mutta ei silti saisi kuormittaa läheisiään liikaa. Vaan miten sanoisi sen kauniisti ettei toinen loukkaannu?
Itse olen yrittänyt opetella siihen etten purkaisi murheita enää tutuille vaan lähinnä tänne ja sitten ammatti-ihmiselle. Läheisillä on muutenkin murheita joten en halua stressata heitä. Positiivisiä asioita toki yrittää muistaa kertoa vaikka joskus tuntuu ettei vastapuoli halua kuulla niitäkään. Liika positiivisyys myös voi tosin osua omaan nilkkaa ja ihmiset luulevat minua liian terveeksi. Hankalaa tämä elämä. Pitäisiköhän ruveta erakoksi?

sea   18:34   


4 Kommentti(a):

Blogger marinadi...
Olen miettinyt tuota ihmisille ongelmista kertomista tai kertomatta jättämistä. Jos on esim. käynyt pitkään terapiassa ja on voinut siellä purkaa asioita, mutta terapia sitten loppuu, niin mihin henkilö sitten turvautuu?

Minä tunnen itseni kovin kyvyttömäksi tilanteessa, jossa näkee, että toisella on jotain pielessä, mutta hän ei halua purkaa sitä kovinkaan paljon, koska "tämä on niitä asioita, joita mun pitäis puhua terapeutille eikä rasittaa ystävyyttä". Mutta kun ei ole sitä terapeuttia enää tarjolla...

Tuntuu hankalalta, ilmeisesti molemmista: ystävänä ei pysty tietenkään korvaamaan terapeuttia, mutta haluaisi jotenkin helpottaa toisen oloa.
Blogger sea...
Vaikea tilanne.
Ehkä voit kannustaa toista kertomaan huolensa jos todella uskot olevasi valmis siihen takkaan. Kannattaa harkita tarkkaan, sillä se mitä sieltä toisen päästä tulee ei välttämättä ole niin "helppoa" kun odottaa. Ja entäpä sen jälkeen... Kuunteletko seuraavatkin murheet?

Ystävä ei myöskään välttämättä anna sellaista palautetta kun murheen kertoja toivoo. Toiset tuntuu säälivän, toiset käskevät lenkille. Harva ystävä osaa suhtautua oikein vaikka sitä kovasti toivookin.

Hankalaa... Ehkä olisi paras yrittää kannustaa takaisin terapiaan tai muuhun hoitoon?
Blogger marinadi...
Kyseinen ihminen on käynyt viisi vuotta terapiassa, ja tältä osin sen siis pitäisi olla ohi. Henkilö itse kyllä varmaan mielellään välillä menisi terapiaan, mutta toisaalta kokee, että olisi aika pärjätä ilman.
Blogger sea...
Itse olen pohtinut samaa, siis mitä tekisin tuossa tilanteessa. Juuri nyt en koe tarvitsevani joka viikkoista tiivistä terapiaa, mutta ilmankin on vähän hatara olla. Itse toivoisin, että voisin käydä mielenterveystoimistossa juttelemassa viikon kahden välein, lähinnä pohtimassa mennyttä ja tulevaa ei niinkään tätä päivää.

Ehkä ystäväsi voisi harkita harvaa terapiaa? Tai satunnaisia käyntejä?







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger