Tänään oli ensimmäinen varsinainen päivä päiväsairaalassa. Herätys kuudelta aamulla ei oikein maistunut, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Paikka itsessään oli aika toimistomainen, pitkiä käytäviä täynnä lääkäreiden ja hoitajien huoneita, pari isompaa huonetta jossa ryhmätiloja ja semmoisia.
Ensimmäisenä oli ns. tuloryhmä jossa meitä oli kolme uutta ja muutama hoitaja. Käytiin pilkun tarkkaan läpi sääntöjä eikä ketään oikeasti kiinnostanut. Ei herättänyt ajatuksia eikä mietteitä (aargh!). Viimeisten kohdalla oli jo pakko alkaa "vittuilla" ja viilaamaan pilkkua kun alkoi toden teolla nyppiä. "Lainaaminen ja kaupankäynti kielletty", mutta saako lainata jos itse ehdottaa lainaamista vai pitääkö mennä pihalle lainaamaan?
Loppu päivä sitten istuttiin sohvilla ja koottiin palapeliä. Välissä vähän syötiin ja kävin muutaman minuutin keskustelun omahoitajan kanssa jossa hän lähinnä tarkisti, että tietoni on koneella oikein ja varasi minulle ajan keskusteluun. Ja taas istumaan.
Täytynee sanoa, että jälleen kerran tunsin itseni liian terveeksi. Eräs mies tuskin oli syönyt viikkoihin, pesullakaan ei välttämättä ihan hirveästi ole käynyt ja lattiaa jaksoi kuluttaa. Veikkaisin harhojen olevan hänen ongelma. Toinen juuri saapunut tyttö taas oli ihan teini vaikka paljastui yhtä vanhaksi kun minä! Moni muukin tuntui lähinnä teineille "iiih, mä rakastun aina renttuihin!" tai muuten todella lapselliselle "vi*tu, mut pistettiin niemeen jo 13 vuotiaana eka kerran..vi*tu oon siellä ihan jatkuvasti".
Musiikki- ja laululeikit ei myöskään ihan hirveästi innosta eikä mitkään sulkapallon tai lentopallon mätkiminen, leipomisryhmästä puhumattakaan. Miksi taas tuntuu, että mitä vaan voi nimittää terapiaksi. Olisiko se oikeasti niin vaikeaa tehdä jotain oikeasti terapeuttista? Vai onko kaikki muut todellakin niin onnettomia etteivät ymmärrä miten typeriä tuollaiset leikit on? Paljon mielummin istuisin ja juttelisin nuokin ryhmäajat terapeutin kanssa. Kovasti ne vetoavat sosiaalisiin taitoihin, mutta eipä kovin monella tuntunut niissä ongelmaa olevan.
Ehkäpä minä jaksan, jospa sitten saisi jatkoa eläkkeelle ja pääsisi taas oikeaan hoitoon. Että sinne teidän verorahat menee ihan hukkaan pullan pyörittämiseen. ;P


Loppuun muutama kevennyt. Niille jotka tietävät, sain tänään söpön mailin (tiskikone!), vähän vaihtelua pariin täysin lukutaidottomaan. Muille, kyllä mä jossain vaiheessa kerron. :)
Wagnerilla taitaa olla vähän isompi pää kun minulla, mutta mullapa onkin rikkinäisen nenän limakalvot ja lääkäri vasta ensi viikolla!

Halusin vain sanoa että joillekin nuo "tyhmät leikit" sun muut saattavat olla terapeuttisia. Kaikki eivät ehkä pysty puhumaan suoraan terapeutille. Urheilu tai vaikkapa leipominen voivat saada aikaan hyvän olon tunteen ja tuoda jotain positiivista elämään. Ja on hyvä että on joku paikka missä niitä tehdään ohjatusti, koska itsellä ei ehkä ole voimia aloittaa jotain harrastusta ja pitää sitä yllä vaikka tietäisikin sen olevan hyväksi.

En nyt halua, että kuitenkaan otat tämän varsinaisesti minään saarnana tai "hyökkäyksenä":). Halusin vain että voisit suoda ajatuksen sille että joitakin nämä terapiamuodot voivat auttaa.

Tokihan ne voivat olla oikeasti joillekin terapeuttista, en sitä kiellä. Nämä on niin ihmisestä kiinni. Tuntuu vaan, että tuolla päiväsairaalassa ei olla niin sairaita, että leipominen tai sulkapallon mätkiminen auttaisi suuresti. Varmasti osa on, mutta sitten on paljon meitä joille nuo ovat todellakin tylsiä leikkejä. Tuntuu vaan, että painottavat liikaa sairaammille suunnattua toimintaa.
Itse voisin kokea jonkun pilateksen tai joogan terapeuttisempana liikuntana. Siinä joutuisi keskittymään itseensä ja hakemaan sellaista "sisäistä rauhaa" mikä monelta tuntuu olevan hakusessa.

Sori kun vieläkin jatkan tästä, mutta halusin vaan kysyä, että pidätkö tosiaan sulkapalloa tai jotain muuta urheilua tylsänä leikkinä? Urheilu on kivaa!! :) (Ja voi olla terapeuttista myös ihmisille, joita ei edes luokitella sairaiksi.)

Toivottavasti et nyt pidä minua kauhean ärsyttävänä ko jäin jankkaamaan tästä aihesta...

Seuraan innolla blogiasi, mutta välillä vaan joitakin asioita koskevat mielipiteemme tuntuvat menevän hieman ristiiin:).

Kaikkea hyvää sinulle!

Ei mitä! Mielelläni vaihdan mielipiteitä. :)

Riippuu urheilusta. Mutta tuollainen "mennään mätkimään sulkapalloa ja kutsutaan sitä terapiaksi" on minusta vähän jotain muuta kun terapiaa. Etenkin kun se on pakollista. Tulee ihan mieleen peruskoulun pakkoliikunta. Tietenkin liikunta voi olla myös tietyllä tapaa terapeuttista, mutta ei jos se on pakko ja lajeja joita vihaa.

Älä huoli. Toivottavasti viihdyt vaikka olemme erilaisia. :)