perjantaina, toukokuuta 12

Taas vähän jädee.
Ensimmäisenä Ingmannin Iso-sarjan toffeekrokantti (kuvassa suklaa, sillä en löytänyt oikean jäätelön kuvaa). En tiedä onko tämä uutuus enkä edes aiemmin havainnut tätä, sillä sekotin sen oranssin kuorensa takia siihen missä on jotain suolapähkinää tms, mikä on aivan kamala. Tämä toffeekrokantti sitä vastoin on aivan ihana! Rakastan jäätelöissä niitä krokantteja, mitä lie oikeasti ovatkaan. Tätä ostan läpi kesän ties monesti (jo kaksi mennyt). :)


Seuraavana jonkun virolaisen (?) Balbiinon Nova pikari (jälleen kuvasta poiketen ei karpalo vaan toffee). Otin tämän ihan arvalla, en tiedä valmistajasta mitään enkä edes syö pikareita usein. Jestas! Olin ihan sulaa vahaa! Tätä on etsittävä lisää! Niin kermaista ja niin syntistä. Tuota karpaloakin voisi maistaa jos kävelee vastaan.

Kahvituutti. Vihaan kahvia (paitsi lattea isolla määrällä sokeria), kahvipapuja tms jäätelöissä, kekseissä missä ikinä. Oli silti, ihan teitä varten, pakko kokeilla. Noh. Ei se ollut ihan niin järkyttävä kun odotin, mutta ei kyllä mikään maukaskaan. Jos pidät kahvijutuista niin todennäköisesti pidät tästä. Kahvipaput oli ihan veikeitä pinnalla, jos niistä pitäisi.

Kingis mokka. Otin tämän, koska kaupassa ei ollut rakastamaani banaani-toffeeta. Aika karvas pettymys, tosin en odottanutkaan erikoista. Vähän samat syyt kun tuossa kahvituutissa. En vain pidä vahvoista kahvimauista (enkä tummasta suklaasta ;). Jälleen kerran suosittelen kahvikissoille.

Viimeisenä Classic metsämansikka. Suklaa päällä oli aika tummaa, tuntui tummemmalla kun yleensä. En ole suuri mansikkajäätelön ystävä, paitsi pehmiksessä, mutta tämä mansikka oli jänskä, todellakin metsämansikkamainen. Hilloa oli reilusti ja jäätelö mansikkaa, mutta ei ollut yhtään huono. Parempi kun normaali mansikka.

Jos muuten haluatte arvosteluja jostain tietyistä jäätelöistä niin kertokaa toki kommenttilootassa. Olen aika montaa vanhenpaa maistellut ja uusiakin maistelen kyllä ihan mielelläni. Siis lähinnä näitä pakastealtaan tuutteja ja puikkoja. :)

Tunnisteet:

sea   22:10   


10 Kommentti(a):

Anonymous Anonyymi...
Mielenkiinnolla (ja vesi kielellä) luen näitä jädearvosteluja! :) Kehtaatko kertoa, mistäs kaupasta tuollaisen Nova-pikarin löysit..? Kuulostaa hekumalliselta.
Blogger sea...
Huomasitko linkit sivupalkissa, pistin sinne kaikki edellisetkin arvostelut talteen. :)

S-marketista.
Anonymous Anonyymi...
Minäkin annan arvoa näille jätskiarvosteluille. Tosin niissä on se huono puoli, että tekee mieli sännätä ostamaan.. :)

Geishatuuttia en ole vielä nähnyt, mutta voi tietysti olla, että en ole kunnolla katsonut. Täytyy varmaan yrittää etsiä sellainen huomenna, että saadaan jäätelökesä käyntiin!
Blogger sea...
Meidänkin kaupasta tuntuu Geishatuutti olevan jatkuvasti lopussa ja kun on niin vain muutama pohjalla. Taitaa olla suosittu (enkä ole ostanut kaikkia!). :)
Anonymous Anonyymi...
Magnumin valkosuklaa-mansikkapuikko...JESTAS! En pysty ohittamaan kyseistä tuotetta, jos se näkökenttääni osuu.
Blogger sea...
Se sama mikä oli viime kesänä isolla vision (nyt kyljessä enää pieni kuva)? Niitä aistijuttuja? Se on törkeän hyvä. :)
Anonymous Anonyymi...
Juu, siinä on päällä paksu, rapea valkosuklaakuori ja sisus mansikkaista kermajäätelöä, jossa on mansikan paloja sekä mansikkaviiruja, oioioi...
Blogger sea...
Se on aivan sairaan hyvää. :D
Anonymous Anonyymi...
näitä on ihana lukea, en itse ole suomessa mutta herkuttelen jo mielessäni kaikilla toffee-kinuski jäätelöillä. pian niitä pääsee maistelemaan! aaaah
Blogger sea...
Näistähän on tullut suosittuja! En olisi uskonut. :)







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger