Eilinen kiukku muuttui yöllä ahdistukseksi ja tänään en vain kyennyt nousemaan sängystä. Olisin kovasti halunnut mennä päiväriin juttelemaan omalle hoitajalle, mutta en vain päässyt ylös. Oikein rintaan koskee kun ahdistaa pahasti.

Saavutin myös jonkun pisteen irkissä. On eräs irkkaaja joka jaksaa vittuilla joka asiasta, aina, joka lausessaa. Sanon mitä tahansa aina hän kääntää sen vittuiluksi siihen etten tee mitään, olen olevinaan masentunut ja laiska lihava valittaja.
Olen aiemminkin yrittänyt kauniisti sanoa ettei tuollainen ole minusta mukavaa, mutta tänään suutuin kunnolla. Linkkasin privaan (kahden kesken keskustelu) tuon aiemman postauksen missä avauduin ja kerroin miten minusta on rumaa aukoa päätä toisen sairauksista. Kinasimme ja kinasimme. Minun pitäisi kestää haukkumista, koska kaikki muutkin kestävät. Tiedän, hän kohtelee kaikkia toisinaan hieman ilkeästi ja kyllä minäkin vittuilen hänelle takaisin. Vaan ironialla on rajansa. Jos se on jokaisessa lauseessa, jos jokainen pienikin sana käännetään yli-ironiseksi vittuiluksi, jos toinen pyytää lopettamaan, koska se loukkaa ollaan ylitetty se raja. Se ei ole enää hauskaa. Kuinka moni hyppää kaivoon jos muut hyppäävät? Kuinka moni ottaa turpaansa joka päivä, jos muutkin ottavat? Pitääkö lapsen jaksaa alkoholisti äitiään jos muutkin perheessä jaksaa? Pitääkö koulukiusatun kestää jos muutkin kestävät? Pitääkö ihmisen ylipäätään kestää jotain mistä tulee pahamieli ja mikä loukkaa tunteita. Väkivaltaa se henkinenkin on. Tämä irkkaaja toki nauraisi itsensä kipeäksi jos sanoisin hänen pään aukomisen olevan henkistä väkivaltaa. Hänestä se on vain tavallista vittuilua mitä hän tekee kaikkien kohdalla. Hänestä minun on se kestettävä, koska itse puhun masennuksestani/sairauksistani. Olen vapaata riistaa.

Jos muistaisin kuka oli se ihana ihminen joka ensimmäisen kerran mainitsi minulle bed:stä halaisin häntä. Halaisin myös niitä ihmisiä jotka ymmärsivät masennuksen olevan oikea sairaus. Joskus tuntuu, että joudun tappelemaan yksin kaikkia muita vastaan.

Tuollaisia negatiivisia ja suorastaan ilkeitä ihmisiä pitäisi välttää, ainakin jos on masennus ja BED. Jotkut ihmiset ovat sellaisia, heidän kanssaan kun on, niin sen jälkeen on olo väsynyt, voimaton, suuttunut. Sitten on taas toisenlaisia ihmisiä, jotka tuntuvat jotenkin jättävän omasta positiivisuudestaan pikku palasen itsellekin.

Minusta monet syömishäiriöiset ovat tunteellisia ja herkkiä ihmisiä, jotka voivat helposti reagoida ympäristön ihmisiin. Tunnistan itsessänikin tarpeen "pistää ranttaliksi" (=ahmia), jos olen hermostunut tai stressaantunut, tai jos olen joutunut olemaan jonkun huippunegatiivisen ihmisen seurassa.

Niinpä. Ilkeää on, että tiedän tämänkin ihmisen olevan pohjimmiltaan oikein mukava. Olemme tunteneet vuosia ja keskustelleetkin vakavia niin irkissä kun livenä.

Itse reagoin todella helposti negatiivisiin asioihin syömällä. Niin ristiriitaista kun se toisinaan onkin!

Et oikeasti uskokkaan miten ihanaa on kun olet löytänyt minut vai löysinkö minä sinut. Sama se. :)

Jeps, mukavaa on löytää sukulaissieluja.. niitä kun on kovin harvassa! :)

Ehkä tällä negatiivisella ihmisellä on itsellään paha olla ja purkaa sitten sitä oloaan muihin. :( Surullista, mutta näinkin voi olla.

Harvassapa hyvinkin, etenkin sellaisia jotka ymmärtää näissä syömisjutuissa. :)

Nii-in, vaikea sanoa kun ei toinen koskaan anna itsestään mitään muille.