Mun oma rakas Mila. Just viikko sitten kirjoitin miten pelkään Milan pian menehtyvän. Jotenkin tiesin, että tämä kevät tai kesä saattaa olla se kohtalokas. Viime kesänä iskä jo otti Milan sisälle kun mylläsivät traktoreineen pellolla kun ei kissa raukka kuullut traktorin lähestyvän. Tänä talvena ääreisnäkö meni joten tiesin ettei enää montaa vuotta ole. Vaikka tätä siis osasinkin odottaa on tämä silti ihan kamalaa. Iskä soitti äsken ja kyseli siitä lauantain muutosta. Samalla kertoi, että Mila on kadonnut. Mila on hyvin kotikissa eikä pihapiiristä paljoa poistunut, etenkään enää viime vuosina. Nyt kissaa ei ole näkynyt vajaaseen viikkoon. Pihassa on pörrännyt iso huuhkaja ja iskä epäilee sen olevan syyllinen tai sitten ketun. Ihana iskäni sanoi ketunmetsästäjäporukalle, että jos keväällä pesiä tutkiessa löytyy kissan kaulapanta niin kertoisivat. Muutahan tuskin jäljelle jää. Toivoisin edes sen löytyvän, olisi jotain mitä haudata.
Ehkä huomenna kerron teille ihania tarinoita Milasta, tänään ei näe kun silmät on täynnä kyyneliä.

Voi Mila! Äitin oma kultamuru! Sä olit paras kisu ikinä, kukaan ei voi sua voittaa. Etkä usko miten kamala ikävä mulle jää. En voi uskoa etten enää ikinä saa silittää sun pehmeää turkkia, pusia sua nenään tai sivellä sun silkkisiä korvia, et enää ikinä nuole mun sormia etkä enää ikinä mau'u mulle takaisi. Sä olet ollut meillä syntymästä asti ja vaikka mä muutin pois kotoa en sua unohtanut. Olisin ottanut mukaani, mutta eihän maalaiskissa kaupunkiin olisi tottunut.

Tää on ihan kamalaa.

Voi surkujen surku:((( Todella söpö yksilö tuo Mila misu. Voimaa.

Ikävää, että lemmikkieläimet on näköjään melkein pakko nykyisin pitää valvottuna ja kytkettynä aina, jotta ne ovat edes teoriassa turvassa. Sotii kyllä pahasti kissapetometsästäjän luontoa vastaan. Ja etenkin maaseudulla.

Mutta minkäs teet. Mekin suunnittelemme aidatun tarhan rakentamista mökille parkkipuuvaljastelun vaihtoehdoksi.

Kerro ihmeessä Milatarinoita sit joskus, jos vaan jaksat...

Mila on kisuksi hurjan kaunis, ei me turhaa sitä missiksi sanottu.

Sinällään maalla kasvaneena en osaa pitää edes tätä tapausta sen kummallisena, elämä vain menee niin. Luonnolla on sääntönsä.
Eniten suren vain etten enää pääse halimaan kissaani.

Kiitos, voimia ja haleja tarvitaan ihan älyttömästi.

Lämmin halaus lohdutukseksi! :( Todella surullinen juttu. Ja kaunis kissa.

Minullakin aika moni ystävä on rakentanut kananverkosta ja laudasta kissoille oman ulkoilutilan, koska sittenpä ovat turvassa kaahaavilta autoilta ja pedoilta.

Kiitos *hali*

Vähänkään kaupunkialueella suosittelen kyllä ulkoilutiloja kissalle tai sitten valjaissa. Porukat asuvat vaan niin maallamaalla, että eihän iskä osaisi kissaa sisällä pitää. Eikä oikeastaan tarvitsekkaan, ei siellä kissalle suurempia vaaroja ole, ketut ja semmoiset lähinnä.

voi ei =o( inhottavaa ku ei tiiä varmaks mitä on käyny. must tuntuu et en uskois kuolleeks ku vasta tosi pitkän ajan päästä. tai ku todisteita saisin.

ihan hirveetä, otan osaa, jos se ei oo liiotellusti sanottu. kaks koiraa oon joutunu lopetuttamaan enkä vieläkää niitä oo unohtanu =o(

koita kuitenki pärjäillä

Itku on ainenkin toistaiseksi loppunut. Kurjaa todellakin jos ei löydy mitään haudattavaksi, haudattava varmaan valokuvia tms. Eipä tuo minuunkaan ole vielä iskenyt enkä varmaan tajua todellisuutta ennen kun seuraavan kerran porukoille menen ja huomaan ettei kissaa enää ole.

Voi ei :/ Voimia ja haleja täältäkin. En löydä sopivia sanoja, mutta otan syvästi osaa.

Ei sillä ole väliä mitä sanoo, kunhan jotain (kilttiä). Kiitos ja hali takasi.

Voi suru. :( Lämpimiä ajatuksia.

kiits

Tykkään sun blogista! Se on yksi niistä, jotka yritän päivittäin ehtiä lukemaan - toisin kuin ne, joita luetaan silloin, kun sattuu olemaan ylimääräistä aikaa.

En muista, olenko aiemmin kommentoinut, mut nyt on pakko, sillä tämä kirjoitus jäi mieleen pyörimään. Mä sain just tänä samaisena keskiviikkona tietää, että meidän koira oli lopetettu. Kauan ollut kasvain oli alkanut aiheuttaa kipuja. Koirani on ensimmäinen perheenjäsen, jonka olen menettänyt, eikä kyyneleille ollut tulla loppua. Mäkin lukisin mielelläni Mila-tarinoita, joten toivottavasti jaksat kirjoittaa! Omasta koirasta kirjoitan blogiini, kun tältä päivitystauolta ensi viikolla palaan.

Kiitos, tässähän punastuu. :)

Milan tarinoita on varmasti jossain vaiheessa tulossa, kunhan tässä kotiudun ja on aikaa/energiaa.