perjantaina, huhtikuuta 7

Mä haluun kotiin.

Olen muuttanut elämäni aikana ties kuinka monta kymmentä kertaa, riippuu mikä lasketaan muutoksi. Olen kolunnut kaupunkejakin läpi useita. Aina on ollut tunne etten loppujen lopuksi kuulukkaan tänne. Ikinä ennen en ole kaivannut mitään paikkaa näin paljoa (Lontoo pääsee lähelle). Miten sitä oikeasti voikin kaivata kaupunkia näin? Ymmärtäisin jos ikävöisin kotiin siis ihan omaan asuntoon, ikävöin toki sitäkin, mutta eniten ikävöin ihan vain Tamperetta. Omituista, ainenkin minulle. Mikä lie mansessa sitten onkaan. Itse pidän kovasti tkl:sta, toimii moitteettomasti ja kuskitkin on mukavia. Palvelutkin tuntuu toimivan kohtalaisen hyvin. Keskustasta löytyy myös kaikki tarpeellinen (okey, Ikea voisi olla). Ilmapiiri on leppoisa ja ihmiset ystävällisiä. Tampere on ihan kaupungin kokoinen kaupunki olematta kuitenkaan liian suuri tai liian pieni. Kauniskin se vielä on. Tampere on kuin pehmeä, lämmin ja turvallinen kaulahuivi.

sea   22:15   


12 Kommentti(a):

Blogger vintti...
Kyllä tätä paikkaa kannattaakin kaivata!!

Täältä en koskaan pois lähden, kun viimein sain taas takaisinitseni tänne raahattua!

Tervetuloa :-D
Blogger sea...
Eikö. Tampereessa on jotain kummallista vetovoimaa. :)

Vajaa kuukausi vielä!
Blogger Martsuli...
Kyllä Turku on niin ihana turvallinen kotipaikka..
Blogger sea...
Olen Turussa paljon oleskellut vaikken asunut, jostain syystä se ei sytyttänyt. Enkä nyt mitenkään Tampere-Turku meinaa, itseasiassa oleilin Turussa ennen kun muutin Tampereelle. :)
Anonymous Anonyymi...
Tampere on parhaimmillaan, kun jo hieman hämärtyneenä ja viilenneenä kesäiltana tepastelee keskustan mukulakivillä.
Ja tuo kuva on tosi kiva. :)
Blogger sea...
Totta tuhiset! Kesäilta Tampereella! Oih. Kuvasta en voi ottaa kredittiä, koska se ei ole minun kuvaama, mutta kaunis se on. :)
Anonymous Anonyymi...
Joku aika sitten luki Aamulehdessä, että Ikea tulis 5 vuoden sisällä Tampereelle :)
Blogger sea...
Onhan sitä suunniteltu Tampereelle jo pitkään. Toivottavasti tulee pian! :)
Anonymous Anonyymi...
Tampereessa on tosiaan jokin sellainen positiivinen ja hyväntahtoinen vire, että sinne tuntee aina olevansa tervetullut. Vaikka turkulainen olenkin. ;)

Tämän vuoden puolella tiedossa ainakin yksi varma reissu Tampereelle! :)
Blogger sea...
Niinpä. Tuo sama on se mistä minä niin kovasti pidän Tampereessa. :)
Anonymous Anonyymi...
Minä olen asunut koko ikäni Tampereella ja olen viihtynyt hyvin. En yhtään ihmettele että tänne kaivataan!
Blogger sea...
Minäkin asuin lapsena Tampereella muutaman vuoden, mutta en muista niistä vuosista suuremmin mitään... Onneksi vanhempana päätin palata. :)

Oletan, että tuo toinenkin on sinun ja poistan/poistin sen? :)







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger