maanantaina, maaliskuuta 27

Unohdin tuolla aiemmin kirjoittaa vielä tekemättömyydestä josta oli puhetta kommenteissakin. Moni kun tuntuu ajattelevan, että on kiva loikoilla päivät pitkät kotona ja elää verorahoilla. Hassua miten tälläiset työttömien/sairaiden/tms "lomailua" kadehtivat on yleensä töissä ja nämä kotona olijat tahtoisivat töihin. Ymmärrän sinällään jos niskalimassa puurtajat haluavat lomaa ja kadehtivat näin jatkuvasti kotona majailevia, mutta loma on eriasia (minäkin olen ollut lomalla koulusta ja se on kivaa). Uskon kuitenkin suurimman osan ihmisistä olevan sen verran kunnianhimoisia ja eteenpäinpyrkivät, että he eivät viihdy kotona vuosikausia tekemättä mitään. Jossain vaiheessa tulee se stoppi jolloin haluaa tehdä jotain kehittääkseen taitojaan ja kykyjään. Kotona yksin kökkiminen on pidemmän päälle äärimmäisen tylsää, tämän ovat huomanneet myös ihan työssäkävijät kun loma on todella pitkä tai tulee lomautuksia tms. Aika käy pitkäksi kun tekeminen loppuu. Enkä ihmettele miten eläkeläiset (siis ihan vanhat ihmiset) pelkäävät tympääntyvänsä kotona. Elämässä on oltava sisältöä, tekemistä, ihmisellä on tarve kehittää itseään. Jo Maslow tämän aikanaan todisti. :)

Kotona loikoileminen voi siis kuullostaa loistavalle tavalle elää, mutta uskon suurimman osan ihmisistä tahtovat työelämään edes jollain tapaa tai jos "jää kotiin" niin elämässä on oltava muu tapa päästä toteuttamaan itseään. Sairaana siihen ei valitettavasti ole energiaa ja näin ollen minusta tuntuu kuin eläisin tuollaisessa Fabulandin lintuhäkissä. Ahdasta, ahdistavaa , seinät kaatuu päälle ja tympii.

Fabulandeja minulla muuten oli tenavana aivan älyttömästi (about 50 ukkelia, lintuhäkkejä taisi olla peräti kaksi). Olisi kiva rakennella niistä taas jotain. Mahtaako kukaan lukijoista muistaa leikkineensä niillä, tuntuu etten koskaan kukaan ymmärrä edes mistä puhun. Ne ne oli leluja, ohitti barbiet ym. :)

sea   23:10   


2 Kommentti(a):

Anonymous Anonyymi...
Kyllä Elinaiseni, olet ihan oikeassa siinä, että töissä käyvät saattavat haikailla että voispa vaan heittäytyä täysipäiväiseksi kotirouvaksi/herraksi, mutta se on työkykyiselle ihmiselle pitkässä juoksussa varmasti melko turhauttavaa.

Itse olin lomautettuna kerran (niinkuin kaikki muutkin täältä) yhden syyskuun. Olihan se kivaa joo, mutta kivan siitä teki juurikin se, että sen tiesi päättyvän aikanaan.

Tuttuja on Fabut! Olen salaa haaveillut, että joskus vielä rakennan omin pikku kätösin kaikki säästämäni lego- yms. jutut. Poliisiasemat ja noitalinnat, leikkipuistot ja kaikki.
Blogger sea...
Elmalla Fabuja! Ei voi olla totta! *taputtaa käsiään* Koska kerätään kaikki säilyneet yhteen ja kasataan iso kaupunki?! Mullakin on poliisiasema, semmonen sininen. :)
Olikos sulla kaikille nimet? Mulla oli, muista niistä joka kymmenkunta edelleen. :D

Niinhän se on, loma on kiva kunhan se pysyy lomana eli päättyy joskus. En usko, että kukaan työkykyinen oikeasti haluaisi elää 300-500 eurolla kuussa ja maata kotona. Ei se niin hohdokasta ole.







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger