Unohdan toisinaan ettette te lukijat ole ehkä lukenut koko blogia (tai edes osaa) tai että unohdatte ehkä mitä minulle on tapahtunut. Koska kirjoitin viime kesänä mielestäni oivat pätkät elämäni huonoista ja hyvistä hetkistä, kehotankin klikkaamaan sinne. Lyhyesti "masennushistoriani". Varsinainen masennuskauteni alkoi kaiketi 1999, jonka jälkeen en siis ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Välillä olen ollut koulussa ja välillä sairaslomalla, nykyinen sairaslomani on kestänyt kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden olin sairaspäivärahalla, viime vuoden (ja toivon mukaan myös tämän) määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, jatkossa jotain samantyylistä (?). Terapiassa olen käynyt ensimmäisen kerran joskus 2000, jolloin kävin mielenterveystoimistossa kerran parissa viikossa jonkun pari vuotta. 2003 lopulla majailin myös kolme viikoa Pitkäniemessä. Kesästä 2004 kesään 2005 kävin yksityisellä psykiatrilla Kelan tukemassa terapiassa kerran viikossa. Erinäköisiä lääkkeitä olen syönyt jostain sieltä 1999-2000 vuodesta asti, niin masennukseen, unettomuuteen, ahdistukseen, näköharhoihin kun syömishäiriöönkin (BED, ahmimishäiriö). Ensiapuun ole päätynyt kahdesti (2003 ja 2004) lääkkeiden yliannostuksen takia. Minua on hoitanut yhteensä kymmenkunta lääkäriä, kolme terapeuttia, psykologi, psykiatri ja kasapäin terveyskeskus- ja sairaalahenkilökuntaa, ei siis kaikki kerralla, mutta vuosien varrella. ;P
Mikä minua sitten vaivaa? Jaa-a. En edes muista mitä diagnooseja olen saanut, ainenkin epätyypillinen masennus. Beckin masennustestiä olen täyttänyt sen sata kertaa, pahimmillaan pistemäärä on ollut jossain vajaassa 50, parhaillaan (niin paras kun nyt) jossain reippaassa 20, tuo näyttää olevan hieman eri versio (sanavalinnat) kun mitä olen täytellyt, mutta suht sama.
Semmosia.

Tunnenpa itseni aika pässiksi, kun ehdotin sinulle syömishäiriöstä puhumista lääkäreille.. Tietysti olet puhunut jo.

On sinulla tuota hoitohistoriaa kyllä. Se voi olla hyväkin juttu, ainakin on sen verran tarmoa, että osaa hakea apua ongelmiin.

Älä suotta! Enkä minä ole asiasta alkanut lääkäreillekään puhua kun ihan viime aikoina, eikä silloinkaan olla paljoa puhuttu kun noita muita ongelmia on niin paljon.

Tietäisi aina vain mihin ongelmaan sitä apua hakisi. ;)

Mä luin jo sun vanhaa blogia. SItä e_e:tä, jossa sivun pohjaväri vaihtui.. kuukausittain? Kerran kahlasin sen alusta loppuun ja kyllä sinuakin voi varsinaisena selviytyjänä pitää, kun siinä kuitenkin olet vielä tarinaasi kertomassa.
Mistä hyvästä annan sinulle nyt sen roiman virtuaalihalauksen tässä ja nyt. *iso halaus*- noin.

Ongelma kerrallaan ongelmien kimppuun, voisi olla tälläinen pikainen besserwisser-ohje täältä tädiltä. (joo joo helppo se on täältä ohjeita huudella...)

Tsemppiä silti! Aivan kaikkeen.

Vau, hienoa kuulla, että joku lukija jaksaa kahlata vanhaakin blogia läpi! Ja vielä kokonaan! Värit vaihtui miten sattuu, sen mukaan paljonko yhdellä sivulla oli tavaraa. :D

Joskus ihmettelen itsekin miten olen vielä tässä ja miten jaksankin jakaa tätä kaikkea. Vaan ehkäpä se on yksi syy miksi vielä tässä olen. Tämä on oivallinen paikka purkautua ja sen jälkeen monesti jo helpottaakin.

Täytynee sanoa, että vaikka vuosia sitten vihasin jos joku sanoi minua vahvaksi (sairastin vahvuutta pitkään), niin tuntuu silti äärimmäisen hyvälle kuulla toisinaan lukijoilta miten sisukas selviytyjä olen. Se antaa voimaa ja huomaa, että olen koskettanut joitain lukijoita ihan vain omalla itselläni. Rivien välistä myös nappaan sen kehun ja olen hieman ylpeä, että jaksan kaikesta huolimatta. :)

Halauksia jos jotain tässä maailmassa ei ole liikaa joten *iso hali* takaisin ja kiitos kannustuksesta. Vaikken teitä lukijoita tunnekaan naamatusten on teillä silti väliä. :)