keskiviikkona, maaliskuuta 22

Tuijotettuani tarpeeksi tuota ranteenlämmittimenpätkää ärsyynnyin kun kaikki upeat värit eivät pääse oikeuksiin sillä tuosta erotti lähinnä oranssinpunaisen ja sinivihreän raidan. Otin ja purin sitten. Nyt tulee sekaisen väristä. Oli muuten kauniita luomisvaiheessa! Ihan sateenkaaren värit. Huomasin myös miten värien järjestys kääntyilee.

Löysin eilen siskoni blogin ja tänään paljastimme toisillemme blogimme tai ei tarvinnut kun hänkin on löytänyt tänne jo tovi sitten (hei vaan sisko!). Sinällään helpottavaa, koska nyt tiedän, että hän tietää. On toki postauksia mistä hänen ei tarvitsisi tietää, mutta toisaalta uskon tämän olevan vain hyvä juttu väleillemme. Kumpikin näkee mitä toisen mielessä liikkuu, sen mitä ei uskalla sanoa ääneen.
Mainostaisin siskoni blogia, mikä vaikuttaa muuten oikein lupaavalle, mutta en halua lukijoiden tietävän kuka on siskoni. Muuten pompottelisitte blogien väliä katsoen mitä kukakin sanoo mihinkin. ;P

Tunnisteet:

sea   01:56   


6 Kommentti(a):

Minulla veljet ovat jo pidempään tietäneet blogistani, ja joskus ovat jopa kommentoineetkin, mutta eivät ainkaan minulle ole blogejaan paljastaneet: hauska tosin olisi niitä lukea, jos sellaisia kirjoittaisivat!
Anonymous Anonyymi...
Kukaan ei tiiä mun blogista!:D

Mutta, tuuthän säkin pikkujouluaprilli-miitinkiin Tampereelle, tuuthan tuuthan?

Tuu vaan! Ois kivaa nähdä sinuakin. Kauran blogissa on tarkemmat tiedotukset asiasta.
Blogger sea...
Marinadi: Mutta kirjoitatko sinä heistä pahaa blogissasi. ;)
Blogger sea...
Elma: Mä tiiän!
Vähän pohdiskelin sitä, mutta kun minä olen silloin edelleen jumissa täällä Mikkelissä! Pääsen Tampereelle vasta toukokuun alussa.
Täältä matkustaminen taas on törkeän kallista. :(
Sea: No jaa, en nyt mitää erityisen pahaa ole kirjoittanut. Joskus olen tainnut kovasti kehua. Mutta ainakin isoveljen epäsiisteyden ja laiskuuden olen joskus maininnut :D

En kyllä varmasti kirjoittaisi kavereistani samaan tyyliin, kuin mitä veljistäni voisin kommentoida. Veljet tuskin loukkaantuisivat pistävästäkään kritiikistä.
Blogger sea...
marinadi: Mitä taasen olen tainnut muutaman kerran sano rumasti siskostani. Itse luotan siihen, että sisko ymmärtää, että välillä kiukuttaa. Kaverit eivät välttämättä ymmärtäisi, siinä olet oikeassa.







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger