tiistaina, maaliskuuta 14

Käydessäni Tampereella kävin myös Gigantissa vaihdattamassa viallisen mp3-soittimeni. Sinällään vika ei ollut mitenkään iso ongelma, jostain syystä näyttö näytti tyhjää joka kerta kun meni valikkoon ensimmäisen kerran avaamisen jälkeen. Painamalla pyörylää uudelleen palautui näyttö näyttämään biisiä ja toimi sen jälkeen normaalisti. Ei siis mikään iso juttu, mutta ärsyttävä. Kuulokkeet onnistuin myös rikkomaan, taas. Minulla ja vasemman kuulokkeen johdoilla on jotain toisiamme vastaan. Olen rikkonut kännykän kuulokkeet kolmesti ja nyt mp3-soittimen kahdesti. Jotenkin onnistun kiskomaan kuuloketta niin, että johto jossain vaiheessa mitä ilmeisemmin irtoaa juotuksista tms. Anyway. Koska Gigantissa ei ollut enää iiiiiihania muvoja jouduin tyytymään nanoon (koska halusin pysyä Creativessä). Harmillista, koska nanoa ei saa suoraa koneeseen vaan tarvitsee johdon ja ärtsyä, koska jouduin tyytymään valkoiseen kun muita värejä ei ollut saatavilla. Pinkin olisin ottanut jos olisi ollut, siniset olisivat myös kelvanneet. Millähän tuon voisi maalata. ;) Sain sentään radion (maksoin välirahaa) mikä ilahdutti kotimatkalla Mikkeliin, sillä musiikki jäi sinne huoltoon kun eivät kyenneet siirtämään sitä uuteen laitteeseen.

Musiikkiin liittyen voisin säveltää myös jotain saamaani haasteeseen (pakkohan se on vastata kun kaimalta tulee). Koska olen tuollaiseen joskus vastannut heitän nyt tälläisen oman version. Pistän tähän siis muutaman just nyt nappaavan artistin. :)

1. Sarah Brightman
2. Robbie Williams
3. Seminaarimäen mieslaulajat
4. Rajaton
5. Carole King
6. Andrew Lloyd Webberin kokoelma levy

Toivottavasti kelpaa. ;)

sea   23:59   


8 Kommentti(a):

Blogger Elina...
Jeih! Ja tietty kelpaa =oP

Mul on muuten kans creativen mp3, muvo vieläpä. Viel ei oo ollu mitää ongelmii, on ollu melkee joka päiväsessä käytössä melkeen (huikeet =oD) puol vuotta =o) Väriltään ihanan sininen ja just ostin pinkit kuulokkeet, ni onko vähän hieno =oD
Anonymous Anonyymi...
Äläs sano, minä ostin muvoni elokuussa ja nyt vuoden vaihteessa siihen tuli tuo "oire". ;)
Toivotaan kumminkin, että muvosi toimii. Harmittaa kun piti vaihtaa, erityisesti
Blogger sea...
Pöljä blogger! Se olin minä!
Anonymous Anonyymi...
Olen maalannut ainakin kännykänkuoria kynsilakalla ;) Esim yksistä kuorista tuli tosi hienot kun maalasin ne värittömällä lakalla, jossa on kimalteita :)
Blogger T...
Hmm. Käsitinkö mä nyt oikein..että siis maksoit ylimääräistä siitä, että sait jonkun erillisen radion mukaan? Siis siinä nanossahan on itsessäänkin radio. Ostin itse saman viime viikonloppuna, ja jouduin värien puutteessa tyytymään siihen ehkä tylsimpään - harmaaseen versioon - ja olen antaumuksella pohtinut maalausriskiä. Että, jos sinne koloihin sitten menee maalia ja koko laite pilalle? Kynäruisku voisi olla toimiva ratkaisu, jos riskejä rakastaa.
Blogger sea...
Anonymous: Harkitsin tuota. Mietin vain miten helpolla lakka kuluu? Ja onko se ihan kamalan teiniä... :D

t: Ah, en tiennyt, että nanossa radio on vakio. Muvossa oli kahta mallia, radiolla ja ilman. Siis ihan nano(joka sisältää radion). Nano maksoi enemmän kun muvo (nano ei ollut edes tarjouksessa, muvo oli) siksi väliraha.

Kylläpä kaupat on tylsiä kun ottavat valikoimaan vain mustia, valkoisia ja harmaita kun selvästi kansa tahtoo värejä!
Kynäruisku kävi myös mielessä, mutta mistä minä sellaiseksi muutun?
Anonymous Anonyymi...
Oon kanssa värjäillyt kännykän kuoria kynsilakalla. Nykyinen kukkakuvio on tehty yli vuosi sitten ja vieläkin on lähestulkoon virheetön. Säilytyspussista tms koristeluystävällisestä huolehtimisesta puhelinparkani ei ole kuullutkaan, vaan kierii kassissa kaiken muun romun kanssa. Ellei kynsilakoissa ole eroja, niin sanoisin olevan hyvinkin kestävä koristelukeino!
Blogger sea...
Ei teillä olisi kuvallista todistusta kynsilakalla koristelusta? Hieman epäilen nimittäin. Ehkä olen nähnyt liikaa teinien sottaamia?







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger