Hassahdin Tampereen H&M:ssa meikkeihin, paketit oli niin kauniita. Nuo kynsilakat on kuin koruja, voisi kerätä joka väriä ihan vain putelin takia. Valo taittuu niin upeasti tuossa lasisessa pohjassa. :)

Junassa pohdin hassuja. Missäköhän vaiheessa ihmiselle kehittyy sellainen tietynlainen "keskittymiskyky", kyky tippua omaan maailmaan. Siis kun istuin junassa ja takana parkui tenava ja edessä sössötti teini kännykkään sitä kykeni tipahtamaan sellaiseen omaan moodiinsa missä ei huomaa ympäristöä. Onnistun tässä usein juuri bussissa ja junassa, jos on musiikkia korviin niin melkein missä vain. En varsinaisesti kuuntele musiikkia, mutta se auttaa jotenkin siihen tilaan menemisen. Lapsethan eivät tähän suuremmin pysty. He kyllästyvät istumiseen ja ei minkään tekemiseen, mutta aikuiset kykenevät vain olemaan ajattelematta mitään. Teini-iässä en muistaakseeni suuremmin tuota tehnyt tai en ainenkaan muista. Nykyään vajoan tuohon tilaan todella usein, jopa päivittäin. Painan pään pöydälle ja olen hetken ihan omassa maailmassani, en kuule televisiota, en huomaa mitä ympärillä tapahtuu enkä ajattele mitään. Kummallista, mutta omalla tavallaan äärimmäisen rauhoittavaa ja toisinaan todella kätevää.

Siskolla sattui hassu juttu. Yritin nukkua siskon ihanan leveässä sängyssä, mutta jostain kuului kun vuotavan hanan tippuminen ja sohvalta kissa tuhina. Nämä kaksi saivat aikaan sellaisen tip-tuh....tip-tuh...tip-tuh-äänen, että tuli ihan mieleen Chicago leffan se kohtaus missä Renee makaa sellissä ja vesi tippuu hanasta ja vartian askeleet kaikuu, siitä lähtee sitten se laulu jonka nimeä en muista. :)