keskiviikkona, joulukuuta 28

2005 pakettiin-meemi

1. Mitä sellaista teit vuonna 2005, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?


Varmaan monia asioita jotka eivät nyt tule mieleen. Tänään hommasin ensimmäisen netin johon kuuluu perinteiset modeemit ja sellaiset mukaan. Aiemmin olen nettaillut kouluilta tai toasin asunnossa jossa on vain kaapeli seinään.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

En muista lupasinko mitään. Ehkä laihtua tai jotain sellaista perinteistä mitä ei koskaan pidetä. En varmaan lupaa nytkään mitään.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Juuri tänään luin kaverin kotisivuilta, että tyttö oli tullut tuossa jonkun päivää sitten. :)

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei, paitsi kissanpentu.

5. Missä maissa kävit?

Englannissa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2006, jota puuttui vuodesta 2005?

Tarmoa käydä koulua.

7. Mitkä vuoden 2005 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Eipä muistu mitään. Tapahtu paljon muttei päivämäärät jääneet mieleen.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Lähdin Englantiin monen vuoden jahkaamisen ja haaveilun jälkeen. Vaikkei reissu ihan onnistunut kynnys lähteä on jälleen ylitetty.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Avoimen yliopiston kesken jättäminen.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Nenä on ollut tukossa koko vuoden. Järkyttävä kurkkukipu joka ajoi Suomeen lienee tuskallisin vaikka selkäkipukin sai kyyneleet silmiin (kurkkukivun aikana ei voinut syödä joka veti energiat ja mielen ihan pohjaan).

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Läppäri, mp3-soitin ja lentolippu Lontooseen.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Thompsonien vauvojen.

13. Kenen käytös masensi?

Siskoni, Amandan ja mtt:n uuden lääkärin.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Asumiseen ja ruokaan?

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Londonin tubesta. :)

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2005?

Robbie Williamsin One of God's better people

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?

onnellisempi

b) laihempi vai lihavampi?

ehkä kilon pari lihavempi

c) rikkaampi vai köyhempi?

"rikkaampi"

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Muistanut ystäviä.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Ollut tekemättä mitään.

20. Kuinka vietit joulua?

porukoilla

22. Rakastuitko vuonna 2005?

en

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

none

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Vanha kunnon Survivor. Muita hyviä C.S.I:t ja Salkkarit. Vaikea sanoa kun jokainen seuraamani sarja on omalla tapaansa hyvä.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

en?

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

En edes muista mitä olen lukenut. Ilmeisemmin en mitään merkittävää tai suuria tunteita herättävää. Potterin. :D

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Muistin miten loistava Robbie on. Törmäsin myös Didon johonkin levyyn jonka sittemmin poistin mp3-soittimesta eikä sitä nähtävästi ole koneellakaan?!

28. Mitä halusit ja sait?

Lähteä Lontooseen. Uuden tietokoneen. Molemmat sain.

29. Mitä halusit, muttet saanut?

Lähes vuotta Lontoossa.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

Jos pitää sanoa joku uusi, joka ilmestyi tänä vuonna niin Linnunradan käsikirja liftareille.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

Töitä, olin kipeä ja odotin seuraavaa päivää jotta pääsen Suomeen. 27 täytin.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Paperi avoimesta ja Lontoon reissun onnistuminen. Rakastuminen brittipoikaan olisi myös kelvannut. ;)

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?

Farkut, t-paita, villasukat, H&M:n riippuvia korviksia ja isoja huiveja.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Tulevaisuuden suunnittelu.

35. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Hedelmöityshoidot ja tekijänoikeuslaki.

36. Ketä ikävöit?

Saraa ja omaa kotia.

37. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Vanhempi Englannissa asuva serkkuni vaikutti loistavalle tyypille. Voiko sen laskea uudeksi sillä en ole koskaan pahemmin ollut tekemisissä hänen kanssaan?

sea   02:59   


0 Kommentti(a):








teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger