Päivän järkevä väläys.

En oikein tiennyt mihin aikaan pitää herätä tms joten nousin kun kuulin muiden nousevan. En siis käyny aamulla suihkussa. Vauvat nukkuu tunnin aamupäiväunet joten menin sitten sillon. Herättyään vauvat syö ja menee kävelylle (tyrkitään rattaissa ei ne itse kävele). Kysyin sitten Neleltä käykö jos jään sisälle ja kuivaan hiukseni sillä aikaa, matkahiustenkuivaaja on aika surkea, kestää 30min saada hiukset edes hieman lähelle kosteaa.

Illalla kun puhuin Amandan kanssa kävi ilmi, että Nele oli (jälleen) raportoinut kaikki (miksi se ei raportoi hyviä asioita?). Amanda ihmetteli miten mä silleen jäin sisälle kuivaa hiuksiani. Päivitteli, että jäisinkö tosiaan lasten kanssa sisälle jos olisin yksin ja semmosta. Heeeeetkinen. Nele meni joko tohon puistoon, osaan sinne tai kierteli kortteleita ympäri, osaan kävellä. Mitä siis missasin? Ja miten niin olisin toiminut yksin ollessa samanlailla? Jos olisin ollut yksin niin en kai nyt olisi edes mennyt suihkuun tai olisin sitten lähtenyt märällä päällä. Tietysti olisin vienyt vauvat ulos, koska ne kuuluu viedä ulos siihen aikaan. Ajattelin vain, että miksi minä turhaa lähden kävelemään Nelen vieressä kun en oikeasti olisi oppinut mitään uutta tai jännää mitä pitäisi tietää. Opin sen kävelemisen jo 25 vuotta sitten. Luulen osaavani sen aika pirun hyvin, vaikka unissani.

Soitin sinne järjestöön aiemmin päivällä. R-L ehdotti ensin vaihtoa, juteltuamme aikamme hän kehotti juttelemaan vielä Amandan kanssa ja lupasi ottaa yhteyttä sopivaan perheeseen johon oli jo lähettänyt paperini. Huvittavaa oli, että puhuessani puhelimeen ovikello soi ja postelijooni toi kasan postia (allekirjoitettava) joiden joukossa oli paksu kirje R-L:lta, arvaten uusien ehdokkaiden papereita. Myöhemmin puhuessani Nelelle soitosta R-L soitti ja antoi yhden ehdokkaan puhelinnumeron.
Jok.tap. uusi perhe-ehdokas olisi pohjois-Lontoossa, israelilaisia, yksi lapsi n. 1½v, isä töissä, äiti opiskelee, palkka suht sama ja tunnit ehkä hieman vähemmin/sama. Matkustelua kuulma paljon, mutta ei Israeliin. :D Minulle sama vaikka mentäisiinkin Israeliin, tulinhan Lontooseenkin. ;) Tod.näk. menen käymään haastattelussa ja päätän lopullisesti sitten.

Amandan kanssa puhuessa tilanne oli muuttunut. Amanda oli yllättynyt ja hämmästynyt miten hyvin tulin toimeen lasten kanssa ja miten kaikki sujui hyvin. Oli hyvin ihastunut, että pelasin erilaisia pelejä Benjaminin kanssa. Miksipä en pelaisi. Muistipelit, palapelit ym on kivaa. Kotona oli minä, Nele ja Amanda joten ei tarvinnut kytätä vauvojakaan. Benjamin keskimmäisenä tarvitseekin selvästi välillä aikuisen kaverin pelaamaan ja antamaan paljon huomiota. Isommat pojat ovat välillä vähän turhan isoja hänen leikkeihin ja vauvat selvästi liian pieniä. Pelaaminen/leikkiminen käy minulta tosin ihan luonnostaan. Jennan kanssahan tuli pelattua joka päivä.

Nyt Amanda olikin enemmän sen kannalla, että ehkä sittenkin jään. Pelkäsi lähinnä tulevaa ja jossitteli. Jos vaikka molemmat vauvat huutaa yhtä aikaa tai jos sitä ja tätä ja tota. Mitä sitten kun ne alkavat kontata urakalla? Ja jaksanko fyysisesti tätä. Jaksanko juosta portaissa, jaksanko hakea poikia koulusta, jaksanko kävellä puistoon. Haloo! Vaikka olenkin lihava ei se tarkoita, että makaan porsaana koko päivän enkä jaksa edes portille kävellä. Jessus, onhan tämäkin huone kakkoskerroksessa, se on vain yksi lisää. Ja kuoleeko se vauva jos haen sen 10 sekunttia hitaammin kun Nele tai Amanda? Benjamin näytti olevan oikein tyytyväinen kun hakiessani häntä koulusta kävelimme hänellekin sopivaa vauhtia eikä kukaan hoputtanut jatkuvasti. En usko, että vauvatkaan suuttuvat jos kävelen hitaammin kun muut työntäessäni heitä rattaissa. Hemmetti, olen jaksanut 26v miksi en jaksaisi nyt. Ja siinähän se kunto kasvaa.

Toisaalta pohdin haluanko enää tämän jälkeen jäädä tähän perheeseen. Haluanko todistella joka päivä jaksamistani? Haluanko epäillä joka päivä onko tämä tarpeeksi hyvin? Pelätä joka päivä mitä jos Amanda päättääkin etten jaksa. Ilmapiiri kärsii aina tälläisestä, etenkin kun epäillään heti, turhaa ja soitetaan järjestöön keskustelematta ensin. Ehkäpä siis jo sen takia on parempi lähteä. Harmittaa silti, kävi miten kävi.

Astuppa isäntäperheesi saappaisiin, tulee tuntematon tyyppi jonka vastuulle pitää lapset jättää.. Ainakin itse arvioisin aluksi että mikään kandinaatti ei ole tarpeeksi hyvä, johtavana ajatuksena 'EEEeeeHELE!! WTF toi tekee'.

Veikkaan että viikossa kun oppii tuntemaan henkilön, pystyy vasta muodostamaan kuvan, jolla voi arvioida pystyykö henkilö suoriutumaan tehtävästään.

Laita jeesusteippiä takaraivoon, että saat kestohymyn päälle. Jos ei viikossa asenne muutu, niin haistattele pitkät ;)

Johan tuota siellä ihmeen pitkään viihdyitkin... Hyvä ei ole missään eikä mikään.

naxos: Tietysti se on heistä hankalaa vaikka onkin ollut vaikka kuinka monta tyttöä aiemmin. En vain ymmärrä miksi hekään eivät voineet odottaa sitä viikkoa vaan heti ekana varsinaisena työpäivänä Amanda päätti ettei minusta ole hommaan.

Kestohymy kyllä on...

Anonymous: Löitkö sinäkin vetoa?

Kyllä minä viihdyn tässä talossa ja perheessä ei tässä siitä ole kyse. Minä voisin ihan hyvin jäädä, koska koen pärjääväni oikein hyvin. Vaan jos perheen äiti alkaa kytätä jaksamistani niin kyllä se pidemmän päälle alkaa nyppiä. On parempi vaihtaa nyt kun kuukausien päästä. Itsehän Amanda tätä halusi, en minä.