Pitäisi kai ostaa se uusi hiiri kun possustakin on ihan neliskanttinen. :D [via niunau] Onneksi kampaajalla oli sakset kunnossa ja sain tänään uuden kuontalon (haircuttia!).
Veloena linkitti tänään artikkeliin...(haa! Taustalle räpsähti blogin nimikkobiisi, Sarahin Gloomy Sunday :)
Suomalaisia aina haukutaan hiljaiseksi ja kyllähän me olemme hiljaisempia verrattuna moneen etelän ihmiseen. Varmasti osa syy on ettei Suomessa asuta niin lähekkäin ja suomalaisilla ylipäätään on isompi henkilökohtainenreviiri, ei vain olla totuttu olemaan niin like, ottamaan naapuri huomioon ja pälpättämään jatkuvasti.
Ihmettelen vain aina miksi tämä hiljaisuus on niin negatiivinen? Onko hiljaisuudessa jotain pahaa? Vai olenko vain kasvanut siihen, että ollaan hiljaa jos ei ole mitään sanomista? Pienenä oli todella puhelias ja juttelin aina ja kaikkien kanssa. "Häiriköin" jokaista, niin opettajia, kavereita, bussikuskeja kun naapurin mummoa. Aina äänessä. Vaan vuosien varrella olen oppinut arvostamaan hiljaisuutta. Olen huomannut, että mitä epävarmempi olen sitä enemmän puhun. Jos taas viihdyn toisen seurassa ja pidän hänestä ei hiljaisuudet ole inhottavia vaan nautinnollisia. Miksi ilma pitää täyttää sanoilla? Usein vielä turhilla sanoilla? Eikö pälpättäjä luota siihen, että hiljaisuus kantaa itseään? Vai ovatko he niin tottuneet elämään melusaasteessa etteivät ymmärrä hiljaisuuden kauneutta? Joskus on hyvä olla hiljaa, silloin voi vaikka kuulla omat ajatuksensa.

Ja pari huomiota artikkeliin. Totta kai tekstitykseen lyhennetään eihän sitä muuten kerkeä lukemaan ja kyllä, suomessa on myös please sana, se on kiitos tai sitten se sisältyy itse taivutusmuotoon. Ja mitä se kertoo brasilialaisen älykkyydestä jos hän luulee kaverin toteavan joka aamu "kahdeksan"?! :D Sokkeriin en edes puutu. ;)