lauantaina, kesäkuuta 25

Kuvasaalista maalta...

Mila makasi yksi ilta söpönä portailla. Juoksin hakemaan kameraa ja juuri kun sain raivattua äitipuolen kukat keittiön pöydältä pois edeltä, kattiseni nousi, venytteli oikein makeaan ja kääntyi :D
Samainen kisu kököttää penkillä. Miten tuo pää näyttää noin isolle? (Musta tikku on pantaa.)
Ei mikään turha 17v. vanhaneiti! Meni ja pyydysti aamusella jäniksen poikasen ja iltapäivällä herkutteli jemmaamallaan pupun pojan takapäällä. Otetaan huomioon sekin seikka, että Mila alkaa olla puolikuuro. Söi muuten luineen päivineen. :)

Sitten vähän äitipuolen kukka saalista (juu, vika on luonnonkukka). Osaatteko kertoa mitä nämä kaikki edellä esiteltyt kukat on? (Huomaa komea aitta takana.)
Kiinanruusukin puhkesi kukkaan viikon odottelun jälkeen.

Namnam, kypsyisi vielä, punasia, valkoisia ja mustiakin on sekä karviaisia.
Unohdin tutkia oliko tämä omenapuun oksaa vai jonkin kukka tuolta takana olevasta penkistä. Tuo on muuten se puu johon pienenä kiipesin jatkuvasti ja josta lopulta hajosi yksi oksa alta, on vähän vanha ja laho. Nappasin kuvan myös siitä pihakoivusta josta lupasin. Otettu takapihalta päin. Koivulla ikää n.40v. tai itseasiassa siinä on vissiin kaksi koivua ihan kylkikyljessä. Tuota tietä pitkin tullaan meille. Mäen päällä oikealla on riihi joka ei ihan näy puiden takaa. Arska paisto komeesti mäkeen samalla kun pilvet varjosti kaiken muun ympärillä. Syreenejä on lähes joka talon kulmassa. Mun mielestä ne on tosin sireenejä.

sea   17:55   


10 Kommentti(a):

Anonymous Anonyymi...
Ei ihme, että jotkut vihaavat kissoja jos ne saavat pyydystää vapaasti jäniksenpoikasia. Tuntuu pahalta, että kerrot siitä niin luonnollisesti.
Blogger sea...
Minusta se on luonnollista, että maaseudulla kissat ovat vapaana ja pyydystävät hiiriä ja myyriä. Jos kissa saa kiinni linnun tai jäniksenpoikasen niin minäpä uskallan väittää ettei tuo eläin ollut silloin terve ja niin sanotusti elinkelpoinen.

Otetaan edelleen huomioon, että kyseessä on 17-vuotias puolikuuro kissa. Jos tälläinen kissa saa kiinni jäniksenpoikasen niin uskotko todella, että poikanen on ollut täysin terve? Ja mitenpä rajoitat mitä kissa pyydystää ja mitä ei? Pitämällä kissaa sisällä 24h? Huomasitko sen hiekkatien? Kyseessä on todellakin maaseutu, niin syvällä maalla kun olla ja voi. Vaikka yleensä olen sisäkissojen kannalla, niin rajansa silläkin. Maaseudulla kissan pitäisi päästä nauttimaan luonnosta ja vapaudesta.

Minä olen maalla syntynyt ja kasvanut (vaikka olenkin puolet elämästäni kaupungissa asunut). Maalla on maaseudun lait (eläimillä), normaalia luonnon kiertokulkua. :)

Enkä usko kenenkään (maalla kasvaneen) vihaavan kissoja, koska ne saavat kerran 20 vuodessa yhden pupunpojan kiinni. ;)
Anonymous Anonyymi...
Kuvan 5 kukka on jokin jaloakileija lajike, kuvassa kolme päivänlilja(?), kakkoskuvassa särkynytsydän, köynnös vaikuttaa kärhöltä (ehkä alppikärhö?)
Blogger sea...
Juu, akileijan muistin itsekin, samoin särkyneen sydämen, muita en... Kyllähän se äitipuoli ne luetteli, mutta ei tällä muistilla. :)

Noita akileijoja kasvoi vanhan talomme nurkissa ihan kamalasti ja aivan uskomattoman montaa väriä.
Blogger ainailona...
Kissa on metsästävä petoeläin ja lihansyöjä. Milloin tilaisuus vaan urkenee, niin käpälä heilahtaa ja saalis otetaan kiinni (syödään sitä sitten tai ei, stadin Misse vaan enimmäkseen leikittelee).

Näin käyttäytyy myös se sohvan selkämyksellä talvet retkottava kaupunki-sisäkissa MAASEUTUOLOSUHTEISSA, jopa VALJAISSA, jos sopiva saalis tulee kantomatkan päähän ja kärsivällinen väijyntä tuo tulosta. Kaupungissa siihen ei ihan hevin tarjoudu mahdollisuutta, kun apajat ovat niukemmat.

Luonnon laki, näin se menee. Herneet soppaan ja kissallekin kesäfiilikset;-))
Blogger sea...
Siskon kissa ei osaa pyydystää hiiriä, niin kaupunkilainen kun on. :D
Anonymous Anonyymi...
Olen samaa mieltä kuin Elina siinä, että _jos_ kissa saa kiinni jäniksenpoikasen tai vaikka oravan, niin nämä saaliiksi jääneet eläimet eivät tosiaan ole olleet täysin terveitä.

Meidän kissa sai oravan kiinni. Niin ihmekissa tuo meidänkään yksilö ei ole, ettäkö siltä onnistuisi terveen ja elinvoimaisen oravan saalistaminen.

Noh, kaikille äimistelijöille ja kauhistelijoille tiedoksi, lepo vaan. Kissa on nykyisin ulkokissa vain valjaissa, ja saaliitkin lähinnä sohvan alta löytyviä pölypalloja :-)
Blogger sea...
Orava on kyllä aika kova pala, nehän on julmetun vikkeliä. Mitenhän ihminen onkaan saanut ennen niitä kiinni maksaakseen oravannahoilla? ;)
Anonymous Anonyymi...
Kyllähän kissa oravia saa, tietty se vaatii katiltakin hieman. Esim. meidän 7kk ikäinen leikkaamaton kolli on tälle keväälle saanut jo kolme oravaa. Mutta on täällä oraviakin riesaksi asti. Avoimella maalla ei oravalla ole saumoja kissaa vastaan, nehän käy piilottelemassa niitä eväitään. Silloin meidän kissa iskee. Ja seuraa kyllä puussa vaikka latvaan saakka mutta siellä orava vetää pitemmän korren. Uskon että meidän katin punavalkea puolipitkäkarvainen turkki auttaa kans asiaa. Oravallahan on tosi hyvä näkö. Väittäisin ettei esim. mustavalkealla katilla oo niin hyvää mahista värinsä suhteen vaanimishommissa ainakaan oravaa vastaan.
Blogger sea...
Varmasti vikkelä ja fiksu kissa saa oravan kiinni, etenkin jos orava vähän töpeksii varovaisuudessa. :D
Toisaalta, jos oravia on riesaksi asti niin silloin on ihan hyväkin, että toinen eläin vähän karsii kantaa. :)







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger