torstaina, toukokuuta 12

Voi haukotus. Jos en paremmin tietäisi voisin luulla heränneeni todellakin yöllä kuten kännykkäni vakuutti. Hassu vekotin oli sekaisin. Herätys soi ysiltä, mutta kännykän yläkulmaan oli jumittunut 3.35. Kävin asetuksissa klikkaamassa ok (siellä kello oli yhdeksän) jonka jälkeen siirsin herätystä tunnilla. Tunnin päästä kellot kilisivät jälleen näytössä, mutta yläkulman kello oli itsepintaisesti edelleen yhdeksän. Lopulta suljin koko luurin jonka jälkeen se toimi jälleen moitteettomasti. :)

Väsymys on valtava. Revin itseni ylös ennen puolta päivää ja koko päivä on mennyt haukotellessa. Aion sinnikkäästi yrittää silti pitää tätä rytmiä yllä. Toissa päivänä menin unille yhden aikaan ja heräsin yhdeltä. Eilen menin nukkumaan kahdelta ja heräsin tänään tosiaan varttia vaille kaksitoista. Tänään olisi taas kova yritys päästä petiin ennen kahta ja huomenna herätä viimeistään puolilta päivin.

Mea heitti tänään pahan aiheen. Itse en oikeastaan koskaan luo bloggaajille tai irkkaajille tms mitään ulkonäköä. Sukupuoli muotoutuu itsekseen siinä sivussa ja joitain luonteenpiirteitä ehkä, mutta ulkonäön otan yleensä vastaan sinä minä se tulee. Ehkäpä se ihmisen sisäinen ääni on niin valtava etten pohdi minkälaisesta ihmisestä ääni tulee. Miellän kaikki tavallisiksi ihmisiksi. Toki yllätyksiä tulee eli kaippa mieli jotain kuvaa luo.
Pitänee sanoa ettei mean ääni kyllä kuullostanut mealle. Ei äänessä mitään vikaa ollut, olin vain kuvitellut sen pehmeämmäksi ja ehkä hieman korkeammaksi. Toimittajan ääni on lähempänä sitä meaa mitä minä olen kuvitellut. ;) Tulipa sitten koko kaupunkireissu katseltua ihmisiä sillä silmällä. "Tuo voisi olla mea, paitsi mea on pidempi. Tuo voisi olla mea, mutta mea on blondi. Tuossakin on jotain meamaista, mutta liian nuori." :D Onneksi tiedän, että muutamassa päivässä unohdan koko jutun ja mean ääni muuttuu takaisin hiljaisiksi sanoiksi.

sea   18:57   


2 Kommentti(a):

Päivän emävale: "Heidän ympärilleen on kehkeytynyt yhteisö, joka palkitsee vuosittain parhaat ja taidokkaimmat Kultainen Kuukkeli -palkinnolla."

Hohhoijjaa. Ensi vuonna rytisee.
Blogger sea...
Niin, se toimittaja taisi sanoa jotain tuollaista? Toisaalta vähänkös ne tietää. :)







teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger