Sisko kertoi tänään, että äiti on aika huonona. On kuulma laihtunut anorektikkomaiseksi ja muutenkin terveys reistailee. Sinänsä ei siis mitään uutta. Anna (isosiskoni) on kuitenkin huolestunut miten hänen käy jos äiti päättää kuolla. Äiti nimittään aikanaan teki paperit jossa Annasta tulee Saran (siskopuoli, kohta 13v) huoltaja jos äitille sattuu jotain. Olisihan se toki iso isku ja Annan elämä muuttuisi kerta heitolla aika pahasti. Ensimmäinen ajatukseni oli silti "kuolisikin pois, Saran olisi paljon parempi olla Annan kanssa".

Anna murehti miten hänen nykyinen miehensä suhtautuisi jos tyttöystävän huollettavaksi tulisi yhtäkkiä teini. En oikein ymmärrä tätä Annan nykyistä miestä muutenkaan, mutta mielestäni tuollaiseen sopeudutaan jos toista oikeasti rakastetaan. Sara ei ole edes mitenkään hankala lapsi. Kiltti, hiljainen ja sopeutuva vaikkakin osaa välillä olla tempperamenttinen. Uskon Saran olevan sen verran fiksu, että keskustelemalla voidaan asioista sopia.

Itse en osaa murehtia tulevasta. Se on vähän kun menneen kanssa jahkaaminen ja jossittelu. Kun ei sitä tulevaa voi määrätä eikä mennyttä muuttaa niin miksi murehtia. Jos nyt käy niin, että äiti kuoleen niin sitten se kuolee ja Sara menee Annalle ja sitten siihen vaan sopeudutaan. Ehkä joku nyt toteaa siellä, että helppohan minun on sanoa kun Sara ei tule minulle. Tiedän. En silti osaisi murehtia. Oma elämäkin on vähän auki (ai vähän) enkä silti jaksa pohtia ja vaivata päätäni sillä meneekö kaikki vielä joskus hyvin. Asioilla on tapana järjestyä jos ei hyvin niin edes jotenkin päin sopiviksi.

Sitä paitsi minusta olisi jotenkin makeeta asua Saran kanssa kahden. Anna ottaa sen ehkä vähän liian äitinä, kun minä näen asian enemmän huoltajana. Sara on kuitenkin jo iso ihminen joka osaa huolehtia itsestään. Tokihan hän tarvitsee rajoja ja huolehtimista, mutta noin arjessa. Tyttö tietää, että läksyt on tehtävä, koulu hoidettava, kotiin on tultava yöksi ja kännykkälasku ei saa hipoa pilviä. Jos nyt välillä vähän kinataan ja tingataan niin mitäs sitten. Murehditaan sitten kun tilanne on käsillä. Nyt hakataan päätä seinään tämän hetken asioiden kanssa.

ps. Olipas Sarasvuo söpö ja symppis Huumassa. nam.

Annan ei ole mikään pakko ottaa Saraa huollettavakseen. Äitisi ei voi myöskään määrätä Saran huoltajaa etukäteen, hän voi vain ehdottaa. Huoltajaksi tulee sellainen henkilö, joka suostuu tehtävään ja joka on paras ottaen huomioon lapsen etu. Näin ollen sinäkin olet potentiaalinen Saran huoltajakandidaatti, jos olet itse valmis siihen.

Ei kai pakko ole joo, asiasta on tosin tehty ihan virallinen paperi johon Annakin kai nimensä on laittanut. Saran isä on Algeriasta ja tuolla paperilla on tarkoitus välttää Saran joutuminen hänen huostaansa jos äitille joskus jotain tapahtuu.
Anna kuitenkin on sitoutunut Saran ottamaan ja sanoi tänään viimeeksi, että niin tekee jos tilanne menee sellaiseksi. Itseasiassa harkitsi jopa josko ottaisi nyt jo kun äiti joutuu ramppaamaan sairaalassa jne eikä se ehkä ole kovin hyvä ympäristö lapselle, mutta ehkä odotamme ensin miten äidin käy.

Pakko sanoa ettei äiti sana millään meinaa luonnistua kun puhun äidistäni. Mutsi ei sovi suuhuni murresyistä ja oikeallakaan nimellä en äitiäni ole koskaan kutsunut. Miksiköhän häntä sitten kutsuisi.

Ok. Voisit ehkä kutsua äitiäsi nimityksellä "nainen, joka on synnyttänyt minut".

Muuten hyvä, mutta on vähän pitkä nimitys. :D

"synnyttäjäni"? Viittaisi siihen, että ei ole tehnyt muuta merkittävää kuin synnyttänyt sinut.

Niin. Siinä vaan haiskahtaa se, että kyseessä olisi vain biologinen äitini jonka kanssa en ole suuremmin ollut tekemisissä. Olen kuitenkin asunut äitini kanssa 5+4+4 vuotta. Eikä äidissä mitään vikaa (kai) ollut silloin kun pieni olin.