Luin tuossa eilen Mintun uusinta. Erityisesti se "Kysymys ja vastauksen tekele" kappale jäi pohdituttamaan.
Itse en suuremmin ole tosiaan koskaan pohtinut kuka on at ja kuka yt. Jos minun pitäisi mies valita niin luulen kallistuvani enemmän niihin tuikitavallisiin nörtteihin joille ei ole ollut kovinkaan montaa naista elämänsä aikana. Pyykkilautavatsakännääjiä en voi sietää. Ottakoon mallitytöt ne miehet.
Anyway... Se juttu. Tämä mies johon törmäsin junassa. Olemme vaihtaneet nyt muutamat sähköpostit ja minua nyppii. Jos ja kun vaihdetaan sähköpostia tutustumismielessä niin eikös siinä pitäisi kertoa jotain itsestään? Jos toinen kertoo vaikka kouluista missä on käynyt niin vastavuoroisesti minä yleensä kerron mitä kouluja minä olen käynyt jne. Myös vitsien määrä on, etenkin kaksimielisten, yleensä rajattava kohtalaisen minimiin. Koskaan et voi tietää, etenkään sähköpostitse, ymmärtääkö toinen juttuasi. Ei sillä, kyllä minäkin vitsailen ja jopa kaksimielisiä, mutta rajansa niilläkin.
Kaksi asiaa siis jo pielessä. Vitsit ("Ai oot lähihoitaja. Hoidaks mua? Annatko mulle? ...sun puhelinnumeron."). Ne on kivoja, mutta kun et vielä tunne minua etkä tiedä millainen olen, yritä pysyä sellaisissa mitkä jokainen ihminen ottaa vitsinä. Älä ammu yli, ainenkaan useaa kertaa, jatkuvasti. Toinen juttu on tuo itsestään kertominen. Jos minä kerron ja kysyn asioita niin vastaa, en kysy mitään äärimmäisen henkilökohtaisia vaan ihan tavallista turinaa. Ei minua kiinnosta googlettaa pelkän etunimen perusteella ja leikkiä mitään salapoliisia loputtomiin. Voin kyllä googlata (ja usein sen teenkin) jos tiedän koko nimen tai muuten tarpeeksi infoa. Voin myös findia puhelinnumeron ja lähettää varovaisen teksiviestin (ei ikinä puhelua, ei ole reilua soittaa tuntemattomalle ylläreitä). "Emmä kerro, sun pitää ottaa selvää."-jutut ei kerta kaikkiaan sytytä. Kuka jaksaa ihmistä jolta saa nyhtää kaiken? Kiitos, sain Timon kanssa jo tarpeekseni siitä.

Vähän luulen etten pääse (ei voi sanoa pääse) koskaan kahville asti tuon miehen kanssa. Intoni lopahtaa liikaan salaperäisyyteen, joka alkaa jo olla lähinnä ärsyttävää.
Just niin mun tuuria.