Olen jo monta päivää pohtinut tätä Aasian katastrofia, lukenut netistä tapahtumia, katsonut uutisia, lukenut muiden mielipiteitä blogeista. Harva on kuitenkaan kanssani täysin samaa mieltä. Sivusta osui ehkä lähimmaksi ja eräs "uutisia" välittävä blogi ehkä kauimmaksi.

Olen lukenut monia typerä mielipiteitä siitä miten oli turistien omaa hölmöyttä lähteä Aasiaan, miten media huomioi vain länsimaalaisia unohtaen paikalliset, miksi ei kannata lahjoittaa rahaa (Suomessakin on köyhyyttä) ja miten tämä on vain yksi pieni onnettomuus Suomen kannalta eikä tästä pitäisi nostaa haloota.

Minä olen erimieltä.

Mielestäni tämä on sekä kansallinen, että kansainvälinen katastrofi. Jollein jostain löydetä vielä satoja suomalaisia hengissä on tämä suurin onnettomuus sitten sotien. Eikä sotia mielestäni voi verrata tälläiseen, sodissa tappelevat ihmiset, tässä on kyse puhtaasti onnettomuudesta. Tavallisen Tanelin elämässä tämä näkyy. Aivan varmasti joku lasten tarhasta tai koulusta on ollut mukana, aivan varmasti työympäristöstä löytyy joku jota tämä koskettaa, jos ei muualta niin tuttavapiiristä tai pahimmassa tapauksessa omien sukulaisten keskeltä. Luojan kiitos minun korviini ei ole vielä kantautunut ketään tuttua jota tämä koskettaisi. Saas nähdä kun koulu jatkuu parin viikon päästä.

Jos lehdet olisivat läntänneet lööppiin "150 000 kuoli tsunamin iskiessä!" tasan yhtenä päivänä ei kukaan olisi tehnyt yhtään mitään. Mummot olisivat juorunneet, kahvihuoneessa olisi päivitelty, mutta siinä se. SPR olisi varmaan lähettänyt apua, mutta vain sen mitä tavallisessakin tilanteessa. Ketä olisi loppujen lopuksi kiinnostanut 150 tuhatta kuollutta toisella puolella maapalloa? Kuinka moni olisi lahjoittanut rahaa? Jättänyt uudenvuodenraketit ostamatta? Oikeasti. Kuinka moni teistä lukijoita lahjoitti rahaa Bamin maanjäristyksen sattuessa? Kuinka moni edes muistaa koko juttua ellei sitä olisi nyt nostettu pinnalle? En minä ainenkaan.

Tässä kohtaa media tuo esiin länsimaalaiset. Miksi?
Jos suomalaiselle kerrotaan, että Aasiassa kuoli 150 tuhatta se ei tunnu miltään. Jos lehdessä kerrotaan, että pari sataa suomalaista kuoli hyökyaalloissa se tuntuu. Kun tuodaan lehtiin henkilöhaastatteluja, rajuja kuvia, itkeviä ihmisiä ja orpoja lapsia alkaa ihmisten silmäkulmaan muodostua kyynel. Ihminen alkaa miettiä mahtoiko tuolla joukossa olla joku tuttu? Hei, minähän olen joskus lomaillut tuolla. Onkohan se hotelli vielä pystyssä? Mitenhän sen kivan matkaoppaan kävi? Entä sen ystävällisen kauppiaan? Tuolla rouvalla on saman ikäsiä lapsia kun minulla. Entä jos minä olisin ollut tuolla? Mitä jos minun poikaystäväni olisi kuollut?
Tuomalla aiheen lähelle, henkilökohtaiseksi, media saa ihmisen heräämään. Kun sopivalla hetkellä aletaan tv:ssä, radiossa ja lehdissä mainostaa tilinumeroita ja puhelinnumeroita joiden avulla voit antaa rahaa hyväntekeväisyyteen alkaa ihmisten lompakot heltyä. Jos näitä tarinoita ei tuotaisi näin lähelle ei ihmiset lahjoittaisi rahaa. Kuinka usein sinä olet lahjoittanut rahaa Afrikan lapsille? Lahjoititko rahaa nyt Aasiaan?
Medialla on varmasti myös mielessä myyntitulot, en nyt väitä ettei sellaista tapahdu. Mutta jos ihmiset eivät kerran kestä tälläistä mässäilyä niin kuka hitsi niitä lehtiä ostaa? Kuka näitä uutisia tekee? Kuka niitä henkilöhaastatteluja antaa? Miksi uutisia tehdään? Kuka siellä median takana on?

On tietylla tapa rumaa haastatella sekavia turisteja lentokentällä. Enkä minä hyväksynyt sitä Lumikeron tapaa kiskoa paljasjalkaisesta pojasta ulos sitä "kamalaa", kun toisen naamasta jo näki miten hirveää on. Sen sijaan tänään tullut Tomi Jalosen haastattelu oli oikein asiallinen.

Totuus kuitenkin on, että suomalaisen on paljon helpompi samaistua toiseen suomalaiseen kun indonesialaiseen. Jos rahaa halutaan saada on ihminen saatava heräämään (syyllistäminen on äärimmäisen tehokasta). Ja rahaahan Aasiassa tarvitaan, nyt ja myöhemmin.
Voisimmeko surra tätä sekä kansallisena, että kansainväisenä katastrofina? Mahtuuko meidän sydämeen sekä suomalaiset, että aasialaiset? Lopuksi pakko todeta, koska meitä niin haukutaan turistien suremisesta... Emme me suomalaiset ole ainoita maailman ihmisiä. Eiköhän Thaimaassa surra thaimaalaisia (sekä ulkomaalaisia). Eivät ne thaimaan uhrit siis jää huomioimatta.