Kissat sitten lähti (tai no Tiiti jäi, pennut meni). Laura lähti peruutuksista ym. huolimatta humps torstaina, Lilla ja Yalbert perjantaina ja Samu lauantaina. Nyt on kovin hiljaista ja tyhjää. Kaikki muistuttaa pennuista. Lattialla on niiden lelut (Tiiti ei leiki) pahvilaatikot (eräänlaisia kiipeilytelineitä) on edelleen paikallaan, kaikki tavarat on edelleen makkarissa piilossa (jopa pirttipöydän tuolit), toisen hiekkalaatikon sentään raivasin tänään pois (se piti jok.tap. siivota ja hiekka vaihtaa). Tuntuu liian rajulle vedolle kerätä leluja pois lattialta, saati purkaa noita pahvitelineitä. Ne ovat olleet siinä kuukausia, lähes koko sen ajan kun täällä on kissoja ollut. Osaankohan edes elää enää kaksin Tiitin kanssa?
Tiedän, että pennut on poissa, mutta silti jollain asteella odotan kokoajan, että ne putkahtavat jostain, heräävät päikkäreiltä, rymistelevät telineellä tai kopassa, ruttaavat matot tai raapivat sohvaa. Mutta ei, on ihan hiljaista. Ei kuulu eteisestä miuta kun Lilla juoksee jalkoihin tahtoakseen syliin silitettäväksi. Ei ole sylissä pientä karvakasaa purisemassa. Äipän höpönassut on poissa. Kyyneleet ja ikävä on tullut taloon.

Vaikka ne ajoivatkin minut välillä raivohulluuden partaille, vaikka itkinkin niiden kepposten takia itken nytkin, pahemmin. Järki yrittää sanoa, että enhän minä voi niitä pitää, ei ole rahaa, edes yhteen. Silti alahuuli on rutussa ja silmät sumuiset. Olisinpa saanut nauttia niistä vähän pidempään.

Kaippa tässä pitää lohduttautua sillä, että ne kaksi ehdotonta suosikkiani, Lilla ja Yalbert on parhaassa mahdollisessa paikassa mitä ikinä keksin. Ja jos vain uudelle isille ja äitille sopii, sekä minulla on aikaa ja rahaa, tulen kyllä moikkaamaan tenavia pian. Toisaalta se voi kyllä olla vain pahaksi tälle ikävälle. Pillittäisin kuitenkin lähtiessä tai tunkisin Lillan takin sisään ja veisin mukanani.

Kyllähän minä tiesin ettei kissanpennuista luopuminen olisi helppoa. Tiesin, että luopuminen olisi se ensikotina olon kääntöpuoli. En silti uskonut, että se olisi näin vaikeaa. Ei se mielestäni ollut näin vaikeaa lapsena vai kultaako aika muistot?

"Miu, äipän purinakone."