Etsin tuossa äsken papereita huomista sossua varten. Jäin lukemaan viime kesänä tays:sta kirjoitettuja potilaspapereita (sen lääkkeiden yliannostuksen) sekä mtt-lääkärini lausuntoa (sen minkä tännekin kopioin). Masentavaa. Tuli jotenkin todella surullinen olo. Tiedänhän minä olevani sitä kaikkea ja tiedän tehneeni sen kaiken mitä niissä lukee, mutta silti se tuntuu pahalle. En minä haluaisi olla sellainen, en minä haluaisi tehdä sellaisia asioita, mutta... Totuus on vain niin inhottavaa, että mielummin sitä tunkee sen jonnekin syvälle sisimpään ja naurahtaa itselleen. Kun nauraa asioille ei niitä tarvitse ottaa tosissaan. Nauramalla voi mitätöidä kaiken. Ihan kun en olisikaan tuollainen, ihan kun teoillani ei olisi väliä. Kaikkihan on vain vitsiä.
Silti sattuu ja itkettää.

Ai niin, onneksi olkoon minulle. Täytän reippaan seitsemän tunnin päästä 26. Mahdankohan saada yhtään postikorttia? Tuskin, näinä kännykkäaikoina.