Toinen viulu osasi heittää oikean asian oikeaan aikaan. Liekö telepatiaa vai tiesikö hän, että minä pohdin juuri saman tyylisiä juttuja toisaalla.

Ihminen niin haluaa olla erilainen, oma yksilönsä, minä en ole kuten muut, muut eivät voi ymmärtää minua, tämä on minun juttuni. Myönnän sortuvani tähän itsekin, elin vuosia väittäen ettei kukaan maailmassa voi tietää miltä minusta tuntuu, sillä kukaan ei elä minun elämää. Kukaan ei voi olla samanlainen kun minä! Jos oikein tarkkoja ollaan niin onhan se totta juu, eihän samanlaisia ihmisiä ole olemassa, mutta ei se tarkoita etteikö joku toinen voisi olla lähes samanlainen tai tietää millaista elämäsi on. Joku toinen on voinut elää ja kokea samoja asioita, joku muu voi hyvinkin ajatella asioista kuten sinä.

Siitä tulee minun juttuni. Minun juttuni on olla sairas, nähdä illuusioita, kuulla toisen minän puhetta, olla lääkkeiden väärinkäyttäjä, ihminen joka haluaa tappaa oman äitinsä jne. Tämä on minun maailmani, minun kuplani, eikä kukaan muu voi tietää millaista täällä on elää. Tänne ei päästetä ketään. Minun juttuni.
Jos tänne päästäisi toisen ihmisen, jos myöntäisin, että joku muu ihminen voi ymmärtää tätä maailmaani se ei olisi enää yksin minun. Silloin alueelleni olisi tunkeutunut joku vieras joka ei sinne kuulu. Tämähän on yksin minun juttuni.

"Mikään ei tunnu miltään. Mikään ei kosketa minua. Aivan sama mitä toiset ajattelevat. Minä olen minä, jos ei kelpaa mene pois." Yksi minun mantroistani. Toistan sitä vuodesta toiseen ja lopulta uskon siihen. Vähän kun naistenlehdissä jossa käsketään joka aamu sanoa omalle peilikuvalle "olen hyvä ihminen" niin jonkun ajan päästä alat uskoa siihen.

Tälläinen toistelu, mantra, saa aikaan juuri tuon "minun juttuni"-ilmiön. Kyllä minä tunne, joskus liiankin lujaa, kyllä minua koskettavat asiat ja olen äärimmäisen epävarma ihminen. Toisten sanoilla on joskus aivan liikaakin painoarvoa. Olen sitä mitä peilaan muista. Olen sitä mitä muut sanovat minun olevan. Eihän asian niin pitäisi mennä, mutta se menee. Sitä pelkään. Siksi olen kehittänyt mantrani ja oman maailmani. En halua muiden näkevän epävarmuuttani. Pelkään sitä niin paljon, että suljen ihmiset väkisin ulos maailmastani huutamalla heille etteivät he ymmärrä minua! Pelkään, että joku ymmärtää, pelkään etten olekkaan enää yksilö, pelkään olevani kuten muut.

Tähän omaan maailmaan uskominen on vähemmän pelottavaa joten siihen on uskottava. Kiellän kaiken niin tehokkaasti, että uskon siihen itsekin. Oma maailma on oma turva. Eihän kukaan muu tunne minua kuten minä itse, joten minähän se tiedän ettei kukaan voi ymmärtää minua, kukaan ei voi tietää millaista elämä kuplassani on. Minun tunteeni, vain minä tiedän.

Pelottavia on ne hetket kun epäilee itseään, omaa maailmaansa, omaa mantraansa. Mitä jos sittenkin olen kuten muut? Mitä jos sittenkin joku toinen voi tietää millaista elämä minun maailmassa on? Mitä jos jollekulle toiselle on tapahtunut aivan samoja asioita? Mitä jos joku ajattelee kuten minä? Mitä jos en olekkaan yksilö?
Eihän se niin voi mennä? Eihän? Ei se voi...se ei kerta kaikkiaan voi...?

Ketä me loppujen lopuksi huijaamme? Ketä tai mitä me pelkäämme?