Kissavillapaita ja kuppi teetä, syksy on tullut.

Valehteleminen, kertomatta jättäminen, salailu, jänniä juttuja.
Kelle saa valehdella? Onko hyväksytympää valehdella tuntemattomalle kun läheiselle? Kuka on sitten tarpeeksi läheinen? Missä menee valheen ja valkoisen valheen raja?
Onko järkeä valehdella psykilleen? Tietyllä tapaa on tietysti ihan fiksu kertoa hänelle totuus kaikesta, miten hoidosta muuten mitään voi tulla? Mutta entä jos totuuden kertominen ei muuttaisi itse hoitoa mitenkään? Tai jos totuus vääristäisi psykin mielipidettä sinusta? Entä jos totuudella ei loppujen lopuksi ole väliä? Onko se silloin vain valkoinen valhe? Onko se hyväksyttävää?

Entäpä ystävä? Saako ystävälle valehdella? Jos totuus satuttaisi, vääristäisi mielikuvia tai aiheuttaisi muuten hankalan tilanteen, saako satuilla? Ja missä menee taas sen valheen ja valkoisen valheen raja? Mikä vale on iso vale ja mikä pieni? Ja onko totuudella loppujen lopuksi väliä? Jos totuus ei aiheuta muuta kun harmia niin onko parempi valehdella?

Milloin ystävä on ystävä? Voiko lyhyen tuttavuuden jälkeen olla ystäviä? Voinko oikeasti uskoa Joonaksen olevan ystävä, luottaa häneen ja kertoa hänelle mitä vain? Emme ole tunteneet kun parisen kuukautta. Voiko siinä ajassa oppia tuntemaan toisen tarpeeksi hyvin? Voiko sellainen olla jo aitoa ja oikeaa ystävyyttä? Missä menee raja? Mitkä on kriteerit?

Miten voi olla mustasukkainen vaikkei omista? Joka paikassa skorpioneja luonnehditaan aina mustasukkaiseksi, mutta minä olen aina kieltänyt sen itseltäni. Minä en ole mustasukkainen. Timo sai käydä baarissa kavereiden kanssa, hän sai jutella kelle tahtoi, kunhan oli rehellinen minulle. En minä soitellut perään tai estellyt hänen menojaan. Mustasukkainen olin vasta kun mielestäni ylitettiin rajoja.
Nyt olen huomannut olevani mustasukkainen miehistä jotka eivät ole minun. Ilmeneekö mustasukkaisuuteni siis vain parisuhteen ulkopuolella? Kun olen parisuhteessa luotan juttuun niin paljon etten koe aiheelliseksi olla mustis? Mutta kun toinen ei ole minun koen mustasukkaisuutta? Haluan toisen itselleni vaikken loppujen lopuksi edes tahtoisi jos siihen mahdollisuuden saisin? Huomaan olevani jollain tapaa mustasukkainen lähes kaikista miespuolisista kavereista ja tuttavista. Jollain asteella tahtoisin heidän kaikkien olevan vain minua varten. Palvovan vain minua. Toisaalta en halua. En kestä miehiä, edes mukavia, jos he roikkuvat lahkeessa ja minun pitäisi olla aina heidän ulottuvissaan.

Kenelle saa valehdella? Kuka on ystävä? Missä on rajat? Miten voi olla mustasukkainen jostain mitä ei edes omista? Miksi minun pitää aina tehdä aloite?

Kissanpentujen silmät alkavat olla auki. :)