Kirosin ensikoti bolgiin miten ärsyttävää on olla yksin. Olisi ihana jakaa kissojen kasvaminen jonkun kanssa, olisi ylipäätään mukava jos olisi seuraa. Yksinäisyys on helvetistä.
Silti ajan ihmiset pois ympäriltäni.

Näin tänään jo toisen ex-luokkakaverin (sama koulu) meidän rapussa. Koko koulun sukuko täällä asuu?! Olisi tietysti voinut jäädä juttelemaan, me tulimme koulussa ihan hyvin toimeen. En kyllä ole ihan varma tajusiko hän kehen törmäsi vai moikkasiko vain, koska talossamme moikataan kaikille.

Suututin Joonaksen varmaan eilen aika hyvin. Tuo ei taida haluta enää puhua minulle. Sitähän kai hain? Silti olisin kaivannut, että hän olisi yrittänyt...
Juu, tiedän.