Kirjoitetaanpa jotain mitä ehkä ei pitäisi kirjoittaa, etenkään kun ihmiset joista kirjoitan lukevat tätä blogia. Ollaan silti hetki mies joka sanoo asiat juuri niin kun ne on, eikä nainen joka kiertelee.

Mitä minä haluan.
Haluan Timosta ystävän jonka luona voin käydä viikottain juomassa kupin teetä ja pelaamassa erän (tai pari, koska olen huono) shakkia. Jutella niitä näitä aina kunnon avautumisista koulujuttuihin. Joskus ehkä katsoa elokuvan ja olla lähekkäin.
Tiedättehän naisporukat jotka käyvät viikottain kahvilla tai miehet jotka käyvät pelaamassa sählyä keskenään. Kerran viikossa, sosiaalinen kontakti, aina sama aika ja sama paikka (tai ainenkin lähes). Jokin varma juttu. Varma juttu siitä, että näkee yhden ystävän jonka kanssa voi jutella.
Ihan vain tunteakseen, että lähellä on ihminen. Ihmisen joka tuntee minut läpikohtaisin, tietää kaikki tunteeni vaikkei koskaan ole elänyt samanlaista elämää.

Haluan Joonaksesta ystävän joka käy luonani viettämässä aikaa, istumassa koneellani, katsomassa tv:tä, nukkumassa ja kyllä, vain nukkumassa vieressäni. Jonka kainaloon voin käpertyä jos on paska olo ja joka lohduttaa. Ihmisen joka tietää tasan millaista elämäni on sillä hän on elänyt ja elää sitä samaa.

Kaksi hyvin samanlaista ystävyyssuhdetta, joissa on kuitenkin niin paljon eroja.

Kumpikaan ei tule toteutumaan (ei ainenkaan molempiin suuntiin eli molemmat voisivat olla toisilleen samanlaisia ystäviä), tiedän sen, ei minulle tarvitse sitä kertoa, minä vain tiedän. Se tässä luopumisessa pahinta onkin.

Silti haluan uskoa ihmeisiin. Olla naiivi ja uskoa.