En tiedä miten kuvaisin tätä. Hajottaa on ainoa sana minkä keksin. Yhtäkkiä, teho-osaston mainoskatkolla vaan lakkasin hengittämästä ja kaikki oli vain liikaa. Ihan kaikki. Haluan pois. Jos olisi niitä lääkkeitä niin vetäisin ne, enkä edes tiedä miksi. En hallitse itseäni enää. Ei ole ketään johon tukeutua. Ei ketään kelle sanoa "mä en jaksa". On vain pakko jaksaa, on vain pakko valehdella itsellekin, että kaikki on hyvin. On vain pakko. En vain pysty siihen. En pysty valeh telemaan. En pysty vaientamaan tuota ääntä päässäni, saati tuota toista joka huutaa.

Haluan pois. Haluan Pitkäniemeen. Mutta en voi mennä sinne. En voi pettää kaikkia jälleen kerran. En voi soittaa ja sanoa etten voikkaan ottaa kissoja vielä. En voi soittaa kavereille ja sanoa etten tulekkaan huomenna. En voi perua koulun aloitusta. En voi. On pakko kestää vaikkei kestä.

Mä haluan Pitkäniemeen. Mä haluan syliin.

Mitä jos vain vedän ranteeni auki ja jää tuohon lattialle makaamaan? Mitä jos vain hyppään pää edeltä parvekkeelta alas? Saanko sitten luvan olla valehtelematta? Saanko sitten olla vapaa velvollisuuksista? Saanko sitten olla vapaa?

Soittaisin 112:seen, mutta ne ei ota mua kuitenkaan tosissaan. Mä en jaksa. Anteeksi. Mä en jaksanut.

ps. Ulkona huutaa ambulanssi, tulisipa se edes tänne.