Unohdin mitä mun piti kirjoittaa. Kirjoitan sitten vaikka jotain kakkaa.
Mieltäni on painanut jo jonkun aikaa kuinka moni kuvittelee, että olen mustasukkainen pitkän miehen menoista ja naisista. Itseasiassa en ole tai kaippa sitä joku voisi kutsua sillä. Minä koen olevani vain epävarma, itsestäni, omasta kelpaavuudestani. Kuten tiedämme, minussa ei ole ulkoisesti mitään mitä pitkä mies ihannoin. Hän ei myöskään ole antanut mitään vastauksia vuodatuksiini. No ei kai jos se ei sua kerta halua. Koen asemani todella hataraksi. Jos tietäisi edes suurinpiirteen tilani, pitääkö hän edes minusta, onko hän edes ihastunut minuun, voisin rauhassa kuunnella täydellisten naisten unelmointia.

Eikä noiden viiltojen teko muuten sattunut yhtään. Ensimmäiset kirpaisi hieman, mutta sitten se tuntui vain hyvälle nähdä veripisaroita. En nyt vuoda tyyliin kuiviin, mutta kirkuvan punaiset naarmut sain aikaan. Ja kohta varmaan jatkan. Pamejakin olen ottanut enemmän kun koskaan tähän mennessä (kerralla). Ei niihin muuten kuole, ei edes isoihin määriin. Tarkistin asian.

Samoin jatkan unelmointia siitä, että kaikki kääntyy vielä hyvin. Vaikka se turha toive onkin. On parempi olla pessimisti kun optimisti, opitimistina pettyminen on kahta karvaampaa.

Ainii! Nyt muistan sen postauksen syyn! Kuten tuolla jossain alempana asiaa jo sivutin niin on helpompi vittuilla ihmiselle josta välittää kun kertoa totuus. Vittuilemalla saat toisen perääntymään, saat toisen luulemaan ettet välitä. Vaikka totuus on, että välität. Sitä vain pelkää, itsensä puolesta.
Anteeksi että vittuilen sinulle, anteeksi että ole bitch, anteeksi että kuullostan katkeralle ja säälittävälle. Olen vain epävarma. Pelkään jääväni yksin.