Piti päivittää kyllä jo aikaisemmin, mutta yöunet jäi niin vähäiseksi, että olen nukkunut päikkäreitä jokaisen mahdollisen hetken päivästä. Heräsin juuri.

Juttelin ystävän kanssa koko yön irkissä. Tivasin, tivasin ja painostin. Ainenkaan minusta ei tule nuokkuvaa psykologia. Välillä tuntui, että toiselta menee jopa hermot, mutta haluan vain auttaa. Haluan auttaa toista ymmärtämään itseään sen sijaan, että jää siihen "vituttaa" tilaan, joka ei anna vastausta mihinkään.

Olen havainnut tässä erään pienen, mutta erittäin oleellisen seikan. Mielenterveyspalveluissa harrastetaan ikärasismia.
Jos olet 15v. ja puhut kuolemisesta sinut passitetaan heti psykologille. Jos revit ranteitasi, vedät lääkkeitä, alkoholia tms. huomaat pian olevasi sairaalassa. Mutta jos olet 25v. kukaan ei tee mitään. Ketään ei haittaa vaikka puhut kuolemasta, kukaan ei (edes 112) reagoi jos sanot viilteleväsi itseäsi. Edes päivystävä terveysasema ei ota sinua tosissasi jos vedät lääkkeitä, ellei se sitten ole jo tappavaan annosta. Senkin jälkeen sinut hoidetaan fyysisesti ja laitetaan kotiin.
Ilmiö on sinällään hassu. Hyvin moni teini sekoilee hormoonipyörityksessään, eikä puolistakaan näistä "mä haluan kuolla" teineistä kasva mielenterveysongelmaisia aikuisia. Vaan jos 25-vuotias puhuu tälläisiä luulisi hänen olevan sen verran vanha jo, että hänen puheensa otettaisiin tosissaan. Vai onko se vain sitä, että 25-vuotias on jo niin vanha, että hänen pitäisi osata huolehtia itsestään. Hänellä pitäisi olla ura, perhe, koti ja kaikki. Hänen pitäisi olla jo aikuinen.

Enkä nyt väheksy teinejä, toki heitäkin pitää hoitaa, mutta ei sen kustannuksella, että vanhemmat jäävät hoitamatta.