Mistä tietää kesän olevan ohi?

Radiossa soiva Jamie Cullum These are the days "I feel the stillness of the sun and I feel fine" nauraa minulle. Pussilakana ei riitä enää peitoksi, tulee kylmä, tarvitsee täkin. Pää ei käänny enää jokaisen edes puoliksi komean miehen perään. Pilke on kadonnut silmistä, kukaan ei enää flirttaile. Parvekkeen ovea ei voi pitää auki yötä päivää. Tupakalla ollessa tarvitsee pitkähihaisen. Kävelykadun torimyyjällä ei ole enää kirsikoita eikä mansikoita, sitä vastoin hänellä on viinimarjoja ja sieniä. Aurinko ei enää saa silmiä sirrilleen. Aurinkolasit eivät enää näytä seksikkäälle. En nosta nenääni enää taivaisiin ja nuuhki kuumaa kesää. En hymyile enää kaikille vastaantulijoille. En tunne itseäni enää jumalattareksi. Mikään ei ole enää huoletonta, ei edes "rakastuminen". Ihastuminen vaihtuu raastavaksi tuskaksi olkien kohautuksen sijaan. On palattava arkeen. On noustava ajoissa ja hoidettava asiansa. On ajateltava tekemisiään kuukausien päähän. On otettava vastuu itsestään. On tehtävä elämälle jotain. Kukat kuihtuvat ja minä niiden mukana.

Mutta Stella sentään toimii.

Piste.

Kun puhalletaan tulta tähän
sammuvaan hiileen
Se savullansa meitä tukehduttaa
Ja jos vain muistellaan jäädään
kiinni ikuisuuteen

Eikä eletä ollenkaan
Kaikki tämä vähäkin vain tuhotaan
Rohkeempaa on luovuttaa

Kyllä sinä muistat kuinka katse viiltelee
Kyllä sinä tiedät miten lehdet putoilee
Kaikki on jo nähty siksi pisteen nyt teen
Anna jo olla
Anna mun olla ja unohtaa

Kun nyt jutellaan voidaan
hyvin katsoa silmiin
On nähty nämä seinät ennenkin
Mutta ei saa koskettaa,
ne aamut meidät imee vain kuiviin

Ei tästä tule näin valmiimpaa
Ehkä on jo aika irrottaa
Kai saa nyt luovuttaa…?

Kyllä sinä muistat kuinka katse viiltelee
Kyllä sinä tiedät miten lehdet putoilee
Kaikki on jo nähty siksi pisteen nyt teen
Anna jo olla
Anna mun olla ja unohtaa

Kyllä minä tiedän kuinka kehomme kietoutuu
Kyllä minä muistan mille ihosi tuoksuu
Jos tulevatkin vuodet käsiimme vain rikkoutuu
En jaksaisi olla

Anna mun olla ja unohtaa…

Annetaan olla? Eihän tästä tule mitään? Vai mitä?