Makaan sohvalla polvillani, kippurassa, pää peiton uumenissa. Pälyilen ympäriinsä, sen mitä toisella silmällä näen. Jossain on jotain. Tämä ei ole totta. Tämä on vähän kuin Matrix. Huoneessani on jokin häilyvä raja. Se menee tuossa matonreunan kohdalla. Tällä puolella on oma pieni kuplani. Oma pieni maailmani. Mitä jos asutun sen rajan yli? Mitä siellä on? Onko siellä oikea maailma? Haluanko sinne? En...en halua. Haluan olla täällä, omassa maailmassa jossa kaikki on juuri sitä mitä minä haluan. Missä mikään ei ole totta, kaikki on vain jotain, jotain valheen ja kuvitelman välimaastoa. Ei täällä kaikki hyvin ole, ei tämä mikään onnela ole, mutta tämä on minun. Minun. Tänne ei kukaan pääse. Minun sairas maailmani.

Mitä jos jäisin siihen maailmaan? Mitä jos en koskaan astuisi sen rajan yli?

Niskaa on "kutittanut" koko päivän, oikeastaan jo monta päivää.