maanantaina, elokuuta 30

Joonas lupasi, että saan käyttää tätä "meeminä", sillä asia tuli mieleemme varmasti aikalailla samaan aikaan, Joonas vain kerkesi blogaamaan sen ensin. Minä jäin miettimään ymmärtääkö lukijani sen väärin.
Oletusarvona käytämme sitä, että kuolen nuorena (alle 50v.) ja osa on jo vanhoja toiveita, osa uusia. En tiedä onko kaikkea edes mahdollista tehdä lain mukaan, mutta hei...

Hautajaiseni

* Kaikkien on pukeuduttava valkoisiin. Vain miehille sallitaan tummapuku. Minulle puetaan inulin tekemä mustapuku korsetteineen.
* Kirkon on oltava mahdollisimman pieni.
* Minut on polttohaudattava. Tyynyni alla polttohaudataan myös pupuni, sen paikka on aina ja ikuisesti siellä.
* Nimeni on kaiverrettava sukuhautaan, siihen missä on isäni vanhemmat ja heidän vanhemmat.
* Tuhkani ripotellaan mereen, sinne missä delfiinit elävät (mielellään Australia-akselille).
* Hautajaisissani ei soiteta virsiä, ei etenkään sitä kamalaa matkamies-uikutusta jota kuulee jokaisessa hautajaisissa. Sen sijaan haluan kuulla jotain kaunis viululla soitettua.
* Muistopuheessani minua pitää kuvailla rehellisesti. Olen ollut paskamainen, tehnyt tyhmiä tekoja, auttanut sellaisia jotka muut unohtavat (kissat ja tuntemattomat bloggaajat), välittänyt niin että sattuu. En ole katunu mitään tekojani, olkoon se neuvoni jälkeen jääneille. Älä kadu mennyttä, aikakonetta ei ole vielä keksitty.
* Ja jos lähden oman käden kautta en lähde, koska en kestä elämää vaan koska tiedän tuolla toisella puolella olevan jotain parempaa.
* Arkkuni on oltava tummaa puuta ja kukiksi kelpuutan vain tummanpunaisia ja valkoisia kukkia. Mielellään ruusuja, liljoja ja kalloja. Kiroan ikuiseen helvettiin sen joka tuo jotain vaaleanpunaisensinisenkeltaisiahärpäkkeitä!
* Jos joku omainen tahtoo jotain tavaroistani, saa ottaa, mutta ei mitään arvokasta. Kaikki muu on myytävä, viimeistä roinaa myöten. Rahat on lahjoitettava Kissojen katastrofiyhdistykselle.
* Muistotilaisuudessa ei tarjoilla perinteisiä itkuvirsiä ja kakkukahveja. Tehkää ihan mitä tahansa muuta, mutta ei kakkukahveja! Eikä alkoholia! Vaikka englantilaista teetä ennemmin. Kynttilöitä (tuikkuja) on sitä vastoin oltava joka pöydässä ja paljon. Valaistus on oltava himmeä.
* Ei adressipöytiä, ei mitään rippikuvaa pöydällä. Jos kuvan haluatte asettaa näytteille niin joku jossa olen oikeasti kaunis ja iloinen.
* Jonkun fiksun on siirrettävä nämä sivut paikkaan jossa ne säilyvät ikuisesti luettavissa. Geo kuulma poistaa sivuja jos niille ei tehdä muutoksia tarpeeksi usein.
* Avonaisen arkun tahtoisin, mutta sitä ei kai saa kun ortodoksi. Siinä olisi taas syy vaihtaa uskontokuntaa.


Muuta ei näin äkkiseltään tule mieleen. Jatkan listaa jos joskus siltä tuntuu. :)

sea   02:04   


0 Kommentti(a):








teacup photo from kuu_nel

sunday[.]gloomy[ät]hotmail[.]com


Listaa minut!

Listaa minut!



arkisto
heinäkuuta 2004
elokuuta 2004
syyskuuta 2004
lokakuuta 2004
marraskuuta 2004
joulukuuta 2004
tammikuuta 2005
helmikuuta 2005
maaliskuuta 2005
huhtikuuta 2005
toukokuuta 2005
kesäkuuta 2005
heinäkuuta 2005
elokuuta 2005
syyskuuta 2005
lokakuuta 2005
marraskuuta 2005
joulukuuta 2005
tammikuuta 2006
helmikuuta 2006
maaliskuuta 2006
huhtikuuta 2006
toukokuuta 2006
kesäkuuta 2006
heinäkuuta 2006
elokuuta 2006
syyskuuta 2006
lokakuuta 2006
marraskuuta 2006
joulukuuta 2006
tammikuuta 2007
helmikuuta 2007
maaliskuuta 2007
huhtikuuta 2007
toukokuuta 2007
syyskuuta 2007

vielä vanhempaa tavaraa


Get Firefox!
Powered by Blogger

Gloomy Sunday 2007 / Blogger