Elämä ei voita. Ei jumalauta mulla ei ole koskaan ollut näin hirveää olo. Raahauduin viimeisillä voimilla psykille, jonka kanssa tietysti piti tilittää vklopun tapahtumat. Ei siinä mitä, se oli ihan jees. Paitsi meinasin pyörtyä.

Kaupassa oli sentään vispipuuroa, mutta jonot olivat kamalia ja myyjä enemmän kun töykeä. Meinasin pyörtyä.

Hesessä ei ollut megaa eikä kanaa valmiina, jouduin odottamaan. Meinasin pyörtyä.

Bussissa oli kuuma. Näytin takulla niin sairaalle ettei kukaan uskaltanut istua viereeni vaikka bussi oli tupaten täynnä. Olin todella valmis pyörtymään.

Syötyäni hampurilaiset ja juotuani kolaa olen edelleen kuolemaisillani. Ei hyvä tavaton. Teen mitä vain saadakseni tämän olon pois. Edes krapulat ei voi olla näin kamalia. Tekisin myös oikeasti mitä vain jos saisin tänne jonkun ihmisen seuraksi. Voin rukoilla polvillani, voin myydä omaisuuteni, voin myydä itseni piiaksi Argentiinaan, ihan mitä vain. Ihan vaan katsomaan etten oikeasti pyörry. Mutta kaikilla on elämä, minulla ei.